Ida Jemina
Ida Jemina

ISOIMMAT HAASTEET

Lupasin kertoa isoimpia haasteita, mistä niistä ollaan päästy yli ja missä mennään nyt. Viimeksi kun juteltiin Sisun taipaleesta päästiin vasta ensimmäiseen viikkoon asti, jossa kieltämättä riitti kaikenlaista! Lue: KILJUMISTA JA HUUTOA – HAASTAVA ALKUTAIVAL.

Mutta mitä sen jälkeen? Sisu on ollut meillä nyt vähän päälle vuoden ja tuntuu, että aika on mennyt ihan järjettömän kovaa! Pikkuherra on maailman iloisin tapaus. Silloin kun ollaan iloisia, niin ollaan oikein kunnolla iloisia. Koko kroppa kiemurtelee, kun tyyppi heiluttaa häntää, heittäytyy maahan makaamaan ja pyllyilee niin kun monesti sanotaan. Hän elää kyllä niin tunteella. Jokainen aamu on yhtä iloa ja onnea, kun herätään tai kun esim. suihkun jälkeen nähdään taas!

Sisu oppii koko ajan jotain uutta tai voisi melkeinpä sanoa, että tottuu kaikkeen pikkuhiljaa. Ennen kaikkea tämä matka on ollut totuttautumista ja ymmärrystä sekä kärsivällisyyttä. Erilaisia vaiheita tulee ihan niin kuin kaikilla muillakin kasvavilla pennuilla ja nuorilla koirilla. Milloin on mörkövaihetta ja milloin jotain muuta. Ihan järjettömän symppis kovia kokenut kaveri on kyseessä.

SUURIN HAASTE

Suurimpana haasteena meillä oli ehdottomasti yksinolo. Sisu ei todellakaan halunnut jäädä missään tilanteessa yksin eikä auttanut vaikka Urho oli sen kanssa. Urhoon Sisu on ihan äärettömän kiintynyt ihan ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta silti yksinolo ilman ihmisiä sai sen paniikkiin. Se kiljui kuin puukkoa oltaisiin kylkeen isketty. Jatkuvaa huutoa, joka ei päättynyt ollenkaan ennen kuin tultiin takaisin sisään. Nauhoitettiin äänet silloin kun oltiin poissa. Kämppä oli aivan tuusan nuuskana myös, mutta jotenkin se tavaroiden rikkominen oli pientä verrattuna haukkumiseen. Harjoiteltiin, harjoteltiin ja harjoiteltiin. Ja todella kärsivällisesti harjoiteltiinkin. Huh se oli kyllä rankkaa ja hankaloitti todella paljon mm. duunin tekoa. Se tunne, kun saavut ulko-ovelle ja kuulet että siellä se kiljuu on niin inhottava, lannistava ja stressaava. Eroahdistus oli selkeästi isoin haaste ja sitä kesti tosi pitkään. Se oli todellakin ihan muuta kuin peruspentu-yksinoloharjoittelua, jota Urhon kanssa oli.


Nykyään Sisu ei enää kilju yksin jäädessään, luojan kiitos! Edelleen korjaan kenkäni piiloon ennen kuin jätän sen yksin, mutta vaikka olisin vahingossa jättänyt ne esille, se ei riko niitä wohoo! Jos tosin unohdan kengät eteiseen, huomaan että se on siirrellyt niitä paikasta toiseen ja joskus bongaan ne olkkarin keskeltä 😀 mutta mutustaa se ei enää niitä viitsi! Tyynyt sen sijaan saavat kyytiä ja joskus täällä on sellainen pumpulimeri, kun tulen kotiin että! Tällaiset jutut on kuitenkin pientä ja silloin tällöin tapahtuvia.

Ekaa kertaa pulikoimassa

MITES SISÄSIISTEYS?

Sisäsiisteyden Sisu oppi muistaakseni ihan hyvin. Se pissasi kyllä alussa ihan jatkuvalla syötöllä kaikkialle – omaan sänkyyn, Urhon sänkyyn, vaatteiden päälle (kun oli ensin varastanut ne) ja ne määrät ei enää mitään pieniä lammikoita olleet, kun Sisu oli kuitenkin 4-5kk kun hän ensimmäisen kerran muutti sisätiloihin elämässään. Tämäkään asia ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen mitenkään katastrofaalisena. Sellaistahan se sisäsiisteyden opettelu on ja loppupeleissä hihkuttiin ulkona, kun sinne tuli onnistuneesti asiat.

LOPUTON VEDEN LITKIMINEN

Nyt muuten muistan, että vettä Sisu litki ihan non stoppina. Vesihän jäätyy tarhalla näillä raukoilla talvipakkasilla, jolloin sitä ei välttämättä ole jatkuvasti saatavalla. Niinpä Sisu taisi varmistaa, että nyt kun tätä vettä tässä on niin juodaan samantien varmuudeksi kaikki. Se lopetti aina siinä vaiheessa, kun huomasi että ahaa tätähän saa lisää, kun menin kaatamaan astiaan lisää vettä.

MUUT KOIRAT

Sisu myös usein jänskättää muita tuntemattomia koiria lenkeillä. Ulkona kun se näkee toisen koiran se alkaa vetämään, joskus itkemään ja joskus haukkumaan. Riippuu ihan tilanteesta. Joskus taas se ei ole moksiskaan. Siihen tosin auttaa hurjasti, jos Urho on kiltisti. Sisu tsekkaa usein Urhosta, että onko kaikki kondiksessa ja ottaa iisisti jos Urho ottaa iisisti. Koirien ohittaminen rennosti on kuitenkin vielä kehityksen alla. Mitä enemmän dogeja tulee vastaan, niin sitä parempi. Se tottuu silloin niihin jo saman lenkin aikana.

Nyt taas on sellainen vaihe, että kaikki kolahdukset ja rappukäytävästä tulevat äänet saa sen säikähtämään. Tätä kuvastaa hyvin se, että se säikähti ihan mun tyhjän mahani murinaa. Rappukäytävät on myös jänniä paikkoja ja niitä kuljetaan aina visusti seiniä pitkin.

LÄÄKÄRISSÄ KÄYNTI

Sisun pahin pelko on kuitenkin, kun lääkäri tulee stetoskoopin kanssa sörkkimään. Se ei kertakaikkiaan voi sietää sitä. Kaikki on hyvin siihen asti, kun mihinkään ei pidä koskea, mutta kummallisen näköisillä välineillä koskeminen ei saa sitä mitenkään riemun partaalle, päinvastoin!

Kaikista haasteista ja opetteluista huolimatta, eihän tuota nappisilmäistä pikkuherraa vaihtaisi mihinkään. Se tunne kun se juoksee maha heiluen puolelta toiselle luokse, kun tulet ihan vain vessasta ulos tai kun se luottaa suhun just niissä maailman pelottavimmissakin lääkärikäynneissä. Se kun se pitää sua omana äitinään ja se kun se leikkii niin typerän kuuloisia ääniä päästäen Urhon kanssa <3 niillä on selkeesti yhteinen kieli, jonka Urho on sille opettanut.

Tämä meidän yhteinen matka on tottakai ollut rankka ja ihan erilainen kuin Urhon kanssa, mutta ei missään nimessä ylitsepääsemätön. Vaikka tässä postauksessa keskityttiin tällä kertaa haasteisiin, on mainittava, että niitä hyviä hetkiä on sata kertaa enemmän. Jokainen pieni lämmin karvapää ansaitsee oman kodin. Vaikka Sisu on fyysisesti pieni (ainakin Urhoon verrattuna :D) se on läsnäololtaan sitäkin isompi osa meidän perhettä.


Unohdin ihan varmasti monta asiaa, joten kysy ja kommentoi ihmeessä jos jotain juolahtaa mieleen! Ei kun leppoisaa illanjatkoa!

LUE MYÖS: KOLME YLLÄTTÄVÄÄ ASIAA KOIRASSA

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: JÄÄTÄVÄ KASA VAATTEITANI ALENNUKSESSA!

Kommentit (2)

  1. Regina

    Hei aivan ihana ja mielenkiintoinen postaus näin koiraihmisen silmissä! Tuli mieleen kun meillä kotona (asun vielä vanhempien luona) on 1v 4kk ikäinen pikkukoira ja me tosiaan aloitettiin yksinolon harjoitteleminen aivan liian myöhään ja häntä on todella vaikea jättää yksin kun alkaa haukkumaan ja asutaan kuitenkin kerrostalossa. Mitä vinkkejä sulta löytyis tähän vähän vanhemman koiran yksinoloharjoitteluun? Aktiviteettia järkätään kun jää yksin mutta ne ei kiinnosta ennen kuin ihminen tulee sisälle.

    • Ida Jemina

      Kiva jos pidit postauksesta Regina <3 nää on aina vähän vaikeita juttuja jos ongelma on jo päässyt kehittymään. Silloin niistä pitää usein ihan pikku hiljaa peruuttaa ulospäin. Esimerkkinä ensin mennä vain hetkeksi pois näkyvistä, sitten talon johonkin toiseen huoneeseen niin että koira jää muualle yksin touhuamaan ja lopulta niin, että puetaan takkia päälle mutta ei lähdetäkään mihinkään ja riisutaan se pois. Sitten ihan ulos asti lyhyeksi ajaksi jne. Mutta aina nää on myös vähän yksilökohtaisia juttuja ja tärkeintä ois saada niitä onnistumisia vaikka ne pieniä onnistumisia olisikin 🙂

Kommentoi »

Vastaa