Pikkujoulumeikki – Miten ja millä tuotteilla meikki syntyi?

juhlameikki

Täydellinen pikkujoulumeikki on näyttävä ja kestävä. Se taipuu muuhunkin kun vaan pikkujouluihin, vaikka esimerkiksi muihinkin talven juhliin. 🙂 Tein edellisessä postauksessa tarkat vinkit siihen kuinka iho tulee valmistella juhlameikkiin ja kuinka kestävä meikki puhdistetaan huolellisesti. Tässä kuitenkin itse meikistä vielä koko listaus mitä tuotteita käytin ja miten tein itse meikin! 😉

pikkujoulumeikki

Pikkujoulumeikki

Juhlameikki oli se sitten pikkujouluihin tai muihin juhliin alkaa ihonhoidosta, siitä tarkemmin edellisessä postauksessa. Tärkeintä itse meikin teossa on ottaa sille oma aika. Kun haluaa mahdollisimman näyttävän ja erittäin kestävän meikin niin silloin se ottaa enemmän aikaakin. Juhlameikkiin kannattaa jättää aikaa, se on ihana etkoilukin ennen juhlaa vaikka kavereiden kanssa. 🙂

varjostus

Kestävä ja kaunis meikkipohja

Iho kosteutetaan hyvin ja aloitan meikin voidemaisilla tuotteilla iholle. Meikkivoidetta ensin toooosi ohuesti kauttaaltaan iholle ja sen jälkeen teen voidemaisella tuotteella kasvoille varjostukset. Varjostustusten lisäksi levitän liikkuville luomille voidemaista varjoväriä, se antaa silmämeikille hyvän pohjan.

Samalla kostutetulla meikkisienellä painelen ja häivyttelen sitten varjostukset iholle, millä levitin meikkivoiteenkin. Tämän jälkeen tsekkaan vielä tarvitseeko lisää meikkivoidetta joihinkin kohtiin.

täydellinen meikkipohja

Iho viimeistellyksi

Kun meikkivoide ja varjostukset ovat levitelty, levitän vasta peitetuotteet. Näin saan katsottua vaan ne kohdat peitevoiteella, jotka eivät ole muilla tuotteilla menneet piiloon. Käytän siinä pientä pehmeää sivellintä, jotta pääsen joka paikkaan kasvoilla kätevästi. Painelen peitevoidetta aivan ohkaisin kerroksin vaan niihin kohtiin mihin tarvitaan ja häivytän kevyesti ettei peitevoide jää näkyväksi.

täydellinen iho

Tarkka puuterointi

Ihan lopuksi käyn vielä pienellä peitevoidesiveltimellä kaikki mahdollisesti uraantuneet kohdat läpi ennen puuterointia. Jos johonkin jää meikistä uraantuma ja siihen päälle lätkäisee puuteria niin siellähän se sitten pysyy.. Eli kaikki tarkasti häivytellen läpi ja sitten pienellä sudilla puuteria vain niihin kohtiin mihin tarvitsee. Itse laitan vaan kevyesti niihin kohtiin mihin olen joutunut peitevoidetta laittamaan, sekä puuteroin yläluomet kulmiin saakka kuitenkin jättäen liikkuvan luomen puuteroimatta, jotta luomiväri nappaa liikkuvalle luomelle napakasti kiinni.

kestävä silmämeikki

Silmämeikki

Silmämeikkiin valitsin punertavat sävyt pikkujoulumeikki kun on kyseessä. 🙂 Ensin painelin sormella liikkuvan luomen läpi, jotta se on varmasti tasainen meikistä. Sen jälkeen levitin vaaleaa rusehtavaa sävyä koko liikkuvalle luomelle ja aina luomivaon yläpuolelle asti. Se toimii mulla ns. pohjasävynä. Kun puuteroin yläluomet luomivaosta ylöspäin niin silloin kaikki luomivärit häivyttyy automaattisesti tosi helposti.

näyttävä silmämeikki

Näyttävä silmämeikki

Aivan vaalean ruskean pohjasävyn jälkeen levitin punertavaa mattaista luomiväriä silmien ulkonurkkiin ensin painellen ja lopuksi kevysti häivyttäen. Se antaa pienen tehosteen silmämeikille ja väri itsessään on näyttävä. Aina ei tarvitse tehdä tosi mustaa ja rajattua silmämeikkiä ollakseen sen näyttävä, joten tässä sävyt ovat ne, jotka antavat näyttävyyden.

punainen silmämeikki

Viimeistelin silmämeikin alaluomelle myös. Eli mattaista punaista alaluomen ulkonurkkaan ja häivyttäen vaalealla ruskealla kohti silmän sisänurkkaa.

luomivärin häivytys

Glitteriä luomille

Pikkujoulumeikki vaatii aina pientä kimallusta, joten lisäsin luomille vielä voidemaisen glitterluomivärin. Se tulee kynämäisessä muodossa, joten siitä saa helposti hiukan rajausmaisen tyylin silmämeikkiin. Se on sävyltään roosaan taittava, joten passaa mun mielestä loistavasti tähän silmämeikkiin viimeistelijänä. Kun se on voidemainen se ei myöskään varise pitkin naamaa, jolloin glitter pysyy just siellä koko illan mihin oon sen tarkoittanutkin. 😉 Lopuksi vaan hyvä ripsari ja siinä se, ei tarvitse erikseen rajauksia tms. <3

glitter silmämeikki

tuuheat ripset

Näyttävät huulet

Kostettava ja näyttävän sävyinen puna sopii hyvin pikkujoulumeikkiin! Joten jos joku vahva ja vähän harvemmin käytetty puna on laatikossa, niin luultavasti sen voi viimeistään nyt ottaa juhlakäyttöön. 😉

huulimeikki

Huulipunaa kauttaaltaan huulille ja muista ettei niitä tarvitse sen kummemmin rajata erikseen, nyt on trendikästä mennä myös kevyemmissä rajaamattomissa huulissa. Rajauksen omaisen tyylin ja skarppauksen huuliin saa tosiaan tarkentamalla ne jälkikäteen meikkiliinalla tms.

kaunis juhlameikki

Pikkujoulumeikki ja sen viimeistely

Jotta pikkujoulumeikki olisi aivan täydellinen se tulee viimeistellä harmoniseksi pienillä nikseillä. Harmoninen meikki täydentyy vaan sillä, että viet ihan hiukan huulimeikkisi sävyä myös poskille ja luomille. Levitän ekaksi poskille hiukan punaa ja painelen sen paikoilleen sormin.

Lopuksi en enää ota sormiin uutta punaa vaan painelen sormien päistä ne punat silmäluomille, jotka jäivät poskien painelusta sormiin. Siitä tulee aivan aavistus punaa luomille ja vie viimeistäänkin liian puuterisen ilmeen luomilta pois.

Ihan viimeinen viimeistely korostuspuuterilla, jota levitän kasvojen korkeimpiin kohtiin sekä silmien sisänurkkiin ja kulmaluulle.

luomiväritutoriaali

Ja näin koko pikkujoulumeikki on valmis! Tähän voi vielä halutetessaan suihkauttaa päälle meikinkiinnityssuihketta. Itse en sitä laittanut ja meikki kesti silti mintissä yli 12 tuntia!! <3

Pikkujoulumeikki – koko meikin tuotteet

Pohja: Shiseido Synchro Skin Self-Refreshing Foundation sävyt 230 Alder ja 350 Maple. Varjostus Fenty Beauty Match Stix Matte Skinstick sävy Mocha. Peitevoide Shiseido Synchro Skin Self-Refreshing Concealer sävyt 203 Light ja 303 Medium. Korostus Diego Dalla Palma Pattern Universal Face 340 -korostuspuuterilla. Kulmat Lumene Nordic Chic Extra Stay Eyebrow Palette sävy 1 Medium Brown ja Charlotte Tilbury Legendary Brows -kulmageeli sävy Super Model. 

Koko silmämeikki Diego Dalla Palman tuotteilla: Luomilla Warm Tone 188 Eyeshadow Paletten sävyt. Long Wearing Eyeshadow & Light 38 -luomivärikynä. Trasformista -tuuheuttava ripsiväri sävy 101. Huulilla Labello Black Cherry Crayon Lipstick-huulivoide. 

pikkujoulumeikki tutoriaali

Kauniita pikkujoulumeikkejä kaikille! <3

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´INSTAGRAM + FACEBOOK !

SNAPCHAT: idajokikunnas

kauneus meikki silmameikki huulipuna
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *