TILANTEET JOISSA SKIPPAAN TREENIIN – SAATAT YLLÄTTYÄ!

Nyt ei puhuta kipeydestä, vaan itseasiassa yllättävän monistakin aika tavallisista tilanteista, jolloin sanon hastalavistat treenille ja teen jotakin muuta. Mitä nämä esimerkiksi ovat?

ENNEN LENTOMATKAA

Aikoinaan ennen pitkää ulkomaan lentoa kävin edellisenä iltana kiskomassa alle oikein törkeät jalkatreenit, jossa ei erikoistekniikoita säästelty tai kelloa katseltu. Mikäs siinä, kun voi hyvin mielin laittaa lentokentällä laukkua hihnalle ja odotella tulevaa reissua reidet pinkeinä. Ennalta ei kuitenkaan tajunnut kunnolla huomioida, että turistiluokan tiiviissä tunnelmassa jalat alkoivat antaa kiitosta tehdystä työstä tavallista voimakkaammin. Se oli kamalaa. Matka vain jatkui ja särky yltyi, eikä käytävilläkään käyskentely tuonut edes laihaa lohtua tilanteeseen. Toistamiseen en samaa virhettä ole enää toisaalta tehnyt – kantapään kautta jää opit parhaiten mieleen.

TYÖ

Työ menee treenin edelle. Niin se vain on, sillä velvollisuudet on hoidettava – treenaamaan pääsee sitten kun on hommat tehty ja jos niitä ei ole tehty niin se on vähän voi voi.

JOS AIKAA EI OLE JÄÄNYT RENTOUTUMISEEN

Mistä päästäänkin siihen, että toisinaan ihan vain sohvalla makaaminen voi olla juuri sitä mitä tarvitsee eniten. Treeni vaatii kuitenkin aika paljon sellaista henkistä tsemppiä, joten jos rentoutumiseen ei ole viikossa jäänyt yhtään aikaa, saatan hyvin valita sen kotisohvan. Balanssi ennen kaikkea. Jos esim. työpäivä loppuu vasta iltapalan syömiseen, en sen jälkeen ole tosissaan suuntaamassa salille.

JOS TIEDÄN ETTÄ HUOMENNA OLISI PAREMPI HETKI TREENATA

Josta päästäänkin siihen, että Älä jätä mitään huomiselle ei päde tässä huushollissa. Teen mielelläni treenin seuraavana päivänä, jos tiedän silloin olevan parempi hetki treenaamiselle. Jos esim. päivä on ihan täynnä ja huomenna olisi enemmän aikaa. Yksi päivä sinne tänne – kokonaisuus ratkaisee.

KOIRAT

Koirien aktiviteetit tulevat aina ykkösenä. Jos aikaa on vain joko omalle treenille tai poikien liikkumiselle, ei ole kysymystäkään kumman aktiviteetit skipataan. Monesti näitä voi toki myös yhdistää, mutta se onnistuu parhaiten lähinnä aerobisen urheilun merkeissä.

KAVERIT

Kyllä! Saatan skipata treenin ihan vain kavereita nähdäkseni. Joskus sitä kummallekin osapuolelle vapaata aikaa on haastava löytää, joten jos sellainen osuu kohdalle, saa treeni väistää. Sen voi tehdä joskus muulloinkin – sali ei onneksi ole karkaamassa mihinkään!

Levi’s-paita TÄÄLTÄ / Farkut TÄÄLTÄ 

Lusmuilua? Jonkun mielestä ehkä. Mun mielestä balanssi ja maalaisjärki on kuitenkin hyvä pitää mukana, mitä sitä ikinä sitten tekeekin. Treenin asettaminen poikkeuksetta kaikissa tilanteissa elämän ykkösasiaksi olisi varmasti HC dedicationia, mutta kehitys ei ole kiinni yksittäisistä päivistä, vaan siitä mitä tapahtuu pitkällä aikavälillä. Sopivasti joustavana homma pysyy mieleisenä ja sehän on se pääasia. Ootko samaa mieltä? Katso myös: ASIAT JOTKA OTTAA PATTIIN TREENAAMISESSA!😤👎

Ei kun ihan superrentouttavaa viikonlopun alkua murut – menit sitten treenaamaan tai et 😘

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: VÄLIPALA JOKA MAISTUU MUSTIKKAPIIRAKALTA! SUN ON PAKKO MAISTAA!

🔥 Katso valmennukseni TÄÄLTÄ 🔥

Seuraa snapchatissa: idajemina 
ja Instagramissa: @idajemina 

Kommentit (2)
  1. Springiscoming
    8.2.2019, 10:19

    Hei! Kiva postaus!

    Mitenkäs muuten teikäläisen vinkit kuuluisi sellaiseen tilanteeseen, kun pitkä työputki ja treeni ja lepo? Elikkä nyt esimerkiksi 10 päivää töitä ilman vapaapäiviä, vuorot aikalailla täyttävät päivät ja ovat sekaisin esim 7-15 ja 11-19 tai 12-20. Työmatkoihin tunti ja lepoon sitten aina se mitä jää jäljelle unista ja muista touhuista. (Yks 4v tytteli) Seisoma/kävelytyö. Tässä ei nyt edes tarvi sanoa, että kaverin puolesta kyselen vaan ihan itse tämmöiset työurakat painelin menemään. Flunssaa pukkas jo pelkän työputken takia ja ei jaksanu ei missään nimessä mitään ylimäärästä. Mutta olisko kannattanu sitteki. Toi on tosi pitkä aika olla treenaamatta. Mutta se on pitkä aika ilman huiliakin. Olisko ollu hyötyä ja vai haittaa treeneistä? Treenamainen ei ole tällä hetkellä niin vahvalla pohjalla että jumppailis kevyesti niitä näitä ja olis semmonen vahva pohja siihen. Tekosyitäkö ? 😅 No onneksi ei usein ole töitä tällä tavalla, mutta kun niitä on sillointällöin niin mitä vinkkejä QueenIdalta? 😊😍💖 Hyvää kevään odotusta! Oot paras! Ja odottelen sitä kotitreeniohjelmaa innolla!

    1. Moikka ja kiitos! Kiva että pidit! 😊 Oi että! Vuorotyö lisää kyllä aina oman haasteensa hommaan, kun rytmi ei vaan mitenkään pysty olemaan aina samanlainen. Tää on aina tämmöistä tasapainottelua ja joskus tulee tilanteita, että pitää vähän sumplia ja joustaa niistä normaaleista treenirutiineista. Hyvä ettet mennyt treenaamaan kun flunssakin pukkasi päälle. Onneksi tuo aika on kuitenkin pitkässä juoksussa lyhyt tauko, joten en lähtisi siitä yhtään stressaamaan! Joskus ne treenit tuovat sitä kaivattua lisäenergiaa vaikka tuntuukin väsyneeltä, mutta toisaalta poikkeustilanteet ovat aina poikkeustilanteita ja se on hyvä kuunnella omaa jaksamista. Kiva kun tulit nakkaamaan kommenttia ja ihana oot!😘 Mä pidän sut kuulolla!😊💪

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *