Mistä apua makeanhimoon? Löytyisikö näistä ratkaisu myös sinulle?

Yhteistyössä nu3matcha-sohvalla

Mahtavaa maanantaita! Makeanhimo on sellainen pikku nilviäinen, joka saattaa joskus nostaa päätään vähän liiankin usein. Herkuttelu silloin tällöin ei maata kaada, mutta kierteessä ei ole mukava olla. Sen voin kokemuksesta sanoa.

Pikkuisen namuja eilen, muutamat keksit tänään, hitusen jäätelöä huomenna. Siitä on kaunis kierre tehty ja olo on sen mukainen – ei välttämättä huonovointinen, mutta tunkkainen ja vetämätön. Normaali ruokakaan ei enää maistu niin taivaalliselta ja pari ylimääräistä senttiä on saattanut kroppaan kertyä.

Don’t worry! I’ve been there! Monet kärsivät tai ovat kärsineet makeanhimosta etkä suinkaan ole ainoa! Niin kuin varmasti tiedätkin, tasapainoinen ja riittävä ravinto on iso tekijä makeanhimon taltuttamisessa. Tämä ei kuitenkaan kaikkien kohdalla riitä ratkaisuksi (täällä yksi). Jos ruokailut ovat jo kunnossa ja yhä makeanhimo kaivelee oloa, kannattaa kokeilla erilaisia keinoja sen selättämiseksi. Kurjalle ololle voi ehdottomasti tehdä jotakin ja tässä postauksessa kerron mitä keinoja itse olen käyttänyt.

Tee. Ei ihan mikä tahansa tee, vaan matcha-tee. Tämä ihmejuomaksikin tituleerattu juoma on vielä jokseenkin tuntematon täällä päin maailmaa, mutta valppaimmat ovat saattaneet sen jo napata käyttöönsä. Matcha on moninkertaisesti voimakkaampaa vihreää teetä, kuin perinteinen ja meillekin tutumpi vihreä tee. Se rentouttaa, virkistää ja auttaa tasapainottamaan verensokeriarvoja. Olo matcha-teen nauttimisen jälkeen on seesteinen ja valpas. Sen lipittäminen on auttanut itseäni pahimpiin olotiloihin eikä ole tarvinnut kieriskellä sohvalla sormia purren. Suosittelen testaamaan ja kokemaan fiilis juoman takana itse!

matcha
Teen mukana tulee matcha-vispilä, jonka avulla tee sekoitetaan kuohkeaksi.

matcha-tee-ida-jemina

 

Kromi. Vanhimmat lukijat saattavatkin muistaa, että olen aikaisemminkin kirjoittanut omista kokemuksistani makeanhimon uhrina ja tuolloin kerroin käyttäneeni kromia apunani. Krominpuute voi ilmetä kasvaneena makeanhimona ja sitä on Suomessa haasteellista saada tarpeeksi ravinnosta. Tämä ravintolisä voi auttaa myös sinua.

kromi

Maca. Ai että, onko täällä muitakin, jotka ovat hurahtaneet macaan? Maca-jauhe maistuu namumaisen makealle eikä sisällä mitään muuta kuin ravintorikasta maca-juurta. Käytän sitä 1-2 teelusikallista esimerkiksi maitorahkaan sekoitettuna tekemään muuten niin tylsän arkisesta rahka-ateriasta herkullisen välipalan.

Maca

Viimeisenä vinkkinä paljastan pienen salaisuuden, joka kulkee kätevästi mukana käsilaukussa. Tämä kaunis peltipurkki pitää sisällään luomulakritsipastilleja, jotka sisältävät puhdasta lakritsiuutetta. Pikku nappula saa makujen sinfoniat tanssimaan kielenpäällä eikä makeannälästä ole enää tietoakaan. Siro peltirasia kestää pitkään ja kulkee kätevästi mukana päivää pelastamassa ja karkkihiiren himoja taltuttamassa!laku-nu3

lakritsi-nu3

Pienet apukeinot voivat saada aikaan suuren muutoksen, jolla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Kokeile, testaa ja voi paremmin! Toivottavasti näistä on apua myös muille!

Apukeinoja makeanhimon selättämiseen sekä terveellisempiä herkkuja löydät nu3-verkkokaupausta. Blogin lukijat saavat nyt -12% alennusta koko laajasta valikoimasta tämän viikon ajan 27.9. asti! 

-> HYÖDYNNÄ KOODI IDAJEMINA JA HYPPÄÄ OSTOKSILLE <-

Loistavalla fiiliksellä ja tarmolla kohti uutta viikkoa!

ida jemina bjorn borg

Kommentit (17)
  1. Tämä tuli niin tarpeeseen! Mä oon koko elämäni taistellu ton makeanhimon kanssa, välillä onnistuen paremmin ja välillä (kuten viime aikoina) huonommin. Vaikkei söiskään suuria määriä, niin silti on just tollanen vetämätön olo ja tietysti ärsytys, että oliko taas pakko. En oo muistaakseni koskaan ostanu mitään blogitekstin perusteella, mut tää kuulosti niin vakuuttavalta että siirryin jo verkkokauppaan 🙂

    1. Mukava kuulla, että osui oikeaan saumaan! Näiden asioiden kanssa taistelee yllättävän moni meistä! Kivaa alkanutta viikkoa sulle Sofia 🙂

  2. Maca <3 jonkinlainen riippuvuus syntynyt kyllä siihenkin 😀

    1. Macaaaaaaa<3 Hauskaa, että muutkin ovat löytäneet sen hohdon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *