Ida Jemina
Ida Jemina

Mistä kaupungeista blogia luetaan eniten?

Hei kuomat! Perjantaina suuntasin kohti maalaismaisemia ja viikonloppu tuli vietettyä mökillä relaillen. Urho oli aivan fiiliksissä, kun pääsi viettämään kolme kokonaista päivää putkeen sen suurimman idolin Luka-labbiksen kanssa. Pikku veijari katsoo isompaa herraa niin ihaillen ja tekee perässä sen mitä Lukakin. Jos Luka ravisuttaa turkkia uinnin jälkeen, Urho tekee saman vaikka ei ole uimassa käynnytkään. Oli kyllä hauska seurata parivaljakon touhuja ja rentoutua itsekin luonnon keskellä.

ida-ja-urho

Urho-mokillä

Luka-Mokilla

grilli
mm mm mmmm

mokilla

Tänään kävin kurkkimassa blogin analytiikkaa ja täytyy kyllä sanoa, että wou! Onpas hurjan kokoinen joukko siellä ruudun toisella puolella! Aivan supertyyppejä olette ja onhan se tietty aina kiva huomata, ettei ihan vain omaksi iloksi näitä satuja täällä kirjoittele.

Ajattelin, että muitakin saattaisi kiinnostaa mistä kaikkialta blogia luetaan. Yleensä niin blogin kirjoittaminen kuin lukeminenkin saattaa olla ”yksinäistä puuhaa” siinä mielessä, että toisia lukijoita ei fyysisesti missään näe. Siksi voikin olla hauska huomata, mistä porukka blogiin eksyy.

Aikalailla koko maapallo oli katettuna, sekin oli aika hurja huomata. Maanosista eniten jengiä tuli Euroopasta ja toiseksi eniten Amerikoista. Vähiten populaa tuli Afrikasta.

TOP 10 maat

1. Suomi
2. Ruotsi
3. Yhdysvallat
4. Iso-Britannia
5. Saksa
6. Espanja
7. Australia
8. Tanska
9. Viro
10. Hollanti

Suomen kaupungeista eniten lukijoita tulee Helsingistä, toiseksi eniten Tampereelta ja kolmanneksi eniten Oulusta.

Suomen TOP 10 kaupungit

1. Helsinki
2. Tampere
3. Oulu
4. Turku
5. Vantaa
6. Espoo
7. Jyväskylä
8. Kuopio
9. Joensuu
10. Lahti

Löytyykö oma kaupunkisi tai maasi top kympistä? Jos ei, nakkaa se kommenttehin, niin nähdään mistä muualta porukkaa löytyy! 🙂

Edellisessä postauksessa asiaa liittyen fuskaamiseen: Saako joskus huijata?

Kommentit (120)

  1. Maija

    Hämeenlinnasta löytyy ainakin yksi lukija x)

    • Ida Jemina

      Go Hämeenlinna! 🙂

  2. Sinii

    Vantaalta/Helsingistä sun blogia lueskellaan :))

    • Ida Jemina

      Jei! Siellähän ollaan lähellä 🙂

  3. elsaa

    Täällä ainaki yks kirkkonummelaine lukija 🙂

    • Ida Jemina

      Jes! Lähellä on sekin! 🙂

  4. Jossu

    Forssa

    • Ida Jemina

      Hei ihana Forssa! Siellä olen joskus käynyt mökkeilemässä! 🙂

  5. Pami

    Karjaa 🙂

    • Ida Jemina

      Yasss! 🙂

  6. Maikki

    Paneliassa ainaki yks lukija..

    • Ida Jemina

      Se onkin ihan uusi paikka mulle! Piti ihan googlata missä päin lueskelet 🙂

  7. Bettis

    pakko tunnustaa että töissä (Vantaalla) yleensä luen sun blogia mutta kyllä sitä viikonloppuisin kotona Järvenpäässäkin tulee selattua 🙂

    • Ida Jemina

      Mikäs sen parempaa kuin välillä hieman hyödyntää työaikaa blogien parissa! 😛

  8. Johanna

    Seinäjoella tiedän ainakin kolme lukijaa

    • Ida Jemina

      Terkkuja kaikille kolmelle Seinäjoelle! 🙂

  9. Johanna Rönkkö

    Tässä yksi Rovaniemeläinen seuraaja!!! 🙂

    • Ida Jemina

      Hei jes hieman pohjoisempaa edustusta 🙂

  10. Ninnu

    Kalajoki

    • Ida Jemina

      Kiva paikannimi tuo Kalajoki! 🙂

  11. Hanna Mulari

    Varkaus

    • Ida Jemina

      Sinnekin sitten hieman matkaa täältä suunnalta! 🙂

  12. Satu

    Kotka =)))

    • Ida Jemina

      Hei sieltä tunnenkin yhden tyttösen! Kiva merenrantakaupunki 🙂

  13. mewqi

    Ainakin yksi seuraaja Nurmeksesta! 🙂

    • Ida Jemina

      Nyt alkoi soimaan päässä ”minä lähden pohjois-karjalaaaaan”-biisi! 🙂

  14. sara

    Salossa ainakin koko meiän kaveriporukka on vakkarilukijoita! x)

    • Ida Jemina

      Jes kiva! Terkkuja koko konkkaronkalle! <3

  15. Eveliina

    Täällä huutelee yksi lukija Kemistä!:)

    • Ida Jemina

      Kivaa päivää Kemiin Eveliina! 🙂

  16. Riikka

    Raumalta 🙂

    • Ida Jemina

      Go Rauma! 🙂

  17. mixu

    Stadista! Tosin Espoossa luen, kesken työpäivää heh…

    • Ida Jemina

      Hih niin sitä pitää 😀

  18. jss

    Rovaniemi! 🙂

    • Ida Jemina

      Hei siellä toinen Rovaniemen edustusjoukoista! 🙂

  19. pinja

    Mun kaupunki oli tuossa top kympissä, mutta pakko tulla sanoon, että kiitos tästä blogista! Oon saanut jo täältä vaikka kuinka monta hyvää treenivinkkiä ja tomaattikeittosi siirtyi vakkariruokien listalle! 🙂 Lisäks noita koirajuttujaki on ihana lukee. 😀 Jatka samaan malliin ja iloista kesää sulle! 🙂

    • Ida Jemina

      Kiitos itsellesi Pinja! 🙂 Kiva kun tulit jättämään kommenttia! Mukava kuulla, mitkä jutut ovat olleet mieleisiä 🙂 Jes, ihanaa kesää sullekin!

  20. milunen

    Moikka. Ei nyt liity tähän postaukseen mitenkään, mutta mikä hitsi se lihatukku oli, josta joskus kerroit tilanneesi naudanlihaa? Yritin selailla vanhoja postauksia, mutta en löytänyt kyseistä. 🙁

    • Ida Jemina

      Moikka! Hyvin muistettu! Oli kyllä laadukasta lihaa. Tästä postauksesta löytyy: Nachos Supreme 🙂 Siellä myös alekoodi jolla saa -10€ pois tilauksesta.

  21. Paula

    Joroinen.

    • Ida Jemina

      Joroinen kuulostaakin tutulta vaikka en ole tainnut siellä käydäkään. Eikös se ole siellä Savon suunnalla 🙂

  22. Julia

    Joensuusta lueskellaan! 🙂

    • Ida Jemina

      Jes top 9! 🙂

  23. laura

    Pyhärannasta 🙂

    • Ida Jemina

      Nyt piti ihan kartasta katsoa, että missäs Laura lueskelee 🙂 Aina oppii uutta!

  24. karo

    Taivalkoskelta 😀

    • Ida Jemina

      Hei Pohjanmaalta! Jes!

  25. Anna

    Haapajärveltä täällä yksi lukija

    • Ida Jemina

      Oho toinen Pohjanmaan edustaja! 🙂

  26. Nina

    Ja täällä yksi vakituinen lukija Vaasasta. 🙂

    • Ida Jemina

      Aurinkoista päivää Vaasaan Nina! 🙂

      • sarkku

        täältä toinen! 🙂

        • Ida Jemina

          Hyvä Vaasa! 🙂

  27. Hanne

    Puolasta / Wroclawista 🙂 Mahtava ja energinen blogi! 10 pistettä tomaattikeitolle, jopa itse onnistuin! 🙂

    • Ida Jemina

      Hei superia! Puola näyttäisi olevan sijalla 27 kaikista maista 🙂 ja Wroclaw siellä mitalisijoilla Puolan kaupungeista. Kiitos kehuista, mukavaa että viihdyt! 🙂 Ja huippua, että uskaltauduit kokeilemaan tomaattikeittoa! 🙂

  28. Hanski

    Mikkeli!

    • Ida Jemina

      Hyvä Mikkeli! Mikkelin torilla tuleekin pyörittyä vähintään kerran kesässä! 🙂

  29. Anna

    Vihdin Nummelasta yksi innokas lukija!
    ps. aivan ihana toi video 😀

    • Ida Jemina

      Hih 😀 Mahtia päivää Nummelaan Anna!

  30. Viksu

    Kolarin perämetsistä yksi ilmoittautuu! 😀

    • Ida Jemina

      Oho! Taisitkin viedä tähän astisista kommenteista Pohjoisimman korren! Terkkuja Kolariin! 🙂

  31. Tia

    Lohjalta

    • Ida Jemina

      <3

  32. Vensku

    Lahdesta kirjoitellaan!! ^^

    • Ida Jemina

      Terkkuja Lahteen! 🙂

  33. Sari

    Raahesta ainakin yksi lukee säännöllisesti! Ihan huippis blogi 🙂

    • Ida Jemina

      Kiitos Sari ja mukavaa viikonalkua sinne Raaheen! 🙂

  34. Ne hetket kun ei vaan jaksais | Ida Jemina

    […] Hurja määrä kommentteja eilisessä postauksessa! Kiva, kun pistitte puumerkkinne, siitä missä päin luuraatte! Antaa tulla lisää vaan! On […]

  35. Miia

    Lumijoella lueskellaan myös ahkerasti

    • Lilli

      Samoin täällä naapurissa Limingassa 🙂

      • Lende

        Toinenki liminkalainen ilmoittautuu

        • Ida Jemina

          Go Pohjois-Pohjanmaan porukka! 🙂

  36. Mari

    Yksi sana: Lappeenranta 🙂

    • Ida Jemina

      Hyvä Lappeenrantaaa! 🙂

  37. joee

    nurmijärveltä terkut! 🙂

    • Ida Jemina

      Ja terkut myös sinne takaisin 🙂

  38. Jullelson

    Virosta hei! Mahtaako olla monta suomimimmiä täällä lukemassa tekstejäsi? Translaten avullahan myös virolaiset pystyvät helposti (ja ilmankin vähän vähemmän helposti) seuraamaan kirjoitteluasi 😉

    • Ida Jemina

      Hei hei Viroon! 🙂 Näyttäisi siltä, että porukkaa tulee ympäri Viroa aika kiitettävästi! Ehkä siellä siis muitakin suomimimmejä lueskelemassa tai sitten tosissaan translatet käytössä 🙂

  39. Hanna

    Savonlinna! 🙂

    • Ida Jemina

      Noniin oopperajuhlilla nähdään sitten! 😉

    • Henna

      Täällä kans toinen lukija Savonlinnasta! 🙂

      • Ida Jemina

        Jes! 🙂

  40. Clarissa

    Tällä on toinenkin lukija Forssasta 😀

    • Ida Jemina

      Hyvä Forssa!! 🙂

  41. Susanna

    Moikka! Nurmijärvellä lueskellaan myös 😀

    • Ida Jemina

      Siellähän riittää porukkaa 🙂

  42. Tuomas

    Noi laskurit ei kauheen spesifisti noita paikkakuntia yleensä anna. Yleensä paikkakunta tulee internetin palveluntarjoajan paikkakunnasta. Mm. Tampere tarjoaa paljon ympäryskunnille internettiään.

    • Ida Jemina

      Sitä suuremmalla syyllä kivempi kuulla porukoilta, mistä päin blogia luetaan 🙂

  43. janni

    Kouvola!! 🙂

    • Ida Jemina

      Kivaa päivää Kouvolaan Janni! 🙂

  44. Mari

    Pieksämäeltä!

    • Ida Jemina

      Terkkuja Pieksämäelle! 🙂

  45. Kata

    Ypäjä 🙂

    • Ida Jemina

      Ensimmäinen Ypäjältä! 🙂

  46. jenna

    Raahesta toinenki lukija

    • Ida Jemina

      Jess!

  47. Emmu

    Myanmarin Nyaung U kylästä lueskelen tällä hetkellä 😀 Olen reppureissulainen joten milloin mistäkin, mutta ykskään postaus ei jää välistä! 🙂

    • Ida Jemina

      Oooooooooih ihanaa!! 🙂 Nautiskele<333 kiva kulkea näin virtuaalisesti vähän niin kuin matkassa mukana:)

  48. Rosa Anttila

    Terkkuja Australian Adelaidesta! Täällä luen säännöllisesti sun blogiasi oman arjen ohella 🙂

    • Ida Jemina

      Kiitos kaukaisista terkuista Rosa! 🙂 Adelaidesta näyttäisi löytyvän viidenneksi eniten lukijoita Australian kaupungeista 🙂

  49. Becks88

    Hei,
    en ole vielä kaikkia juttujasi kerennyt lukemaan. Mutta blogi on kyllä erittäin hyvällä mielellä kirjoitettu, sen aistii selkeästi.
    Aina mukava löytää energisia urheilija blogaajia. Niitä ei ole koskaan liikaa 🙂 Hyviä treenejä!
    Terveisin Vaasasta!

    • Ida Jemina

      Voi kiitos! Tulipas hyvä mieli! Tervetuloa blogiin ja mahtavia treenejä sinne Vaasaan! 🙂

  50. Jamie

    Varkaus kuittaa täältäkin 🙂

    • Ida Jemina

      Hei kiva toinen Varkaudesta 🙂

  51. Anne

    Kaarina Kiitos kivasta blogista. Ihan koukussa siihen.

    • Ida Jemina

      Terveiset sinne Kaarinaan ja kiitos kehuista!

  52. Hansu

    Jyväskylästä hyvää huomenta! 😀

    • Ida Jemina

      Ollaanpas siellä pirteitä! Ihanaa! Mahtia päivää Jyväskylään! 🙂

  53. Sari

    Keminmaa! 🙂

    • Ida Jemina

      Tervehdys sinne pohjoiseen! 🙂

  54. Josefiina

    Täällä yksi torniolainen lukija 🙂

    • Ida Jemina

      Heipsis Josefiinalle Tornioon! 🙂

  55. Janhon

    Oulussa pääosin lueskelen loistavaa blogiasi, mutta reissuhommien takia välillä muuallakin.

    • Ida Jemina

      Top 3 jes! 🙂

  56. Sanna

    Kälviä ilmoittautuu! 🙂

    • Ida Jemina

      Aurinkoista sunnuntaita Kälviän Sannalle! 🙂

  57. Suski

    Hyvinkää👍👍👍

  58. jouskala

    Täällä lukija myös Hämeenlinnasta!

  59. NÄISTÄ MAISTA BLOGIA LUETAAN ENITEN (NRO 9 AIKA YLLÄRI) – Ida Jemina

    […] Mistä kaupungeista blogia luetaan eniten? […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *