JOS TEET NÄIN, TREENAAT VÄÄRIN!

Se on sillä tavalla, että koska hauki on kala, niin treenaat väärin! 

On ihmismielelle luonnollista pyrkiä yksinkertaistamaan asioita ja oikomaan asiakokonaisuuksien monimuotoisuuksia mustavalkoistamalla niistä helpompia pureskeltavia. Usein mustavalkoisimmatkin ”säännöt” esimerkiksi treenaamisen suhteen perustuvat ihan järkeenkäyviin pointteihin ja niissä voi olla perää. Toisaalta monet ovat matkan varrella muokkaantuneet sekä typistyneet yleispäteviksi ja ehdottomiksi oikein-väärin-väittämiksi, joita on helppo toistaa joko kokonaan ilman perusteluja tai vain pintapuolisin perusteluin.

Pintapuolinen ajattelu

Melkein kaikilla aloilla, kuin myös treeniaiheissa törmää usein yksinkertaistettuihin tulkintoihin, jotka saattavat useissa yhteyksissä esiintyä kaikkiin tilanteisiin pätevinä totuuksina. Oikein-väärin-mustavalkoajattelu on kuitenkin pintapuolista eikä johda parhaimpiin lopputuloksiin.

Varsinkin liikkeiden suorittamisen suhteen saattaa törmätä jos jonkinlaisiin sääntöihin. Useat niistä ovat päteviä ja varsinkin räikeimpien virheiden kohdalla laajemmat yleistykset pitävät yleensä aika hyvin paikkansa. ”Älä kyykkää alaselkä pyöreänä” – fair enough, pätevä ja suorituksen turvallisuuden kannalta hyvä sääntö. Toisaalta on myös paljon sellaisiakin yleistyksiä, jotka saattavat kyllä päteä joissain tilanteissa, mutta niitä ei tulisi edes yrittää soveltaa kaikkiin tilanteisiin ja yksilöihin.

Esimerkiksi äsken mainittu kyykky on hyvin suosittu ja äärimmäisen tehokas liike. Mutta onko se aina kaikille paras jalkaliike? Joissain yhteyksissä tällainenkin yleistys varmasti todetaan ja usein siinä on myös perää tietyistä näkökulmista katsottuna, mutta mitä itse asiassa edes tarkoittaa paras jalkaliike – minkä suhteen paras ja aidosti siis kaikille?

On tärkeää huomioida asioiden olevan käytännössä lähes aina suhteellisia, vähintään jossain määrin yksilökohtaisia ja näkökulmariippuvaisia. On myös paikallaan ymmärtää käytännön todellisuuden muodostuvan niin teoriasta kuin käytännössä hyväksi koetuista asioista. Kumpikaan ei anna yksinään eivätkä ne oikeastaan yhdessäkään anna kaikkiin tilanteisiin täysin tyhjentäviä vastauksia. Todellisuus ei ole niin mustavalkoinen.

Esimerkiksi johonkin oppikirjaan piirretty kyykkäävä figuuri on vielä sellaisenaan riittämätön havainnollistamaan käytännön todellisuutta ”oikeasta” kyykkytekniikasta. Onkin mentävä hieman syvemmälle ja pohdittava, kenelle oikeanlainen tekniikka kuvassa on esitetty? Todennäköisesti sellaiselle, jolla on figuurin kanssa täsmälleen samanlainen antropometria, liikkuvuus ja muut ominaisuudet, kuten esimerkiksi mahdolliset liikuntaa rajoittavat synnynnäiset tai vammojen kautta muodostuneet vaivat. Vaikka tietyt pääperiaatteet ovatkin melko yleispäteviä, ei siltikään ole olemassa yhtä oikeaa suoritustekniikkaa – siihen vaikuttavat liian monet tekijät. Lue aikaisempi postaus tähän aiheeseen liittyen: Katso kuulutko niihin, joiden on vaikeaa kyykätä?

Jos nyt vielä hieman jatketaan kyykystä, niin mm. tähän liittyvät pari yleisesti tunnettua ”sääntöä” toimivat esimerkkeinä nyrkkisääntöistä, joissa on periaatteessa järkeä, mutta joita ei pitäisi tulkita mustavalkoisesti. Yksi näistä on butt-wink, joka siis viittaa kyykyn ala-asennossa tapahtuvaan takapuolen dippaamiseen tietyn pisteen jälkeen. Tätä on syytä välttää, sillä winkkaamisella voi olla selän kannalta tuhoisat seuraukset. Mutta onko niin, ettei minkäänlaista kallistumista saa koskaan kenelläkään yhtään tapahtua, koska se on aina olosuhteista ja laajuudesta riippumatta VÄÄRIN? Mustavalkoisesti ajateltuna kyllä, mutta.. jos lisäilee sävyjä mustan ja valkoisen välimaastoon, niin asia onkin hieman monimuotoisempi. Pieni liikkumavara ei nimittäin vielä tarkoita, etteikö asento voisi olla edelleen neutraali ja suoritus turvallinen. Liikaa liikettä on tietysti aina syytä välttää, enkä siis suosittele kenellekään mitään wink-peijaisia. Pointtina on kuitenkin se, että tässäkään jutussa ei ole ehdottomia yksinkertaisia totuuksia.

Toisaalta usein kuulee myös, että ”polvet eivät saa ylittää varvaslinjaa”. Tämä voi kyllä pitää paikkansa tietyissä tilanteissa joillain yksilöillä, mutta yleispätevänä sääntönä se ei ole toimiva. Ei ole olemassa näkymätöntä linjaa, jonka ylittäminen on aina virhe, vaikka niin ilmeisesti tästä tutkimuksesta joidenkin tekemä tulkinta onkin levinnyt aina myytiksi asti. On kyllä ihan totta, että polvet saattavat saada osakseen enemmän painetta niiden ollessa edempänä, mutta onkin tärkeää huomioida kuinka merkittävissä määrin käytännön kannalta. Jos painopiste pysyy suorituksen ajan asianmukaisesti siellä missä pitää eikä suoritus tapahdu virheellisesti ”polvet edellä” ja suoritustekniikka on ylipäätään muutenkin siisti, ei polvien suhdetta varvaslinjaan ole syytä ylianalysoida tai pelätä kuollakseen. Mm. suorittajan rakenne, liikkuvuus, käytettävä liikevariaatio ja seisoma-asennon leveys vaikuttavat tähän. Useiden kohdalla on ihan ok ja luonnollista, että polvet ylittävät joissain kyykkyliikkeissä varvaslinjan. Niiden väkisin pitäminen varpaiden takana voi myös joillain aiheuttaa mm. turhaa stressiä selälle, kun pystyssä pysyminen vaatiikin korostettua etunojaa.

Nike-verryttelytakki täältä / Nike-trikoot täältä / Nike-kengät täältä

Väärin voi olla myös oikein

Asioiden tarkastelu niille kuuluvassa kontekstissa on aina tärkeää. Liikkeissä huijaaminenkaan eli siis periaatteessa väärin tekeminen ei ole aina väärin. Sitä voi käyttää vaikka erikoistekniikkana Cheat-toistojen merkeissä. Eli ensin tehdään liikettä puhtaalla tekniikalla sen verran kun toistoja tulee, kunnes voimien loppuessa otetaan mukaan hieman epäpuhtaampaa tekniikkaa avuksi. Tätä voi hyödyntää vaikkapa hauiskäännössä – ensin puhtaasti niin monta kuin lähtee, kunnes käsivoimien uupuessa voi ottaa pientä yläkropan heiluriliikettä mukaan avustamaan viimeistenkin mehujen tiristyksessä. Kaikkiin tilanteisiin tämä ei kuitenkaan sovi ja sitä ei kannata hyödyntää sellaisissa liikkeissä, joissa tekniikasta tinkiminen voi johtaa turhiin riskeihin. Väärin ei kuitenkaan siis ole aina väärin, vaan tietyssä kontekstissa se voi olla myös joskus oikein.

Jos ei ole olemassa vain mustaa ja valkoista, niin onko mikään itse asiassa väärin tai oikein?

Vaikka mustavalkoiseen ajatteluun on yleensä tervetullutta ottaa mukaan myös harmaan sävyjä näiden väliltä, ollaan joskus silti tottakai sen verran lähellä ääripäitä, että tiettyjen asioiden toteaminen vaikkapa vaaralliseksi on ilmiselvää. Kova treenaaminen ilman mitään lämmittelyä on hyvin riskialtista, maastaveto kissanpyöreällä selällä on vaarallista jne. Nämä ja monet muut ovat hyviä nyrkkisääntöjä. Tarkoitusperät myös sellaisten yleistävien sääntöjen takana, joita ei oikeasti olisikaan mielekästä yleistää kaikkiin tilanteisiin tai pitää yksinkertaisina totuuksina, ovat yleensä aina myös hyviä. Ne myös usein perustuvat johonkin lähtökohtaisesti ihan fiksuun pointtiin ja ovat päteviä joissain tilanteissa – vaikka ihan ehdottomiksi yleispäteviksi säännöiksi niistä ei aina olisikaan.

KATSO EDELLISESTÄ POSTAUKSESSA: PUOLIVUOTISPÄIVÄ JA TOP 5

Kommentit (18)
  1. Olipas hyvä postaus! Pakko antaa myös kehuja hyvästä suomen kielestä, miellyttävä lukea, kun teksti on sujuvaa eikä kirjoitusvirheiden värittämää 🙂

    1. Voi kiitos! <3

  2. Todella kiva postaus! Kävin myös just katsomassa sun ja Ristiotteen tekemän videon, jossa sulla oli aivan ihana pitkähihainen treenipaita päällä – osaatko sanoa minkä merkkinen paita on kyseessä? Oon tuon tyylistä etsinyt jo pitkään 🙂

    1. Kiitos! Se on tämä paita, mutta eri värisenä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *