Tiesitkö, että lihasta katoaa treenin aikana? Näin sitä voi ehkäistä!

Sis. mainoslinkkejä

intra

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, salitreeni hajottaa lihaksia ja on vahvasti katabolinen hetki päivässä. Mutta mitä järkeä on sitten pumpata, jos se kerta surkastuttaa muskeleita? Se onkin hieman kaksiteräinen miekka, sillä kuormittavan lihaskuntotreenin myötä patit saavat kehityksen kannalta välttämätöntä kasvuärsykettä.

Mutta mikä avuksi siihen pirulliseen kataboliaan? Voisiko sitä jotenkin ehkäistä?

Kyllä vain! Hätä ei ole tämän näköinen! Nopeasti imeytyvät aminohappojuomat sopivat tähän tarkoitukseen kuin nappi silmään. Esimerkiksi tämä aminohappo- ja kivennäisainejuoma , on tarkoitettu juuri treenin aikana nautittavaksi. Se sisältää EAA:ta (välttämättömiä aminoita) ja BCAA:ta (haaraketjuisia aminoita), jotka pääsevät kehon käyttöön nopeasti jo pumppailuiden aikana.

Itse olen käyttänyt tuota intrajuomaa myös ennen iltatreenejä, kun en enää ole viitsinyt nauttia piristäviä aineita, mutta olen kuitenkin halunnut hyötyä muista ainesosista. Paastotilankin voi katkaista tähän juomaan, kun proteiinisynteesin saa pyöräytettyä maksimikierroksille leusiinirikkaalla EAA:lla. Toisaalta jos tuntee tarvitsevansa piristystä vireystilaan, kannattaa suosia pre-workouttia . Täysin tyhjin masuin ei siis kannata lähteä treenailemaan.

juoksu-adidas-musta
Adidas outfit: Shortsit / Verryttelytakki / Sukat / Lenkkarit

Mitä hyötyjä tällaisesta aminojuomasta on? Tiivistettynä:

– ehkäisee kataboliaa
– edistää lihastenkasvua
– edistää palautumista
– vähentää lihaskipuja
– palauttaa hikoilussa menetettyjä elektrolyyttejä
– auttaa nesteen imeytymisessä
– parantaa pumppia

Mikäli tuntuu, että jotakin uupuu, lihakset kipeytyvät helposti, treenit voisivat sujua astetta tehokkaammin tai kroppa ei palaudu tarpeeksi nopeasti treeneistä, voi tästä löytyä sinulle ratkaisu. Aminohappojen ja kivennäisaineiden nauttimisesta voi olla hyötyä kaikille urheilijoille, oli kyseessä sitten  juoksulenkki tai salitreeni. Tuon minun juomani löydät täältä.

intra-worx

Kun on ravinteita koneessa, voi huoletta pistellä menemään! Tsemppiä treeneihin!

Edellisessä postauksessa: Nyt arvotaan! Voita The Body Shop:n vartalonhoitosetti!

394_Ida_jemina_2016_FTUK_branded page

Kommentit (26)
  1. Moikka! Itse yritän pärjäillä ilman miljoonaa eri jauhetta (rahallisista syistä esim.) joten mikä on sun mielipide; riittääkö ihan että ennen treeniä/treenin aikana vetää bcaa ja treenin jälkeen heraa?

    1. Moikka Jaana! Toki riittää 🙂

  2. Näin hammashoitajana juoma vähän arvelluttaa. jos monta kertaa viikossa tunnin ajan hörppäilee vähän väliä happohyökkäyksen aiheuttavaa nestettä, ei hampaat siitä oikein tykkää. muuten kyllä kiinnostaisi!….:(

    1. Moikka jenka! Jos on hammasongelmiin taipuvainen, niin kannattaa toki toimia sen mukaan. Itselläni ei onneksi ole koskaan ollut ylipäätään hampaissa reikiä tai muutakaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *