7 ANSAA SYÖMISISSÄ! NÄISSÄ MENEE VIKAAN USEIMMITEN

Saan paljon sellaisia viestejä, joissa pyydetään neuvoja johonkin ongelmatilanteeseen. Homma ei pelitä, kehitystä ei tapahdu ja kroppa on jokseenkin tukossa. Usein samalla mainitaan, että ruokavalio on kokonaisuudessaan kunnossa, syödään todella terveellisesti ja siitä ei juttu voi ainakaan kiikastaa. Missä siis mättää, kun asiat eivät siitäkään huolimatta etene toivotulla tavalla?

Yleensä asian tarkempi katsominen paljastaa ongelman löytyvän kuitenkin nimenomaan siitä ruokavaliosta. Kyse voi olla muutamasta eri kohdasta tai sitten ihan yksittäisestä jutusta, jota ei vain ole tullut ajatelleeksi. Kun sen sitten fiksaa, voi muutokset kehitykseen, oloon ja jaksamiseen olla suuria. Niinpä ajattelin tänään jakaa nämä yleisimmät tarkistuksen paikat, joissa useimmiten voi löytyä parannettavaa ruokailuiden kanssa. Osa on pienempiä juttuja, osa isompia, osa konkreettisempia asioita ja osa taas laajempia kokonaisuuksia.

1. EI RASVAA LAUTASELLA

Tämä on yksi toistuvimmista asioista, joka saattaa unohtua aivan kokonaan. Vaikka nykyisin rasvoihin suhtaudutaan huomattavasti myönteisemmin kuin vähärasvaisuus-trendin aikoihin, saattaa silti rasvojen huomioiminen ruokavaliossa jäädä taka-alalle. Monesti tämä saattaa tapahtua ihan huomaamatta, kun ruokavaliota on alettu viemään terveellisempään suuntaan. Ruokavalion koostavat raaka-aineet ovatkin usein erinomaisia ja terveellisiä, kasviksia löytyy samoin kuin vähärasvaista lihaa, mutta vahingossa ruokavalion siistimisen yhteydessä rasvansaanti on päässyt jäämään vähemmälle huomiolle. Ja siitähän kroppa ei tykkää hyvää, joten tämä asia kannattaa tarkistaa. On myös huomionarvoista, että naisten rasvansaannin tarve on suurempi kuin miehillä.

Kun sitten mennään astetta tarkempaan syynäykseen, voi olla paikallaan katsoa millainen rasvahappoprofiili ruokavaliossa on. Tuleeko rasvat aina vain yhdestä samasta lähteestä? Ilman sen suurempaa säätämistä, rasvanlähteitä monipuolisesti nauttimalla voi varmistaa eri rasvojen tasapainoisen saannin.

Katso: Välipala joka maistuu mustikkapiirakalta

2. KUITU UNOHTUU

Toinen yleisesti toistuva asia on kuidun unohtuminen. Esimerkiksi makrot saattavat muutoin olla ihan hyvällä mallilla, mutta vähäisen kuidun saannin takia kroppa ei toimi kunnolla.

3. SUOLA ON PAHOLAINEN

Hui! Sanoiko joku suola? Suolaa, niin kuin oikeastaan mitä tahansa muutakin, voi ehdottomasti nauttia liikaa. Erityisesti urheilevalle ja säännöllisesti runsaasti hikoilevalle suola on kuitenkin nestetasapainon sekä lihasten toiminnan kannalta oleellista, joten sitä ei ole syytä pyrkiä kaikin keinoin eliminoimaan. Jos ruokavalio koostuu vain ns. puhtaista raaka-aineista, vettä kuluu litrakaupalla päivittäin ja paita on aina märkänä toinen toistaan kovemmissa treeneissä, saattaa myös lisätylle suolalle löytyä paikkansa – ei ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan. Kohtuudella kaikkea – myös suolaa.

4. PROTEIINIA LIIAN VÄHÄN TAI PROTEIINIA LIIKAA

Samalla tavalla kuin rasvaan liittyen on ollut erilaisia ruokatrendejä, on viime vuosina ollut proteiinin vuoro. Sitä on saatavilla ihan kaikkialta. Nykyään proteiini unohtuukin harvemmin kuin ennen. Tätäkin tosin tapahtuu joskus, joten riittävä saanti on tietysti hyvä varmistaa. Yksinkertainen yleisohje riittävään proteiinin varmistamiseen on nauttia joka aterialla noin nyrkin verran jotakin proteiininlähdettä.

Sanoisin kuitenkin kelkan nykyään kääntyneen joskus jopa liialliseen proteiinin nautiskelemiseen. Proteiinipitoista tavaraa on kauppojen hyllyillä niin monen näköisessä ja kokoisessa pakkauksessa, että protskuövereiltä voi olla vaikeaa välttyä – tämä on siis yksi hyvä tsekkaamisen paikka.

Katso: Herkullinen munaton kokkeli! Näin sen teet!

5. KALOREIDEN PELKO TAI HUOMAAMATTA LIIAN VÄHÄN SYÖMINEN

Yksittäisten ravinteiden lisäksi iso toistuva asia löytyy liian vähäisestä ruoan määrästä kokonaisuudessaan. Tulen aina todella iloiseksi, kun huomaan mimmien syövän valmiiksi jo tarpeeksi. Siitä on niin hyvä lähteä liikkeelle kohti tavoitteita. On myös ihan mieletöntä, kun jengi on huomannut, että tätä safkaahan saa syödä oikeasti paljon. Jos haluat kasvattaa päivittäistä energiansaantiasi, aloita säännöllisillä ruoka-ajoilla ja kasvata pikkuhiljaa annosten kokoa. Tässä asiassa on hyvä uskaltaa. Uskalla kokeilla isompia kaloreita ja katso miltä olo tuntuu. Olen saanut Strong and Curvyn mimmeiltä niin paljon kiitosviestejä ja positiivista palautetta ruokavaliosta, kuinka he ovat jaksaneet ihan eri tavalla kuin ennen, virtaa on riittänyt, turvotus on hävinnyt ja olo on ollut parempi kuin koskaan. Ensimmäinen olennainen asia syömisten koostamisessa ei suinkaan ole intrajuoman koostumuksen murehtiminen. Sen sijaan ihan ensimmäinen asia on syödä riittävästi. Ei muuta. Siitä lähdetään sitten fiksaamaan ruokailuja tarkemmin, mutta tätä ensimmäistä askelta ei kannata skipata.

Kaalilaatikko-Vegaaninen
Katso: Maailman paras kaalilaatikko

6. PIENISTÄ ASIOISTA STRESSAAMINEN

Ruokailuista on tehty niin pirskatin vaikeaa viime vuosina, että ei ihme jos siinä tuntee olonsa eksyneeksi. Saako tätä nyt syödä vai oliko tämä sittenkin just mitä kannatti ehdottomasti välttää?

Vaikka terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on tärkeää monessakin mielessä, ei terveellisiin elämäntapoihin kuitenkaan kuulu yletön ruoasta stressaaminen. Jos vaikkapa jokin fysiologiselta kantilta epäoptimaalinen elintarvike auttaa silloin tällöin ja kohtuudella nautittuna ehkäisemään esimerkiksi turhien stressioireiluiden salakavalaa muodostumista, niin silloin siitä on itseasiassa voinut olla terveydelle kokonaisuudessaan hyötyä. Kaikenlaiset rajusti yksinkertaistavat kieltolistat ynnä muut sellaiset voi heittää kankkulan kaivoon. Jos ei ole allergioita tai sairauksia, voi kaikkea syödä – kunhan pitää järjen mukana ja muistaa kohtuuden merkityksen.

Tässä tärkeimpänä onkin yrittää muistaa peilata asioita isoon kokonaisuuteen, jottei turhaa stressiä ruokailuista tai yksittäisistä asioista pääsisi syntymään. Jos oikeasti käyt kerran vuodessa mummolassa, ota sitä pullaa! Yksittäiset ja ajoittaiset mitkä tahansa asiat isossa mittakaavassa eivät merkkaa mitään.

Katso: Kevyt lounasidea!

7. EHDOTTOMAN HUONOT ASIAT

Kaikenlaisiin kieltolistoihin sitä törmää joskus internetin ah niin mustavalkoisessa maailmassa. Voi kun kaikki olisikin niin yksiselitteistä, kuin ihmismieli usein tuppaa toivomaan. Elämä olisi helppoa, sen kun valitsisi asioita tarkastellessa itselleen mieluisimman näkökulman, laskisi yksi plus yksi sekä yhdistäisi pisteet.

Monesti asioita katsotaan aivan liian läheltä ja vain yhdestä näkökulmasta. Sokeri lihottaa.. vaaleassa riisissä ei ole paljoa kuitua..jne. Kyllä, sokeri voi lihottaa ja vaaleaa riisiä kuiturikkaampiakin vaihtoehtoja löytyy. Mutta, ei sokerikaan automaattisesti lihota ja joskus kuituakin voi tulla ruokavaliossa jopa liikaa, varsinkin jos annoskoot ovat suuria. Tämäkin on taas vain yksi näkökulma.

On selvää, että joitakin ruokia tai ruoka-aineita ei kannata syödä yhtä usein tai paljon kuin toisia. Jos joka päivä vetää kasvisten sijasta suklaavaahtoa tai vaihtaa vedenjuonnin sokerilimuun, ei se varmasti kenenkään terveydentilaa kohenna. Överi on överiä minkä tahansa suhteen, oli kyse sitten pullasta taikka broilerinfileistä. Mutta, se miten satunnainen suklaajälkkäri tai pari desiä limpparia todellisuudessa vaikuttaa oikean elämän tasolla terveyteen, on sidoksissa suureen kokonaiskuvaan.

Pointtina on se, että kaikki on suhteellista – myös terveelliset elämäntavat ja ruokailutottumukset. Mielestäni terveellistä on fysiologisesti järkevien valintojen lisäksi myös sopivalla tavalla rento suhtautuminen ruoka-asioihin.

Katso myös: IDEOITA RUOAKSI! VÄLIPALOJA, LOUNAITA, AAMUPALOJA!

Aikamoinen postauspläjäys, joten high five jos pääsit tänne asti! Siinä missä kannustan ihmisiä tekemään keittiön puolella fiksuja valintoja, kannustan ottamaan myös riittävän rennosti ja elämään normaalisti. Myös terveellisiä elämäntapoja ja kehonmuokkausta voi harrastaa hyvällä mielellä sekä järjellä, edelleen saavuttaen kovia tuloksia. Pitkän aikavälin kokonaisuus on aina se mikä ratkaisee. Ei yksi raaka-aine, ateria, päivä taikka viikonloppu – vaan kokonaisuus.

EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA: VUONNA 2020 AION LOPETTAA..

Katso valmennukseni TÄÄLTÄ 🔥

Seuraa Instagramissa: @idajemina 

Kommentit (4)
  1. Olen saanut samaa viestiä omalta personal trainerilta ruuan suhteen, ruokarunkoonikin on laitettu että satunnaiset herkut sallittuja, jopa suositeltuja 😂 ah, mä niin tykkään kun ruuasta ei tehdä sen isompaa asiaa, vaikka asia itseä kiinnostaakin. Kun pyrkii tekemään terveyttä ja hyvää oloa edistäviä valintoja jo kauppalistaa kirjottaessa, on se jo mielestäni ensimmäinen askel. Se, jos ruokakärryyn eksyy toisinaan joku jäde tai viikonloppuherkut tms niin pyh ja pah se maata kaada kun tarkastellaan sitä kokonaiskuvaa ja pidempää aikaväliä. Siispä, olen suonut itselleni töissä kahvitauolla silloin tällöin keksin, jos sitä on sattunut olemaan.
    T. Saunajäätelöä mutustava 😂

    1. Haha mahtavaa! No sepä se!! Ei tämä onneksi niin pienistä asioista ole kiinni ja kiinnostunut todellakin saa ja kannattaakin olla! Sehän on aivan parasta, kun tietää ravintoasioista syvemmälläkin tasolla ja usein sitäkin kautta pääsee huomaamaan millä on isossa mittakaavassa väliä ja millä ei. Ihanaa viikonloppua sulle!😊💪🤗

  2. Niiiin hyvä postaus jälleen!! Aina nykyään kun omassa tuttavapiirissä joku tuskailee uuden, absoluuttisen tarkan, elämäntaparemontitinsa kourissa vinkkaan heille sun somet ja etenkin näitä blogikirjoituksia -ja ylistäviä kommentteja on jälkeenpäin sadellut🙌

    Omalla kohdallani ravintoasioissa askarruttaa toisinaan hiukan tuo riittävästi syöminen. Ongelma ei siis missään nimessä ole se että en uskaltaisi syödä tarpeeksi, vaan mietin että voiko kulutukseni oikeasti olla sitä luokkaa kuin esimerkiksi Polarin kelloni kertoo. Harrastan kyllä paljon liikuntaa, jäällä treenaan/pelaan 3-5krt viikossa, lisäksi alkulämmittelyt, muutamat salitreenit viikkoon sekä arjessa muuten perusliikuntaa kävellen, juosten ja uiden. Mitat ihan kunnioitettavat 180cm/80kg. Ja tosiaan kelloni sanoo, että päiväkohtainen kulutukseni on yleensä jossain 3000-4000kcal välillä. Eli periaatteessa varmaan mahdollista, vai onko sittenkään 🙈 Miltä susta kuulostaa? Toivottavasti mahdolliselta, sillä siinä tapauksessa ei tarvitse liiemmin nähdä nälkää päivän aikana 😂

    1. Voi kiitos Emilia!❤️ oot aivan ihana! 😍 ihan huikeeta kuulla, että sanoma leviää!🙌🙌

      Tuo mainitsemasi asia eli riittävästi syömisen on varmasti yksi askarruttavimmista kysymyksistä. Kulutus kun vaihtelee ihmisen mukaan ja ihmisen sen hetkisen tilanteenkin mukaan niin paljon. Samakin ihminen voi kuluttaa enemmän tai vähemmän samallakin aktiivisuustasolla, riippuen siitä minkälaiseen energiamäärään on ajan mittaan adaptoiduttu. Sun tilanne kuulostaa aivan täydellisestä muruseni! 😍💪 laskurit ja kellot on toki aina arvioita, mutta tuo on ehdottomasti mahdollista! Eli pöperöä vaan huoletta syömään! Kyllä se keho ja olo onneksi sitten kertoo, jos ruokaa tulee liian vähän taikka liikaa 😊 ihanaa viikonloppua ja supereita treenejä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *