Kaurahiutaleita matkalle! Ooks sä ihan hullu?

Huomenna nokkani osoittaa kohti lentokenttää ja suuntaan kohti ulkomaita. Pakkaaminen ja vaatteiden valitseminen on aina yhtä tuskaa, mutta voittaa kyllä matkan jälkeisen laukun purkamisen.

mita mukaan matkalle

Viimeksi, kun lähdin reissuun, yllätyin todella positiivisesti lentokentän tarjonnasta ruokien suhteen. Se oli parantunut todella paljon. Tarjolla oli niin raejuustoa, kanasalaattia, pähkinöitä kuin proteiini- ja raakapatukoitakin. Todella hienoa! Huomaa selvästi, että kysyntä tällaisten ruokien suhteen on kasvanut.

Koska lentokoneruoka vaihtelee tosi paljon, otan koneeseen mukaan omat eväät, jos matka on pitkä. Lisäksi varaudun matkaan vähintään niin, että matkalaukussa on valmiiksi jotakin ruokaa, jota saan heti naamariin saavuttuani kohteeseen. Näin ei tarvitse alkaa paniikissa ja nälkäisenä etsimään avoinna olevaa ravintolaa tai ruokakauppaa. Joskus saapumisaika hotellille on niin myöhään, että ruuan ja juoman löytäminen saattaa olla haastavaa. Sama juttu veden kanssa. Kentältä ostan vettä sen verran, ettei ehdi tulla hätä vaikken heti löytäisikään paikallista markettia.

Mitä matkalle mukaan

Mitä ruokaa sitten pakkaan mukaan?

Usein otan mukaan sellaiset perustarpeet, jotka helpottavat syömistä ja ruuanlaittoa paikanpäällä. Vaikka näitä raaka-aineita voisikin mahdollisesti saada paikallisesta marketista, siihen ei koskaan ole takeita. Niinpä matkaan pääsee ainakin tonnikalaa, pähkinöitä, kaurahiutaleita (huoneistohotelli) ja heraa. 

Puuroa
Viime reissun gourmet-safkaa

Vaikka reissussa olisikin, on hyvä huolehtia tiettyjen ravinteiden saannista. Ei ole kiva tuntea oloaan sen takia kurjaksi, että yhtäkkiä kroppa ei saakaan enää tarvittavia vitamiineja, mineraaleja tai rasvoja. Sen takia otan mukaan kaikki pillerit, joita täällä Suomessakin syön. Käyttämäni lisäravinteet näet täältä: Tärkeimmät lisäravinteet, joita käytän.

Saa taas nähdä minkälaisiin kysymyksiin sitä rajalla saa vastata, kun matkassa on jos jonkinlaista jauhoa ja purnukkaa. Mutta sen näkee huomenna!

Päivittelen reissusta ihan normaaliin tapaan, joten mitään blogitaukoa ei ole tulossa. Nähdään siis ensi kerran hieman eri maisemissa, huomenna selviää missä!:)

Edellisessä kirjoituksessa ennen ja jälkeen kuvaa

Kommentit (9)
  1. Mä pakkaan myös suolasta kaurapuuron ja kaiken maailman pilleriä ja protskujuomaa myöden kaiken mukaan. Oltiin helmikuussa Miamissa ja Karibialla ja varsinkin jenkkeihin mennessä jännitti tosi paljon viedä noita, että mitä kaikkea niille joutuu sepustaa mutta kukaan ei kysyny missään mitään 🙂 taas käydä tuuri 🙂
    Super hyvää matkaa, mihin sitten menetkään.
    Itsellä olisi vielä 19 päivää että pääsee reissuun. Kiitos postauksesta ja kiitos että linkitit ton lisäravinne kirjoituksen, olenkin miettinyt että mitä kaikkea otat.

    1. Se on kyllä parempi varautua, ettei joudu sitten paikan päällä turhaan tuskastelemaan:) voi vitsi! Varmasti jännitti tuolla jenkkien päässä!
      Kiitos kovasti ja ihanaa tulevaa reissua myös sinulle! Voitkin aloittaa matkan fiilistelyn jo valmiiksi niin pääset matkatunnelmiin jo hyvissä ajoin ennen reissua 🙂

  2. Miks ihmees mulle ei ole tullut mieleen pakata matkalaukkuun kunnon ruokaa sitä varten kun saapuu perille? 😀 Kesällä kun lähdettiin Kyprokselle meinasi itku tulla kun kahden jälkeen yöllä saavuttiin hotellille eikä meinattu mitään avoinna olevaa ruokamestaa löytää. Samat protskupatukat mitä sullakin oli mukana, mutta ne oltiin ehditty jo matkan aikana syömään!
    http://punttimimmi.fitfashion.fi/

    1. Voi ei! Reissueväät kyllä pelastaa!:) Täällä Kyproksella olen minäkin! Missä päin olitte? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *