Kauneus lähtee sisältä vai lähteekö?

kauneusruokavalio

Olen viime aikoina miettinyt paljon ravintoasioita. Lähinnä sen puolesta, että miten se vaikuttaa ulkoiseen olemukseen, saako erilaiset kauneusongelmat kaikkoamaan ruokavaliolla? Tosiasia tuntuu olevan se, että vaikka hallussa olisi maailman parhaimmat voiteet ja ulkoiset vippaskonstit eivät ne muuta tiettyjä kauneusongelmia poissaoleviksi (ainakaan ilman kirurgia).

Itselläni on monia vinkkejä siihen miten helpottaa tiettyjä iho-ongelmia yms. tai miten ainakin niitä saadaan piiloon kätevästi. Kuitenkin kun katselee aamuisin ongelmaista ihoaan peilistä sitä hiukan kadehtii niitä joilla iho on tasaisen kaunis lähtökohtaisesti. Pahimpia ongelmia olen saanut ulkoisilla voiteilla ja nikseillä onneksi kuriin. Ja lähinnä juuri oikeilla kosmetiikkavalinnoilla, se ei kuitenkaan riitä. Ei vaan yksinkertaisesti riitä, ainakaan mun kohdallani korjaamaan kaikkia kauneusongelmia. Itselläni se suurin murheenkryyni on iho. En enää edes muista aikaa milloin kamppailu ihon kanssa ei ollut päivittäistä, puuh. 🙁

iho-ongelmat

Jokainen meistä tietysti tietää, että mitä suuhunsa laittaa se myös näkyy ulospäin. Kyllä näin on, mutta kuinka moni meistä aidosti kykenee sitoutumaan ns. täydelliseen ruokavalioon, joka karsisi kaikki ne ruoka-aineet pois joiden sanotaan olevan pahaksi esimerkiksi iholle? Näitä ovat esimerksi kahvi, sokeri, alkoholi, viljat, maitotuotteet, punainen liha, kaikki prosessoitu ruoka ja tarkemmin kun tutkii lista vain jatkuu..

ruokavalio

Oma ongelma on varmasti ollut aina se, että olen täysin nautiskelija luonteeltani. Rakastan hyvää ruokaa ja herkkuja, enkä ole karsastanut oikeastaan ruokavaliossa mitään muuta kuin eineksiä. Aiemmin se on ollut esimerkiksi painon ja muun terveyden osalta ihan ok, mutta nyt reilu kolmekymppisenä sitä alkaa huomaamaan ettei suuhunsa voi yksinkertaisesti mättää ihan mitä vaan. Iho ja kroppa reagoi jotenkin huomattavasti herkemmin kaikkeen moskaan mitä itseensä tunkee. Ja jos ei muista juoda vettä tarpeeksi sen huomaa viimeistään seuraavana aamuna peilistä tuijottavasta naamasta..

Ympärilläni on valtavasti urheilun ja terveellisten elämäntapojen puolesta liputtajia ja oonkin aina kadehtinut heitä hiukan. Miksi multa ei tuu luonnostaan tuo kaikki innostus liikkumiseen ja terveelliseen ruokavalioon??

kauneusongelma

Nyt kuitenkin oon päättänyt pistää kropan totaaliseen testiin tai siis ihoni. Enää ei kelpaa tekosyyt eikä just ne kosmetiikkavinkit pelkästään vaan haluan aidosti nähdä mitä kunnon ruokavaliomuutos tekee iholle. Ihan senkin takia, jotta lopultakin näen onko oma ihoni mahdollista “parantaa” täysin hyvällä ruokavaliolla yhdessä oikeiden ihonhoitotuotteiden kanssa! Tätä ns. täydellistä komboa en ole vielä koskaan kokeillut pitkäkestoisesti ja tunnollisesti, jotta näkisi ihan ne parhaimmat mahdolliset tulokset.

Oma henkilökohtainen haaste alkaa siis nyt!

Pyrin heivaamaan ainakin suuren osan ns. huonoista ruoka-aineista kokonaan ruokavaliostani. Tutkimista tämä vaatii tietysti koko ajan lisää itseltäni, mutta näin alkuun ainakin juuri ne pahimmat ihon viholliset jäävät unholaan. Sokeri, prosessoitu ruoka, viljat sekä alkoholi. Kahvi on sellainen, että en tiedä pystyykö siitä luopumaan.. En juurikaan juo alkoholia, ainoastaan muutaman kerran vuodessa, joten se ei tule olemaan ongelma. Sen sijaan kahvi ja sokeri ovat ehkä ne pahimmat riippuvuuteni. Kahvista en kyllä luovu helpolla!! 😀

ruokavaliolla kauniiksi

Tämä oli nyt tällainen ajatuksenjuoksu-postaus mitä olen pohdiskellut viime viikkoina ja päättänyt sitoutua haastamaan itseni löytämään sen mahdollisen sisäisen kauneuden, joka “parantaa haavat” ulkoakin päin. 🙂 Kirjoitan tämän tänne siksikin, että kun sanon sen ääneen on siinä myös isommat paineet pysyä! 😀 😉 Monesti kun annan erilaisia vinkkejä kauneuteen tulee lähes aina kommentteihin ruokavaliostakin puhetta, joten nyt myös senkin takia kauneushaaste käyntiin kuinka paljon kauneus lähtee sisältä vai lähteekö?

Mitä mieltä te ootte aiheesta/haasteesta ja onko hyviä vinkkejä “kauneusruokavalioon”? Mitkä ruoka-aineet teidän mielestä ovat pahimpia iholle?

SEURAA BLOGIT.FI + BLOGLOVIN´+ INSTAGRAM !

SNAPCHAT: idajokikunnas

Kommentit (11)
  1. Oon kanssa ongelma ihoinen ja ongelmat alkoivat kun lopetin e-pillerit ja hormonit meni sekaisin. Vuoren huippu tuli kun täytin 30 ja sain aknen. Aina olen syönyt samalla tavalla ja ihoni oli ennen ihan virheetön. Finnejäkin tuli tosi harvoin vaikken sillon syönyt edes pillereitä. Nykyisin olen joutunut luopumaan suklaasta. Se on ihoni pahin vihollinen. Toki muutkin herkut tekee finnejä mutta ne parane paljon nopeammin. Suklaasta saan ihonalaisia tulehtuneita patteja joiden parantuminen kestää ikuisuuden.. Kahvista en luovu toki niitä herkkuja pitää olla elämässä. Sokerista oon pystynyt luopumaan. Ei niitä karkkeja enää niin edes enää kaipaa kun ilman on ollut pidemmän aikaa 🙂

    1. idajokikunnas
      7.5.2017, 16:54

      Moikka Mirka!
      Nuo hormoonit onkin ne kinkkiset ja monet tutkimukset väittävät, että just niitäkin saisi säädeltyä oikeanlaisella ruokavaliolla. Joten saa nähdä vaikuttaako mullakin just niihin tasapainottavana elementtinä. Hienoa, että oot osannu luopua sokerista, itellä vasta muutama päivä takana sokerittomuutta ja mielessä se on koko ajan.. 😀

      1. Alussa se on vaikeaa, mutta kyllä siihen tottuu. Korvaat sokerin vaikka hedelmillä. Saathan niistäkin sokeria 😉

  2. Sinulla on kauniit kasvot ja tietysti harmittaa kuin iho kenkkuilee ! Mikä aiheuttaa nämä punoittavat läiskät on monimutkaista selvittää. Onko syy ruokavaliossa tai ihonhoitotuotteissa vai ovatko meikit syynä tähän. Onko sinulla atooppinen iho vai ruoka-allergiaa. Pölyt ja kissankarvat voivat niinikään aiheuttaa iho-ongelmia mutta silloin yleisemmin koko vartalolla. Ensimmäisenä kokeilisin MeineBaase ihon happamuuden säätämiseksi. Seuraavaksi voisi kokeilla mantelihappokuorintaa. Kannattaa syödä paljon hedelmiä ja vihanneksia. Suklaa ja pähkinät voisi jättää pois mutta kyllä kahvia voi juoda. Pääasia on että aineenvaihdunta on tarpeeksi toimiva. Omien kokemuksien perusteella A-vitamiinia sisältävät ihonhoitotuotteet ovat todella tehokasta ihonhoitoa kenen iholle ne sopivat. Ruokavalion muutos voisi aloittaa paastolla niin kuona-aineet poistuisivat ensin elimistöstä ja sen jälkeen siirtyisi sopivaan ruokavalioon. Paastoaminen on minulle tuttua puuhaa ja olo on sen jälkeen tosi hyvä kuin sen tekee oikein !

    1. idajokikunnas
      7.5.2017, 18:12

      Moikka,
      olen rampannut ihotautilääkäreillä 14-vuotiaasta asti ja tosiaan mun ihon ongelmat ovat monien asioiden summa. :/ Sen olen jo hyväksynyt ettei mitään ihmelääkettä valitettavasti näihin mun iho-ongelmiin löydy, mutta tosiaan en ole vielä koskaan täysin sitoutunut ns. kurinalaiseen ruokavalioon jättäen iholle haitalliset ruoka-aineet kokonaan pois. Turhaa siis sitä jossittelee asian tiimoilla ennenkuin oikeasti on kokeillut ihan kaiken, eikös niin? 🙂
      MeineBasea oonkin käyttänyt jo useamman vuoden ja siitä joskus tännekin kirjoittelin, se on ollut kyllä mun iholle tosi hyvä ja sillä on saanut pahimmat oireet hillittyä. 🙂 Hmm, kiitos paasto vinkistä. Se voisikin olla hyvä aloitus tälle kun saisi ensin kuonat pois kropasta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *