Kun kommenttiin vastaaminen muuttui postaukseksi

Heippahei ja mokulismoi!

Viime päivät ovat taas olleet todella kiireisiä ja päivät ovat kuluneet nopeasti niin valmennusasioiden, tapaamisten, treenien kuin kaikkien muidenkin kivojen kuvioiden parissa. Aloin tuossa vastailemaan kommentteihin ja eräs lukija oli kysellyt hyvistä treenihousuista ja siitä mistä sellaisia löytäisi. Siinä vaiheessa, kun vastaukseni oli paisunut lähes novellin mittaiseksi, ajattelin, että ehkä on järkevämpi laittaa se ihan tänne postaukseen kuvien kera.

treenitrikoot
Viime treenistä

Suurimman osan omista treenihousuista olen ehdottomasti tilannut täältä. Käyn usein kurkkimassa josko sinne olisi tullut uusia värejä jo hyviksi kokemistani housuista ja tietysti tekemässä myös täysin uusia tuttavuuksia. Nyt viime aikoina on ollut tosi paljon kaikkia ihania trikoita ja viimeksi tilasinkin alla näkyvät housut monessa värissä. Usein tilaan kerralla vähän reippaammin ja varsinkin jos olen löytänyt jotkut oikein ihanat housut, ostan niitä parissa eri värissä. Hyviä housuja on joskus todella haasteellista löytää, mutta onneksi treenitrikoot istuu jalkaan usein helpommin kuin normipöksyt.

hyvat treeni trikoot

Nämä ovat ihanat uusimmat tuttavuuteni trikoiden rintamalla. Osa näistä onkin jo vilahtanut päälläni blogissa.

Seamless leggings
Löytyy täältä

Nuo punaiset Reebokit lähti alennuksista tosi edullisesti! Myös nämä MXDC-trikoot ovat juuri nyt alennuksessa.

mxdc
Reebokit -50% täällä ja MXDC-trikoot alennuksessa nyt täällä

ICANIWILL-trikoista pidän niissä olevan kiristysnauhan takia. Ei pääse housut valumaan kyykkäillessäkään. Omani ovat Aminopörssistä ja lisää kuvia kyseisistä housuista näkee mm. tästä postauksesta.

i can i will
I CAN I WILL

Vanhimmat luottotreenitrikooni ovat Hennesiltä ja niitä olen käyttänyt aivan ratkeamispisteeseen asti. Kyseiset pöksyt näkyvät esim. tavoitteena timmi peppu-postauksessa.

Myös Stadiumista on useammat housut lähtenyt tilaukseen, kuten nuo ensimmäisen kuvan pöksyt. 

Uusimmaksi lemppariostospaikaksi on ehdottomasti muodostunut House of Brandonin sport-osasto. Kuola valuu, joka kerta kun menen sinne trikoita pällistelemään!

Itse pidän treenatessa kireistä, joustavista housuista, joissa pääsee liikkumaan hyvin eikä tarvitse pelätä, että housut ratkeavat. Toinen kriteeri on se, ettei niistä näy läpi kilometrin päähän. Harvoin on tullut täysin kelvottomia housuja vastaan. Joskus omat reiteni saattavat tuottaa jonkin verran ongelmia, jos kangas ei ole tarpeeksi joustava. Silloin housuja ei meinaa saada vedettyä ylös asti vaikka ne vyötäröltä olisivatkin sopivat. Mutta nämä ovat menneet päälle mukavasti ja olleet treenissä loistavat. Mukavaa iltaa turriaiset! 

hyvat treenihousut

Edellisessä postauksessa kootut kuulumiset ja oman naamataulun pällistelyä mainoksessa.

Kommentit (14)
  1. mites freddyt? Eikö sulla sellaiset oo? Onko mistään kotoisin vai kannattaa ne rahat käyttää johonkin muuhun? 🙂
    Sun päällä mikä vaan näyttää niin ihanalta!

    1. Heh no kiitos kovasti! Mulla on yhdet freddyn treenihousut ja olen kyllä tykännyt niistäkin!:) hyvin muistit!:)

  2. Ihana nude huulipuna!! Voitko kertoo minkä merkin? On ollu itellä etsinnöis just tollanen sävy.
    Toi yks liike näyttää jännältä ja tehokkaalta tossa, missä oot selällään. Liu’utatko siinä siis jalkoja suoraksi ja koukkuun?

    1. Kiitos! Hyvää luonnollista nudea on kyllä niin vaikea löytää! Alla tuossa on jokin HM:n nuden sävyinen huulipuna. Se tosin on liian vaalea sellaisenaan, joten laitan sen päälle NYX:n natural -huulikiiltoa joka on tummempaa.
      Juuri näin!:) Liike tästä kotona tehtävästä treenistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *