Kaikki mulle heti nyt!

Usein puhutaan, että kehonmuokkaus on pitkäjänteistä puuhaa ja tuloksia tulee vain sen kautta. Jos pitkäjänteisyys on avain kehitykseen, niin mitä se itseasiassa sitten tarkoittaakaan?

Tämän tärkeän asian oivaltamista on häiritsemässä useita tekijöitä, joista yhteen tulee välillä kiinnitettyä huomiota. Telkkarissa öljytyt atleetit pumppaavat jollain toimintaperiaatteeltaan simppelillä, muka monipuolisella (ja kalliilla) vempeleellä, jolla viisi tai kymmenen minuuttia päivässä riittää unelmien vartalon saamiseen. Seuraavaksi mustavalkoinen ruutu näyttää, kun vielä urheilullisen kunnon tavoittelussa alkutaipaleella oleva henkilö tuskailee lattialla ja tekee ikävältä näyttäviä liikkeitä. Ei kai kukaan halua vaikeroida pullukkana maassa kun voi kokeilla oikotietä tuloksiin jumputtamalla viisi minuuttia päivässä menemään. Tämä on tietysti esimerkkinä ääripäästä, mutta toisaalta ei nuo laitteet vuodesta toiseen ilman maksavia asiakkaita ruudussa pyöri eli jossain määrin yleisestä ilmiöstä on kyse. Olisikin tärkeää ymmärtää, että kehonmuokkaus vaatii aina pitkäjänteistä työtä – tämän sisäistäminen ja hyväksyminen on aidosti yksi tärkeimmistä avaimista onnistumiseen.

haukkarikaantoa

Onnistunut tavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kiinnostusta prosessiin. Kehonmuokkauksen tapauksessa prosessilla tarkoitan treeniä, ravintoa ja lepoa, joiden kaikkien tulee olla kunnossa aina kun tavoitellaan kehitystä. Mm. Tv-shop-esimerkissä ollaan kiinnostuneita lopputuloksesta (atleettinen kroppa), muttei prosessista (kaikki se työ, joka johtaa atleettiseen olemukseen). Silloin kun halutaan jotain, muttei haluta tehdä sen eteen vaadittavaa työtä, ollaan jumissa. Haluamalla useimmat asiat eivät ratkea, tekemällä sitäkin useampi ratkeaa. Vain lopputuloksesta kiinnostuminen ja onnistuminen pitkäjänteisyyttä vaativassa tavoitteessa on toden totta hankala yhtälö. Vaikka henkilö ohjattaisiinkin tekemään oikeita asioita, loppuu motivaatio nopeasti kesken, jos kiinnostus prosessia eli vaadittavaa työtä kohtaan, perustuu vain ulkoisiin motivaationlähteisiin.

Jos motivaatio lähtee sisältäpäin, menettävät aikamääreet merkitystään. Silloin toimintaa ei aja esimerkiksi pelkkä ajatus siitä, kuinka nopeasti tätä tai tuota tekemällä saan unelmien vartalon. Asioita tehdään huomattavasti suuremmalla painoarvolla siksi, että itse prosessi eli työn tekeminen on kivaa. Totta kai myös tavoitteiden saavuttamisen takia, mutta ei pelkästään. Tavoitteet päivittyvät jatkuvasti eikä koskaan tule valmista. Mitään lopullista lopputulosta ei siis välttämättä varsinaisesti edes koskaan saavuteta, mutta se on ihan okei. Työtä ei tehdä vain sen takia – sitä tehdään siksi, että se on hauskaa ja antoisaa. Ja nyt aletaan lähestyä sitä pitkäjänteisyyttä. Se on sitä, että ollaan kiinnostuneita itse prosessista eli työstä, jota sitten tehdään tasaisesti aina.

Mielestäni kaksi asiaa ovat tärkeitä onnistumisessa, jos on asetettu selkeitä tavoitteita, joita lähdetään ajamaan takaa. Korkealle tähtääminen ja realistisuus. Petollisen yksinkertainen kaksikko, jotka sopivassa suhteessa toimivat mainiosti, mutta epäbalanssissa ollessaan voivat johtaa jopa luovuttamiseen. On helppoa aloittaa ylioptimistisena ja pettyä kun parin treenivuoden jälkeen peilikuva ei muistutakaan figure-olympian fysiikkaa. Toisaalta liian matalalle tähtääminen voi puolestaan esimerkiksi itseluottamuksen puutteen, muutoksen pelon tai muun syyn vuoksi johtaa alisuorittamiseen ja tätä kautta toiminnan hiipumiseen. Ehkä suurin sudenkuoppa tavoitteiden ja realistisuuden tasapainottelussa liittyy kuitenkin aikaan. Voi olla realistista tähdätä vaikka kuinka korkealle. Silloin on kuitenkin myös tärkeää ymmärtää siihen mahdollisesti vaadittavan ajan ja työn määrän olevan niin suuri, että sen miettimisen sijaan kannattaa vain porskuttaa menemään ja nauttia matkasta. Sillä tavalla urheilusta voi saada mahdollisimman paljon iloa irti, kun voi fiilistellä sitä jokapäiväistä duunia. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta niin on myös sen tekeminen mistä nauttii – kerran täällä telluksella vaan tallataan. Ja tuleehan sitä tulostakin, lajista riippumatta, ihan eri tavalla kun saa tehdä antaumuksella sitä mistä tykkää.

pitkajanteisyys

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että joka päivän pitäisi tuntua ruusuilla tanssimiselta. Aina ei välttämättä ole niin kivaa kuin toisina päivinä, aina ei treeni houkuttele ja välillä tekisi mieli vain jäädä vällyjen väliin makoilemaan. Näissä tilanteissa kuitenkin sen pitkäjänteisyyden pitäisi nostaa päätään ja potkia persuksille – silloin jyvät erotetaan akanoista. 

Vaikka kaikki mulle heti nyt kuulostaisi upealta, pitää muistaa, että hiljaa hyvää tulee ja se pitkäjänteinen duuni palkitaan. Nautitaan matkasta, ei eksytä polulta oikoteitä etsimään vaan mennään määrätietoisesti hötkyilemättä kohti tavoitteita. Askel askeleelta. Sitä se pitkäjänteisyys on.

Edellisessä tekstissä loistava liikevinkki olkapäätreeniin.

Kommentit (16)
  1. Tää on just yks niistä monista, myllertävistä asioista minkä kanssa oon viime viikkoina kamppaillu.
    Pitkä matka on tultu ja pitkä on edessä, tiedän mitä pitkäjänteisyys on, mutta turhan useesti on voimat vähissä.
    Usko itseensä ja omaan tekemiseen ilman asiantuntevaa apua on hitonmoista nuoralla tanssia…mutta periks en ole antamassa, löytäs vaan sen oikean tien mennä eteenpäin.
    http://sanzureenaa.blogspot.fi/

    1. Tsemppiä Sanna! You can do it!

  2. Hei! Pakko kommentoida että sulla on huippu blogi! 🙂 mitä mieltä itse olet siitä että jos on tavoitteena polttaa rasvaa ja pudotella painoa vain pari kiloa onko kerran viikkoon ns herkkupäivä tai vähän vapaampi syöminen ihan ok? Vai onko haitallista tuloksien kannalta että pitäiskö olla ”dietillä” jokin tietty aika.

    1. Heippa ja kiitos kaunis! Oleellisinta on että pidemmällä aikavälillä on miinuksen puolella. Ilman herkuttelua tavoitteesi pääsisit varmasti nopeammin, mutta ei maltillinen silloin tällöin vapaampi syöminen hommaa kaada.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *