Forever Pihlajalinna
Forever Pihlajalinna

Laihduttaja, tällaista treeniä tarvitset

Kaupallinen yhteistyö: Forever-blogi: Terveys & Hyvinvointi

Laihduttaja, oletko miettinyt millaista treeniä tarvitset pudottaaksesi painoa? Oletko yrittänyt laihtua jo monella eri tavalla, siinä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta? Tällaista treeniä tarvitset, jotta saat tuloksia aikaan.

Laihduttajan treeni

Syö vähemmän, kuluta enemmän

Kun halutaan pudottaa painoa, on pyrittävä syömään vähemmän kuin kuluttaa. Kuulostaa yksinkertaiselta. Toteutus ei välttämättä ole niin yksinkertainen. Kaikki eivät välttämättä tiedä minkälainen liikunta toimii parhaiten kuluttamaan ylimääräistä rasvaa ja moni aloittaa liian vauhdilla, jolloin into lopahtaa alta aikayksikön.

Liikunta on todella tärkeää laihdutettaessa. Liikunta ohjaa ruokaa lihaksiin ja energiantuotantoon, mikä tarkoittaa sitä, että sitä jää vähemmän varastoitavaksi sinne, minne se ei kuulu. Liikunta ohjaa ravinnon siis lihaksiin vyötärön sijasta.

Laihduttajan treeni

Arkiliikunta

Pelkästään jo reipas kävely auttaa ohjaamaan ravintoa lihaksiin. Arkiaktiivisuus ei todellakaan ole hukkaan heitettyä aikaa ja se ei vaadi juurikaan lisää minuutteja päivästäsi. Kävele portaat, pyöräile töihin, kävele kauppaan ja saat samalla tehokkaasti ohjattua syömäsi ravinnon sinne, minne se kuuluukin.

Esimerkkejä:

  • Sauvakävelylenkki kauppaan
  • Pyörällä töihin
  • Rappuset hissin sijasta
  • Haravointi ja lumen luonti

Nautinnollinen liikunta

Koska laihtuminen vaatii elintapamuutosten pysyvyyttä, on hyvä tehdä sellaista liikuntaa, josta nauttii. Liikuntaa pitäisi jaksaa tehdä useita kertoja viikossa ja vuodesta toiseen. Siksi on hyvä valita liikuntamuoto, josta oikeasti pitää, ja jota jaksaa tehdä, vaikka se ei olisikaan se kaikista tehokkain rasvanpolttaja. Kun löydät sopivan lajin ja kuntosi nousee, alat nauttimaan liikunnastakin enemmän. Siksi ei kannata aloittaa heti raskaalla ja liian tiheällä treenitahdilla.

Esimerkkejä:

  • Sulkapallo
  • Uinti
  • Jooga tai pilates
  • Kävelylenkki

Voimaharjoittelu ja intervalliharjoittelu

Nämä ovat kaksi hyvin tehokasta tapaa polttaa rasvaa ja lisätä reippaasti kehon kalorien kulutusta. Näitä vaihtoehtoja kannattaa harkita siinä vaiheessa, kun liikunta on jo pysyvä elämäntapa sinulle ja haluat tehostaa omaa treeniäsi, sekä saada painonpudotukseesi lisää vauhtia.

Esimerkkejä:

Älä unohda ruokavaliota

Pelkkä liikunta ei valitettavasti toimi yksin laihduttamiseen, ruokavalioon on myös kiinnitettävä huomiota. Pelkällä liikunnalla paino lähtee laskuun, mutta painon tippuminen pysähtyy pian, ellei muutosta tee myös ruokavalioon.

Ruokavalion koostumuksella sekä kalorimäärällä on molemmilla merkitystä laihdutettaessa. Voit toki laihtua millä tahansa ruokavaliolla, kunhan kaloreita tulee tarpeeksi vähän, mutta se ei ole elimistöllesi välttämättä terveellinen vaihtoehto. Kannattaa siis kiinnittää huomiota molempiin seikkoihin, ruokavalion koostumukseen ja kalorimääriin.

Esimerkkejä:

Kärsivällisyyttä

Kun teet päätöksen, että haluat laihtua ja nimenomaan pysyvästi, sinun on pakko varustautua myös annoksella kärsivällisyyttä. Mitään ei tapahdu päivässä, eikä painon tippuminen suinkaan ole tasaista koko ajan. Välillä paino tippuu enemmän ja välillä vähemmän.

Nauti myös siitä, että painon tippumisen lisäksi olosi paranee ja kehosi on terveempi. Älä tuijota orjallisesti painoasi, vaan käytä peiliä ja mittanauhaa painonpudotuksessa apunasi. Usko tai älä, kärsivällisyydellä sekä pysyvillä elämäntapamuutoksilla voit saada unelmasi kevyemmästä sinusta toteutumaan. Tsemppiä matkaan.

Suosittelemme myös

3 parasta laihdutussovellusta vuodelle 2019

Eroon selluliitista: näin treenaaminen auttaa

Onko rasvaprosentti tärkeä tietää?

Miksi en laihdu?

Auttaako ruokapäiväkirja laihduttajaa?

Vielä ne viimeiset viisi kiloa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *