Mitkä ovat heikkoutesi?

Heikkoudet, ne sellaiset asiat, joita ei välttämättä haluaisi katsoa silmästä silmään ja jotka mielellään jättäisi sinne takaraivon perimmäisimpään nurkkaan piiloon. Jokaiselta löytyy heikkouksia – olivat ne sitten fyysisiä tai henkisiä.

Heikkoudet saattavat löytyä pienistä pohkeista tai vaikkapa vaivihkaa valloilleen päässeestä vatsamakkarasta. Toisaalta kehitettävää saattaa löytyä jostakin ihan muusta, esimerkiksi huonosta hapenottokyvystä tai haparasta kyykkytekniikasta. Luonteesta puhuttaessa heikkouksia löytyy myös joka ikiseltä meistä. Siihen voi liittyä vaikka itsevarmuuden puutetta, taipumusta turhaan stressaamiseen tai liiallista kapeakatseisuutta.

Onkin varmasti hyödyllistä välillä tarkastella itseään realistisesti ja pyrkiä tunnistamaan omia heikkouksiaan. Ei toisten, vaan niitä omia! Heikkouksilta ei tarvitse sulkea silmiänsä, piilotella makkaraa löysällä paidalla tai kiertää kyykkytanko kaukaa. Heikkouksien tunnistamisessa on nimittäin se mahtava puoli, että niitä voi kehittää. Heikkouksia voi parhaimmillaan onnistua viilaamaan jopa vahvuuksiksi asti, mikäli ne tiedostaa ja niihin haluaa pureutua oikein olan takaa. Heikkouksien tunnistamisen ja niiden aktiivisen työstämisen myötä itsensä kehittämiseen avautuu uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia – oli kyse sitten kehonmuokkauksesta tai luonteesta.

Mitka ovat heikkoutesi

Huonoja puolia ei välttämättä ole kiva aina myöntää ja niiden löytäminen itsestään vaatii kriittistä silmää ja lähestymistapaa. Halu kehittyä on itsensä kehittämisessä ajava voima. Jos ajattelee olevansa valmis, on kehittyminen vähintäänkin todella vaikeaa. Kriittisellä silmällä tarkoitan sitä, että pystyy katsomaan faktoja faktoina. Läski on läskiä ja lihas on lihasta. Jos jossain kohtaa on omaan makuun vaikkapa liikaa läskiä, ei siihen tarvitse tyytyä. Kun myöntää itselleen, että esimerkiksi reidet ovat vähän liian pehmeässä kunnossa tai pepusta löytyy liikaa epätoivottua muhkuraa, voi asioille alkaa tehdä jotain ja nähdä pian muutosta käytännön tasolla. Toisaalta jos jokin alue kaipaisi lisää lihasta, voi siihen alkaa erityisesti panostamaan. Silmien sulkeminen ja heikkouksien kieltäminen itseltään on puolestaan kuin heittäisi keppiä kehityksen rattaiden väliin. Ja tosiaan, sama koskee myös henkisiä ominaisuuksia. Luonteesta puhuttaessa heikkouksien tunnistaminen voi kuitenkin olla vielä haasteellisempaa. Siinä täytyy katsoa itseään ihan kunnolla ja rehellisesti syvälle silmiin. Mitä minä voisin itsessäni kehittää? Mitkä ovat omia heikkouksiani?

Kehitettävä ei lopu koskaan. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla masentava asia vaan ihan täysin päinvastoin. Se ei myöskään ollenkaan tarkoita sitä, etteikö itseensä voisi olla tyytyväinen. Itsensä kanssa voi ehdottomasti olla sujut ja samalla nähdä peiliin katsoessaan kehitettävää. Kyse onkin oman itsensä tuntemisesta ja siitä, millä tavoin voisi kehittää entistä parempaa omaa itseään.

heikkoudet

 

Heikompiin puoliin ei siis aina tarvitse tyytyä. Omaa vatsamakkaraansa tai pieniä olkapäitään voi yrittää oppia rakastamaan, mutta toisaalta ne ovat myös asioita, joihin voi selvästi itse vaikuttaa kehittämällä niitä haluamaansa suuntaan. Useille heikkouksille itsessään voikin todella tehdä jotakin. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta ei kannata luovuttaa. Jokainen on oman onnensa seppä ja avaimet muutokseen on omissa käsissä.

Silmien sulkeminen, kieltäminen ja tyytyminen eivät vie asioita eteenpäin. Samassakin tilanteessa olevat ihmiset voivat päätyä täysin eri lopputuloksiin. Toinen uskaltaa tarkastella ja löytää omia heikkouksiaan sekä päättää tarttua härkää sarvista, kun taas toinen ei löydä itsestään kehitettävää ja lakaisee asian maton alle. Kumpi pääsee pidemmälle?

Heikkoudet ovat loppupeleissä hyvä juttu, sillä niiden löytämisen ja aktiivisen työstämisen kautta voi kehittää itseään. Ja kehitettävä ei lopu koskaan – se jos mikä on aivan sairaan hieno asia elämässä!

Tulevassa postauksessa kerron omista heikkouksistani. Sitä odotellessa lue aiheeseen liittyen 8 hyväksi kokemaani keinoa parantaa itsevarmuutta.

Edellisessä postauksessa matkakuulumisia: Sinne ja takaisin

Kommentit (20)
  1. Vilhelmiina
    14.7.2015, 15:35

    Auta mua! Miulla on pitkä urheilu- ja liikuntatausta, mutta koskaan en ole lihaksen kasvatus mielessä treenannut vaikka kuntosalilla on tullut käytyä, mutta on tullut tehtyä enemmänkin lihaskestävyyttä parantavaa lihaskuntoa eli pitkiä toistoja kevyillä painoilla. Nyt minua kiinnostaisi alkaa hankkimaan vähän lihasta joten millaisilla painoilla pitäisi lähteä tekemään, jotta toistot 10-12 tuntuisi kunnolla?
    Tällä hetkellä teen vipunostoja 1,5 kg painoilla noin 20-25 toistoa ja muita liikkeitä samoilla painoilla. Joten mikä olisi suunnilleen se optimaali paino, jolla voisin saada tuntuman jo 10-12 toiston kohdalla, koska noilla 1,5 kg painoilla tuntuman saa kunnolla vasta 20-25 toiston kohdalla.
    Kiitos kovasti jos viitsit antaa jotain vinkkiä ja kertoa suuntaa antavan painomäärän+ kuinka paljon aerobista kannattaa tehdä, jotta siitä hyötyy, mutta lihakset ei kulu liikaa? 🙂

    1. Moikka Vilhelmiina! Riittävä mekaaninen ärsyke on yksi lihaskasvuun vaikuttava tekijä ja siksi tosiaan on varmasti paikallaan hieman lisätä vastuksen määrää treeneissä. Näin etänä on hankalaa antaa yleisluontoisia ohjeita tarkempia pointteja sarjapainojen löytämiseen, mutta yksi toimiva kikka on lämmitellessä lisäillä hiljalleen vastusta ja aloittaa työsarja sellaisesta painosta, jossa liikesuoritus alkaa hieman hidastua. Alussa saattaa mennä pari treeniä sopivien painojen löytämiseen, mutta se kuuluu asiaan. Onneksi aina voi myös ottaa painoissa takapakkia jos tuli vahingossa napattua liian isosti rautaa 🙂 Aerobista voi hyvin tehdä kerran pari viikkoon ilman pelkoa lihaskadosta, kunhan homma luistaa myös salin ja keittiön puolella!

  2. Moikka!
    Tavoitteeni olisi aloittaa salilla käynti kun koulut alkaa. Mistä minun kannattaisi aloittaa, kun pepussa ja reisien päällä on höllyvää, ja tavoitteena olisi saada pyöreä peppu ja kovat reidet. Alanko treenaamaan salilla normaalisti ja syön normaalisti, vai kannattaako tässä kesäloman aikana aloittaa laihdutuskuuri? Mietin, että saanko unelmieni kroppaa koskaan jos aloitan salilla käynnin, mutten laihduta. Tulevatko ne lihakset koskaan esiin?

    1. Moikka iida! Jos olet aloittelija, lihaskasvua voi tapahtua jonkun aikaa samanaikaisesti laihtumisen kanssa. Jos ylimääräistä löytyy ja haluaa höllyvän pois, ei kannata alkaa lisää bulkkaamaan vaan aloittaa laihduttamisella. Tsemppiä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *