Fit you too
Fit you too

Tulevaisuuteni taksikuskina!

Kuuntelin eilen radiosta kun juontajat puhuivat lehtijutussa esiintyneestä perheestä, jonka elämä pyörii lasten harrastusten ympärillä. Ilmeisesti tämä juttu oli ollut Hesarissa, mutta valitettavasti en päässyt näkemään itse juttua. Mikäli muistan oikein, niin perheen lapset olivat 18, 16 ja 9-vuotiaat ja heille kertyi treenit ja pelit huomioon ottaen yli 20 tuntia viikossa lasten harrastuksia, jonne aikuiset kuskasivat heitä. Meillä aihe ei ole vielä ajankohtainen, koska vanhempikin poika täyttää vasta 6-vuotta. Tai no, Laura Lepistö treenasi kuulemma sen ikäisenä jo lähes päivittäin. Eli periaatteessa ollaan jo joidenkin lajien suhteen auttamattomasti myöhässä!

Mä en todellakaan halua sanoa, että aikuisten käyttämä aika lasten harrastuksen tukemiseen on jotenkin huono juttu, päin vastoin! Toivon itsekin, että jossain vaiheessa meidän pojat innostuu jostain harrastuksesta, joka toisi heidän elämään mukavaa sisältöä, sosiaalisia suhteita ja tietysti liikuntaa. Itse harrastin pienempänä useampaakin lajia, eli taitoluistelua, hetken kilpatanssia ja lopulta sitten uinti tuli ja jäi ykkösharrastukseksi. Nyt kun omat lapset kasvaa, niin mietin mistä he mahtaa kiinnostua tulevaisuudessa?
Tässä lasten harrastusasiassa on niin paljon mielipiteitä, kuin on vanhempia. Oma lukunsa on tietysti se, kuinka paljon ja millaisia harrastuksia on ylipäätään mahdollista harrastaa, koska on selvä, että pikkukylässä on ihan eri tarjonta kuin isossa kaupungissa. Lisäksi harrastusmaksut vaihtelevat ilmaisesta jopa kymppitonniin vuodessa. Ja tietysti, mitä useampi lapsi niin sitä useammat maksut maksettavana. Vaikeaa siinä on vanhempana sanoa, että Kake saa harrastaa jääkiekkoa seurassa, mutta Maken pitää tyytyä höntsäilemään takapihalla. Tai että Marja saa käydä voimistelutreeneissä kaksi kertaa päivässä kaksi tuntia kerrallaan, mutta Merja voi tehdä kärrynpyöriä omassa huoneessa. Ainakin itse näkisin vanhempana, että jonkunlainen tasapuolinen kohtelu tässä täytyy olla (vaikka toinen olisikin huippulahjakas urheilija ja toinen ei).
Mä mietin silti kovasti, että onko nykyään lasten harrastaminenkin mennyt liian pitkälle? Vanhemmat vie ja tuo, pesee kamat, tekee ruoat, pitää huolta aikatauluista, levosta ja leipoo mokkapalat turnauksiin. Mun on vaikea ehkä ymmärtää tätä siksi, että mua ei oo koskaan vanhemmat vieneet yhteenkään harrastukseen (jos muskaria ei lasketa) ja itse piti selvitä ajoissa hallille, kun lähdettiin kisamatkoille. Toki meiltä pääsi hyvin pyörällä tai hyvällä säällä kävellenkin hallille. En silti osaa olla katkera, ettei äiti aina ollut kahviossa odottamassa kun tulin treeneistä.
Oon ajattelut, että tulevaisuudessa olisi ihan kiva, jos pojat pääsisi ainakin osittain treeneihin kimppakyydeillä tai pyörällä. Jotenkin se ajatus, että mä lähden työpäivän jälkeen kuskaamaan lastani jonnekin Espoon perälle treeneihin tuntuu kauhean työläältä. Ja että siihen päällle odotan autossa 2h. Voihan se olla, että kun pojat kasvaa ja omaa aikaa (ja energiaa) on enemmän, niin sitä ihan mielellään toimiikin taksikuskina. Mulla on kyllä paljon kavereita jotka tätä harrastaa, mutta esimerkiksi eräs ystäväni muutti lähelle lasten kouluja ja harrastuspaikkoja siitä syystä, että ajoa tuli aivan älyttömästi!

Oma juttunsa on sitten se haluaisinko, että esimerkiksi ala-asteikäinen treenaa jo monta kertaa viikossa. Tämä on varmaan asia, johon osaa suhtautua paremmin sitten kun lapset ovat isompia.

Olisi kiva kuulla kokemuksia harrastavien lasten vanhemmilta. Onko taksina oleminen raskasta, vai oletteko järjestäneet kyydityksen jollain muulla keinolla? Meneekö jonkun lapsi omatoimisesti treeneihin? 

Kommentit (4)

  1. Lukija

    Vanhin tyttö 6lk menee pyörällä omiin treeneihinsä, 6vuotiasta kuskataan 3 x viikossa, jonka väliajalla treenataan myös itse. Välillä tulee miehen kanssa jopa kinaa, kumpi saa viedä että pääsee sillä aikaa lenkille, salille tai uimaan 😃

  2. Eve

    Mä itse harrastin joukkuevoimistelua sm-tasolla. Kyllä siinä kuskauksia tarvittiin kun treenit oli siellä täällä. Toki hyvä oli se, että oli niin hyvä jengi ja vanhemmat että jakoivat meidän kuskauksia, toinen vei ja toinen haki. Koska kaikilla melkein niitä sisaruksia oli ja niitäkin piti viedä omiin treeneihin. Jälkikäteen mietin että aikamoinen uhraushan se on oman lapsen puolesta kun sun omaa aikaa menee ihan hullunlailla. Meillä harvoin oli niitä kiskavuoroja mitä taas jääkiekossa on joka viikko. Kyllä meilläkin vanhemmat talkoili sitten omissa tapahtumissa. Vanhempana pääsi kyllä jo mopolla ja mopoautolla kun yhdellä oli sellainen siihen aikaan oli niin kulkeen itekin harkkoihin. Ja kyllä siellä kotona aina odotti ruoka ja sauna lämmitettynä, että arvostan kovasti. Iskän kanssa sai vietellä laatuaikaa kun se kuskas paljon, tuli paljon höpöteltyä ja se ei ikinä sanonut ei, jos kysyin voiko se viedä.
    Että nuo kimppakyydit on kaikista helpoin, jolla saisi omaa taakkaa vähennettyä ja toki pyöräily kun sitä pystyy säiden mukaan harrastamaan. Näillä nuorilla treenit on yleensä 1-2 h joten siinä ehtis hyvin käydä kaupassa tai treenaamassa välissä 🙂

  3. effemia

    Meillä on koitettu kaikkea, ollaan välillä ihan vaan taxina, toisinaan kehoitellaan kimppakyyteihin ja kesäisin suositaan fillarilla kulkemista. Harvoin kuitenkaan odotellaan hallin edessä, vaan hoidellaan muita asioita harkkojen aikana. Käydään kaupassa, urheillaan itse tai käydään vaikka kahvittelemassa mammalassa. Mutta myönnettävähän se on, että ei se aina herkkua ole tuo aikataulutetun arjen perässä juokseminen.

  4. Sanna

    Meillä on kaksi poikaa. Kolmasluokkalaisen kohdalla alkoi tänä syksynä nyt joukkuetoiminta lätkässä. Pelannut lätkää 4-vuotiaasta asti, ensin lapsivanhempi ryhmässä ja siitä aina seuraavaan ikätason mukaan. Nyt tosiaan f-junnuissa ja treenejä 3-4 vkossa +pelit joita noin 2 kuukaudessa.
    Kuskataan miehen kanssa harrastuksiin, lapsi ei voi ison kassin kanssa mennä itsekseen kun halli 10km päässä ja jos bussilla kulkisi niin joutuisi vaihtamaan bussia ja matka-aika olisi muutenkin ihan kohtuuton. Todennäköisesti tappaisi koko harrastusinnon. Lisäksi käy parkourissa 1krt viikossa koska itse haluaa.
    Pohdittiin kovasti syksyllä tätä joukkue juttua. Itse en ole koskaan harrastanut oikein mitään joukkuetoimintaa, mies siis lapsen isä, on pelannut junnuna lätkää. Itse olin nihkeä tähän kuvioon, kuitenkin mies toi esiin näkökulmia joita hän koki lapsena/nuorena mukavaksi ja mieluisaksi. Toisaalta päädyttiin myös siihen että jos 9-vuotias ihan oikeasti haluaa ja kokee tämän harrastuksen itselle tärkeäksi ja me voidaan se hänelle mahdollistaa niin miksi ei. Se kyllä sitoo koko perhettä ja siitä on käyty lapsenkin kanssa keskustelu.
    Välillä kaikkia väsyttää, mutta niin kauan kun tekeminen on enemmän mielekästä niin jatketaan. Vanhempana tässä täytyy kuulostella tarkalla korvalla lapsen jaksamista. Kuitenkin koulu on ns. ykkösduuni ja vapaa-aikakin on tärkeää..
    Meidän eskarilainen harrastaa parkouria josta tykkää kovasti, toivoisi siihen enemmän treenikertoja mutta valitettavasti ainakaan vielä ei ole.
    Mutta joo, on tää iso ponnistus kaikin puolin, sitten jos pienempikin haluaa ruveta harrastamaan jotain sitovampaa niin sitten varmaan täytyy ruveta vähän aktiivisemmin raapimaan päätä 🙈🤭

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.