Muistoja elämästäni

Elämässä tärkeintä on onnellisuus. Se mikä vaikuttaa suuresti onnellisuuteen on asenne. Ihmiset samoissa olosuhteissa ja samassa tilanteessa voivat olla täysin eri mielin. Ja mikä tällöin erottaa heidät toisistaan? Asenne. Se on se, mikä yleensä aina loppupeleissä ratkaisee. Oli kyse sitten urheilusta, tavoitteista tai elämästä yleensä.

Kyynisyys, jurous, kateellisuus, pessimistisyys, negatiivisuus ja epäusko ovat asioita, joihin saattaa helposti ajautua, jos ei sen kummemmin huomioi asennetta. Omaa toimintaa, ajatuksia ja tuntemuksia on hyvä välillä tarkastella ja miettiä, mistä ne ovat lähtöisin. Itsensä kehittäminen muutenkin kuin fyysisesti, on elämän mittainen oppitunti, jossa voi joko lorvia takarivissä tai aktiivisesti pyrkiä parempaan. Mielestäni on mahtavaa, että omaa toimintaansa ja asennettaan voi kehittää, kun siihen tietoisesti kiinnittää huomiota.

Positiivisuus
Intia 2012

Positiivisuus on asia, johon haluan tietoisesti pyrkiä. Elämää voi katsoa niin monenlaisten lasien läpi, joten miksi ei valitsisi niitä, joissa kiinnittää huomiota asioiden hyviin puoliin ja näkee pienempänä negatiiviset asiat. Itsensä kehittäminen henkisesti voi kuulostaa alkuun oudolta, jos sitä ei ole aikaisemmin sen enempää miettinyt. Avain itsensä kehittämiseen on tunnistaa ne asiat itsessä, joita voi kehittää. Ne ovat sellaisia asioita, joissa ei välttämättä ole vielä niin hyvä, mutta joissa voisi olla vieläkin parempi. Ihan jokaiselta löytyy niitä. Kehitys vaatii omien heikkouksien löytämistä ja myöntämistä, mutta vain sen kautta voidaan niitä lähteä muuttamaan. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi epävarmuus, ujous, sosiaaliset taidot tai vaikka itsekkyys. Riippuu siitä, mitä kukin pitää heikkouksina ja mitä vahvuuksina. Helppoa omien huonojen tai kehitettävien puolien myöntäminen ei missään nimessä ole, mutta sitä kautta voi omaa ja ympärillä olevien elämän laatua parantaa. Mikä siis olisikaan sen parempi asia, kuin itsensä kehittäminen kaikin puolin. Aiheeseen liittyen lue postaus: 8 keinoa parantaa itsevarmuutta

ida jemina instagram

Kirjoituksen aiheena oli alun perin positiivisuus, vaikka lähdinkin hieman syvemmille vesille, sillä se on myös yksi kehitettävissä olevista asioista. Positiiviseen asenteeseen voi pyrkiä ja ottaa tässä mallia ihmisiltä, joilla on positiivinen ote elämään. Itse huomasin Jenkeissä asuessani, kuinka ihmiset olivat yleisesti todella iloisia ja rentoja. Heidän lähtökohtainen suhtautumisensa elämään oli erittäin positiivinen. Tätä samaa asennetta pyrin imemään itseeni, sillä hei miksi ei? Look up, katso ylös, oli ensimmäinen askel positiivisemman minän etsimisessä. Kun nostaa katseen sieltä maasta ja katsoo ympärilleen, voi huomata mitä kaikkea ihanaa ympärillään tapahtuu. En koe olevani negatiivinen kovinkaan usein, mutta toki huonoja hetkiä löytyy itse kultakin. Asenne ratkaisee ja jos päivän aloittaa naama kurtussa, ei koko päivältä voi odottaa muuta kuin negatiivisuutta. Negatiivisen asenteen voi onneksi muuttaa, jos sen tiedostaa ja sen haluaa muuttaa.

Positiivisuus

Tykkään fiilistellä elämän eri tilanteita. Jos elämä antaa rukkasia, pyrin miettimään hyviä asioita ja muistoja, joita olen saanut elämässäni kokea. Ne voivat olla isoja saavutuksia, mutta myös hyvin pieniä arjen sattumuksia, hymyjä vastaantulleilta, legendaarisia läppiä, noloja tilanteita tai vaikka mielenkiintoisten ihmisten tapaamisia. Jotkut muistot jäävät elämään pidempään kuin toiset ja joissain on enemmän hohtoa kuin toisissa. Toisinaan muistelen hymyssä suin joitakin lämpimiä, positiivisia, itselleni henkilökohtaisia sekä hyvin merkityksellisiä muistoja ja ajattelin niitä jakaa nyt myös täällä. Toivottavasti ne tuovat iloa myös jonkun toisen päivään.

Ensimmäinen asia, jonka kerron, on hyvin pieni, mutta silti erittäin spesiaali muisto itselleni. Tätä välillä muistelen ja fiilisten. Muutettuani Los Angelesiin olin kävelemässä bussipysäkille aamulla. Oli hiljaista, kuului vain sadettajien suihkutusta, aurinko paistoi matalalta ja pienet meksikolaiset puutarhurit olivat aloittaneet hommansa pihoilla. Oli vielä viileää kulkiessani shortseissa kohti pysäkkiä, mutta tiesin, että päivästä tulisi lämmin ja kaunis, niin kuin aina. Yhtäkkiä huomasin vasemmalla puolella liikettä aivan pääni korkeudella. Katsahdin viereeni ja mikäs ihana pörriäinen siinä lensikään, kolibri! Vastaavan otuksen olin nähnyt aiemmin vain Pocahontas piirretyssä. Voi kuinka ihmeellinen se olikaan ja niin eksoottinen. En voinut pidätellä hymyäni, kun jatkoin matkaani ja mietin, että olen hyvin kaukana kotoa.

Los angeles
Kotikatu Los Angelesissa

Toinen muisto liittyy lapsuuteen. Muistan pienenä miettineeni, miten on mahdollista, että joku itkee onnesta. Miten voi samalla itkeä ja olla iloinen? Tämä kuitenkin selvisi minulle, kun ensimmäisen kerran elämässäni poskilleni valuivat onnenkyyneleet. Olin ala-asteikäinen ja sitkeästi kilpaillut muodostelmaluistelussa joukkueeni kanssa. Emme kuitenkaan tuolloin olleet maailman paras joukkue ja se kauan toivottu mitali oli vielä saamatta. Kun seisoimme jäällä jonossa palkintojen jaossa ja joukkueemme nimi kuulutettiin voittaneeksi pronssia, ei riemulla ollut rajoja. Uskomaton fiilis! Ensimmäinen mitali pitkän odotuksen ja työnteon jälkeen! Huomasin, kuinka kyyneleet kipusivat silmiini ja katselin vetisin silmin, kuinka kaikki jengikaverit hyppivät yhdessä onnesta.

Yksi vastaava huikea muisto liittyy hieman vanhempana Suomen Mestaruuden voittamiseen ja siihen, kun sain kapteenina astua palkintopallille tuulettamaan pokaalin kanssa. Hui! Ihan kylmät väreet menevät nytkin, kun aiheesta kirjoitan. Tuota hetkeä ennen olimme joukkueeni kanssa laidalla odottomassa jäälle menoa juuri ennen suoritusta. Muistan katselleeni Helsingin jäähallin katsomoon, joka oli aivan tupaten täynnä. Nautin suunnattomasti tästä hetkestä, vaikka usein juuri tämä hetki ennen jäälle menoa, on se kaikista jännittävin. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään hätää, sillä tiesin, että menemme jäälle näyttämään vain parhaamme. Me osaamme tämän. Hengitin syvään, nautin odottavasta tunnelmasta, katsoin yleisöön ja nostin kummatkin käteni ilmaan. Yleisö alkoi hurraamaan. Vau! Huikea ja itsevarma fiilis, joka lopulta johti siihen kirkkaimpaan mitaliin.

Eilen taas kun treenasin jalkoja salilla, muistutin itselleni, kuinka pitkälle olenkaan polvileikkauksen jälkeen päässyt. Pitkään kun en voinut painoja käyttää juuri ollenkaan ja jokainen liike polvessa tuntui pahalta. Tuo aika oli erittäin epätoivoista ja kärsivällisyyttä koettelevaa. Alunperin polven arveltiin olevan muutaman viikon päästä leikkauksesta entisensä, mutta hupsis niin ei ollutkaan. Jossain vaiheessa kirveskin meinasi lentää kaivoon, sillä vaikutti tosissaan siltä, että polvea tästä ei enää tule, kun aikaakin leikkauksesta oli kulunut jo vuoden verran. Sitkeästi kuitenkin jatkoin epätoivoisen hitaasti etenevää kuntouttamista. Eräänä aurinkoisena päivänä olin pihalla ottamassa happea ja aloin siinä varovasti tekemään askelluksia penkille. Ai että sitä fiilistä, kun huomasin, että liike onnistuu vihdoin ilman kipua! En unohda sitä koskaan.

Haluan arvostaa niin suuria kuin pieniäkin hetkiä, sillä elämä on ihmeellinen mutta myös hauras. Se kannattaa ehdottomasti käyttää asioista nauttimiseen ja iloita siitä, mitä on. Jostakusta saattaa tuntua hassulta, että fiilistelee vaikka asfaltin tuoksua tai kovan kotijumpan jälkeisiä punaisia poskia, mutta myös ne pienemmät asiat ovat tärkeitä ja miksi ei iloitsisi niistä kaikista.

Legendaarinen hetki, kun keitin elämäni ensimmäisen kerran itselleni kahvia!
Legendaarinen hetki, kun keitin elämäni ensimmäisen kerran itselleni kahvia parisen vuotta sitten!

Muistele tänään joitakin oman elämäsi mukavia sattumuksia ja fiilistele uusia kokemuksia. Mieti, mitä kaikkea kivaa tässä päivässä oli. Iloisia hetkiä kaikille <3

Edellisessä postauksessa vastaan monesti mietityttävään kysymykseen: Kuinka paljon proteiinia pitäisi syödä?

Kommentit (23)
  1. Kiitos taas niin positiivisesta ja tärkeästä postauksesta! Nämä asiat kun aina muistaisi, niin hyvinä ja etenkin heikkoina hetkinä!

    1. Kiitos Suski! <3

  2. Voi ku ihana lukee tällästä tekstiä! 🙂 Aloin niin vaan hymyilemään siitä kolibrista 🙂 Oon itekin ihan samanlainen, pienet asiat ja hetket päivässä ja ylipäätään elämässä on niitä mitkä itseänikin piristää. Esim kun olin ostanu linnuille ruokaa ja monta päivää kävin parvekkeella kattomassa että joko ne olis löytäny mun luo. Varmaan viikkoon ei mitään mutta sit yks aamu muutama tipunen oli siellä syömässä. Pelasti kyllä päivän 🙂 parasta! Tälläsiä on kiva lukea kaiken tän pinnallisuuden keskellä. Onneks on sunlaisia ihmisiä! 🙂 Ja ihana toi kahvinkeittojuttu! 🙂
    – Jon

    1. Voi kun kiva kuulla, että muutkin osaa samaistua tuohon kolibrihetkeen 🙂 ja aivan ihana tarina pikkulintusista. Niin se vain on, että juuri tuollaiset pienet päivän piristykset ja hetket siellä täällä ovat tärkeitä, sillä niistä se elämä suurimmaksi osaksi koostuu 🙂 Kivaa päivää sulle Jon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *