Ida Jemina
Ida Jemina

8 TEKOA JOTKA HELPOTTAVAT SALILLE MENOASI

Been there, done that! Näillä keinoilla olen itse helpottanut treenaamaan menemistä etenkin niinä hetkinä, kun se ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Lähteminen on usein se isoin kynnys treenin toteuttamisen tiellä, joten miten tätä kynnystä voi heti saada pienemmäksi? 

1. Itse inhoan treeneihin liittyvää oheissäätämistä, kassin kokoamista ja sheikkereiden laittamista (lue: Asiat jotka ottaa pattiin treenaamisessa!) Siksi niiden tekeminen jo hyvissä ajoin etukäteen esim. kokkaamisen tai muun arkisen puuhaamisen yhteydessä on tepsivä keino. Laita siis kassi palautusjuomineen ja muine varusteineen valmiiksi jo hyvissä ajoin, etenkin jos menet aamulla treenaamaan! Kun ylimääräiset touhuamiset on tehty, on askellus salille paljon kevyempi. 

2. Jos treenifiilis on tiessään, usein pelkkä vaatteiden vaihtaminen treenikuteisiin voi saada aikaan jumppafiiliksen. Se on jännä kuinka iso vaikutus sillä voi joskus olla. Olen käyttänyt tätä kikkaa monesti ja oikein mennyt peilin eteen katsomaan, että ”muijahan on jo ihan valmis treenaamaan! Sen kun alat liikkumaan!”

3. Valitse vaatteet, joissa sinulla on mukava olla ja joista pidät. Niin tärkeää! Kukaan ei halua treenata kuteissa, joissa tuntee itsensä epävarmaksi taikka epämukavaksi. Valitse vaatteet myös sen hetkisen fiiliksen sekä treenin mukaan. Joskus on kiva olla oikein kunnon röntöissä ikivanhoissa jo muotonsa menettäneissä kuiteissa, kun taas joskus parhaat treenifiilikset irtoo just niistä uutuuttaan hohtavista ihanista urheiluvaatteista.

4. Kertaa mahdolliset tavoitteesi ja mieti miksi käyt treenaamassa. Kantava voima voi olla just se treenin jälkeinen hyvä fiilis tai esim. henkilökohtaiset tavoitteet kehonmuokkaamisessa taikka muissa treenituloksissa.

5. Jonkinlainen suunnitelma tai etukäteen mietitty ajatus treenistä. Kun tietää mitä on lähtemässä tekemään, niin kynnys toteuttamisellekin on matalampi.

6. Musiikki soimaan! Musiikki voi antaa ekstrabuustia treenin aikana, mutta siitä on usein hyötyä jo ennen sen alkamista. Hiljaisessa ja uneliaassa ympäristössä voi helposti jäädä kotisohvan uumeniin muhimaan, joten ei muuta kun nupit kaakkoon ja menevä biisi soimaan – siitä saa energiaa ja fiilistä!

Toppi TÄÄLTÄ / Treenikengät TÄÄLTÄ

7. Etukäteen valittu aika jolloin treeni alkaa (ja samaten loppuu). Kun tietää monelta on menossa treenaamaan, valinnan varaa vitkuttelulle ei jää. Pahinta on jos koko päivän siirtää tulevaa treeniä yhä myöhäisemmäksi ja myöhäisemmäksi. Etenkin vapaapäivinä näin voi käydä, kun ei ole niin justiinsa monelta menee treenaamaan. Siinä menee kuitenkin helposti kokonainen päivä yhtä treeniä ajatellessa, kun ei ole päättänyt milloin sen laittaa tapahtumaan. Myös treenin lopettamisajan päättäminen voi madaltaa kynnystä lähtemiselle. Kun tietää treenin keston, ei se tunnu enää niin isolta asialta ja samalla ylimääräiset mähmimisetkin minimoituvat punttiksen puolella.

8. Tee sellaista treeniä, jonka tekemisestä nautit. Kaikista oleellisinta on jatkumo, jonka vuoksi tekemisen mielekkyys on yksi tärkeimmistä huomioitavista asioista, ellei jopa kaikista tärkein. On pitkän päälle hirveän vaikeaa ylläpitää sellaista harrastusta, josta ei edes tykkää oikeastaan niin paljon. Urheile siis just sellaisella tavalla, josta oikeasti pidät.

Toppi TÄÄLTÄ / Trikoot TÄÄLTÄ

Treeni-iloa uuteen viikkoon karvapäät! We can do it!

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: TOSIELÄMÄN PHOTOSHOP – HELMET JAKOON!

👻 Seuraa snapchatissa: idajemina 👻
ja Instagramissa: @idajemina 

<3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *