Liikkujan mindset – näin oma asenteesi vaikuttaa

Kaupallinen yhteistyö: Forever-blogi: Terveys & Hyvinvointi

 

Mielentilalla ja asennoitumisella on suurempi merkitys elämässä kuin ehkä voisi kuvitella. Jos tarkastelee tätä liikunnan näkökulmasta, vanhempien esimerkillä ja asenteella lapsi saa jo pienestä hyvät eväät liikunnalliseen elämään. Sen tuomaa hyvää oloa ja terveydellistä hyötyä kannattaa korostaa lapselle. Jos lapsena liikunnan tärkeyttä ei ole korostettu, ei kuitenkaan ole myöhäistä muuttaa suuntaa aikuisena. Toki siihen tarvitsee joskus ylimääräisiä ponnisteluja.

Usein jo lasten suusta kuulee, ettei esimerkiksi ole hyvä urheilussa. Ajatustapaa tulisi muuttaa. Harjoittelemalla voi tulla hyväksi missä lajissa vain. Ei niin liikunnallisesta lapsesta voi tulla kannustamalla oikein mallikas liikkuja. Jos ei huippu-urheilija, ainakin motivoitunut kuntoilija. Motivaatio, itseluottamus ja harjoittelu ovat avainasemassa oikean mindsetin asettamisessa.

Haasteissa asenne vaikuttaa

Sekä ammattiurheilijat että kuntoilijat kohtaavat yllättäviäkin haasteita. Välillä treeni rullaa eteenpäin hienosti ja tulokset puhuvat puolestaan. Joskus taas treeni ei maistu lainkaan ja kehitys junnaa paikallaan. Myös loukkaantuminen ja sairastuminen tuovat omat mutkansa matkaan.

Tavalliselle kuntoilijalle yllättävä haaste, loukkaantuminen tai pidempiaikainen sairastuminen voi tarkoittaa pahimmillaan sitä, että motivaatio katoaa täysin ja liikunnalle tulee stoppi. Ammattiurheilijat saavat tällaisiin tilanteisiin apua valmentajilta, mutta miten tavallinen kuntoilija selättää takaiskut? Miten omaa mielentilaa ja asennetta voi harjoittaa ilman apua?

 

 

Haastavissa tilanteissa on hyvä pysähtyä ja pohtia, miksi liikunta on tärkeää ja miksi sitä kannattaa jatkaa. Mikä on minun motivaationi liikkua? Toisille se on helpompaa kuin toisille. Jotkut joutuvat tekemään enemmän työtä oman mielensä kanssa, jotta voi jatkaa siitä, mihin jäi. Hyvä suunnitelma ja tavotteiden asettaminen auttavat pitämään motivaation yllä. Treeniaikojen etukäteen suunnittelu auttaa lähtemään liikkeelle. Jos aikataulutat treenisi esimerkiksi viikoksi eteenpäin, on suunnitelmaa helpompi toteuttaa.

Tavoite voi olla niinkin yksinkertainen kuin energinen ja hyvä olo, jotta jaksaa pyörittää arkea. Toisaalta tavoitteet voivat kasvaa matkan varrella. Liikunnan lisäksi riittävä lepo ja hyvin suunniteltu arki auttavat pitämään motivaation korkealla. Lisätukea voi saada meditaatiosta sekä mindfulness-harjoituksista.

Pidä liikunta mielenkiintoisena

Liikkujan mielentilaan ja asenteeseen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten ilma. Lämmin kevätaurinko saa väkisinkin hyvälle tuulelle ja ihmiset ulos koloistaan ja liikkeelle. Mieli kirkastuu ja hymy kaartaa suunpielet ylöspäin. Syksyn sateiden lähestyessä mielemme kääntyy erilaiselle moodille ja jostain pitäisi löytyä motivaatio liikunnalle. Uloslähteminen ei enää houkuta samalla tavalla kuin keväällä ja kesällä ja kuntoilijat siirtyvät sisätiloihin.

Miten saman kevään ja kesän asenteen saa ylläpidettyä myös pimeämpänä vuodenaikana? Jos mahdollista, lajia vaihtamalla saa uutta motivaatiota. Syksyllä voi valita lenkkeilyn sijaan jonkin hauskan ryhmäliikuntatunnin ja aurinkoisina talvipäivinä taas liikkua enemmän ulkona. Näin liikkuminen pysyy mielenkiintoisena ja hauskana ympäri vuoden.

Sinua voi kiinnosta myös

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: