NYT VALITETAAN!

Ovatko blogit pelkkiä kiiltokuvia tosielämään verrattuna? Miltä näyttää bloggaajan huono päivä? Minäpä kerron!

Unta aivan liian vähän ja katkonaisesti. Yksi täällä lirittää pissaa lattioille sen minkä kerkiää ja yhtäkkiä alkaa korvia kiskova haukkuminen, kun pentu säikähtää jotakin ääntä. Onneksi tätä ei enää tapahdu jatkuvalla syötöllä, vain silloin tällöin yössä. Nämä kaksi taulapäätä, Sisu ja Urho saavat myös riehumiskohtauksen yleensä siinä puoli neljän kieppeillä aamuyöstä, jolloin alkavat koko huushollia rymisyttävät leikit. En ole mikään kovin hyvä nukkuja ollut koskaan, joten kun herään, niin sitten herään. Unen saaminen kestää taas oman aikansa.

Aamupalan sain syötyä tällä kertaa neljässä osassa. Kaksi kertaa lähdin ulos Sisua pissattamaan, sillä seurauksella, että eihän siltä mitään sinne ulos tullut. Kaksi kertaa taas korjasin jätöksiä täältä sisältä. Tämä kaikki yhden aamupalan aikana.

Olo on kuin katujyrän alle jääneenä. En muista koska olisi ollut ihka oikea vapaapäivä. Ehkä alkuvuodesta?


Mites ne työt tänään sitten? Voisi varmaan siirtää seuraavaan päivään tämän härdellin keskeltä? Hah! HAH!

Mistä muusta voisin valittaa?

Skolioosista
Sököstä polvesta
Toisestakin kämäisestä polvesta
Rikkoutuneesta nilkasta
Aurallisesta migreenistä
Endometrioosista
Kuivista silmistä
Tukossa olevasta sieraimesta
Vähäisistä yöunista
Sotkuisesta kämpästä

Helpottiko? No ei! Tai no ehkä ihan vähän. Joskus sen ärräpään päästäminen tuntuu juuri oikealta siihen paikkaan, mutta loppupeleissä jatkuva valitus on aivan hanurista! Kerran sen voi möläyttää ulos systeemistä, mutta märehtimään on turha jäädä. Vi**uper**lesaa**na – ei kun etiäpäin!

Oliko sulla huono päivä? Möläytä se kommentteihin!

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: EPÄVARMA OLO SALILLA

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina
YouTubessa: Ida Jemina
Instagramissa: @idajemina
Facebookissa: Ida Jemina

Kommentit (22)
  1. Haha itse meinasin juuri pari kuukautta sitten iskeä hanskat tiskiin juurikin vähän villimmän koiranpennun takia :’D Sisäsiisteyskään ei ottanut millään tulta alleen vaan aina aamuisin sain ensin olla raaputtamassa yön aikana lattiaan mukavasti kuivuneita läjiä veitsen kanssa irti. Hyvin lähti päivät käyntiin :’DD
    Nyt tyyppi on onneksi jo puolivuotias ja aikamoisen fiksu ja näppärä nuori neiti. Minulta tsemppejä omistajalle ja meidän Vilulta Sisulle 😀

    1. Haha voin niin kuvitella tuon aamuisen tilanteen! 😀 Me kiitetään tsempeistä! 🙂

  2. Meinasi olla huono päivä! Tein töissä virheen perjantaina, josta työkaveri kommentoi minulle 2 kertaa (suullisesti ja muistilapulla). Tänään sain heti aamusta kuulla, että samainen kaveri oli vielä näin viikonlopunkin jälkeen päivitelly virhettä myös muille työntekijöille. Että tuntui ikävälle! *******! Päivän pelasti ihanat muut ihmiset, oma asenne ja hyvin sujunut reeni 🙂

    1. Voi ei onpa ikävää :/ Mutta just oikea asenne sulla! 💪💪

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *