Freddy-housut – I’m in Love

Ihanaa viikonloppua muruset!

Viikkoon on mahtunut auringossa köllöttelyä, piknikkiä, sushia ja tietty treenejä. Kun ilmat on ollut näin hyviä, oon tehnyt joitakin treenejä taas ulkona.

 
freddy-2freddy-3
freddy-4

Sain yhteistyön tiimoilta Freddyltä hieman vaatteita. Ihan huippua, että heiltä saa nykyisin myös urheiluvaatteita! I’m in love!

Mullahan on ollut aiemminkin  Freddyn housuja ja oon kyllä tykännyt kovasti. Ne korostaa juuri oikeita paikkoja ja saa pepun näyttämään sporttisen terhakkaalta. Silloin kun hankin ensimmäiset housut, niitä ei vielä myyty Suomessa. Löysin netin syövereistä kuvan tytöstä, jolla oli kyseiset housut ja sitten alkoi metsästys. Lopulta selvisi, että housuja saa Italiasta. Tilasin sitten pöksyt ja jouduin odottamaan niitä tooooodella pitkään.

Nyt on onneksi ihan eri tilanne, kun housuja saa tilattua helposti Suomesta! Kaikki kuvissa näkyvät Freddy-vaatteet löytyvät FreddyStoresta, jossa on muuten alennukset juuri meneillään! Kannattaa käydä kurkkaamassa.

 
w-rup

Sitten ei muuta kuin viikonlopun viettoon! Muistakaa juoda paljon vettä näillä hellekeleillä!

Edellisessä kirjoituksessa kerroin, kuinka pääsin eroon makeanhimosta

Kommentit (12)
  1. Kuka tuolla kameran toisella puolella on? 😀

    1. Luottokuvaaja 🙂

  2. Juha Kotola
    26.7.2014, 15:26

    Ei hyvä luoja mikä peppu! 😀 Treenivaatekuvassa olin että woot ja sitten nuo farkut. Wau.

    1. Heh kiitos! Hyvät vaatteet 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *