Fit you too
Fit you too

Nyt sinä saat vaikuttaa: Mitä ruokavaliota haluat minun kokeilevan?

Mä sain tällaisen vähän hullunkin idean viime viikolla. Entäpä jos laittaisin blogiin äänestyksen, jossa olen valmis kokeilemaan eniten ääniä saanutta ruokavaliota?ruokapaivakirja2 (1 of 1)
Heti alkuun sanon, että en todellakaan ole kokeilemassa mitään Beyoncen sitruunavesi-cayannepippuri-vaahterasiirappihullutusta tai lentoemäntädieettiä… Vaan siis sellaista ruokavaliota, jonka nimeen moni vannoo ja joka kuitenkin poikkeaa normaalista ruokavaliostani (eli ns.tavallisesta sekaruokavaliosta).
Ajattelin, että kolme viikkoa olisi sopiva aika kokeilulle, koska siinä ajassa ainakin osa ruokavalion hyvistä/huonoista puolista tulee esille. Aijon tuon 3 viikkoa noudattaa dieettiä 100%, mikäli se vain olosuhteiden puolesta on mahdollista (eli jos putoan vaikka johonkin kuiluun jossa on vain suklaapatukka, niin syön sen 😀 ) . Lopetan myös heti, mikäli mullle ilmaantuu sellaisia terveydellisiä sivuvaikutuksia, jotka on selvästi uudesta ruokavaliosta aiheutuneita ja vaikuttaa merkittävästi päivittäiseen hyvinvointiin.
Tarkoitus olisi kuitenkin raportoida teille mahdollisimman rehellisesti asioista. Toki jos joku juttu toimii tai ei toimi mulla, niin ei se tarkoita, etteikö se sulla voisi toimia! Tarkastelen kokeen myötä ruokavalion helppoutta (lapsiperhe)arjessa, sen toimivuutta sosiaalisissa tilanteissa, yleistä fiilistä ja olotilaa päivien edetessä, treenitehoja, sekä ruokavalion taloudellista ja ekologista puolta.
Äänestä siis seuraavista vaihtoehdoista! Kokeilu alkaa 1.2 ja kestää kolme viikkoa!
A) Paleoruokavalio
Kuvaus: Paleotyyppistä ruokavaliota söivät metsästäjä-keräilijät ja muut luonnollista elämäntapaa noudattavat kansat. Suurin osa ruokavaliosta koostuu eläinproteiinista, rasvasta ja kasviksista (mielellään vähähiilihydraattisista). Ei viljoja, eikä maitotuotteita. Pähkinöitä rajoitetusti, mutta muita rasvanlähteitä reippaasti. Riisi on ilmeisesti true-paleoihmisten keskuudessa kiellettyjen listalla.
B) VHH-ruokavalio (ketoosidieetti)
Hiilihydraatit rajoitetaan alle 50g:n päivässä ja lisätään rasvan määrää ruokavaliossa, jolloin maksa alkaa tuottamaan ketoaineita verenkiertoon, eli kansankielellä ”ollaan ketoosissa”. Joidenkin väitteiden mukaan olo muuttuu euforiseksi, kaikki kivut katoavat ja treeni kulkee like never before. Rasva palaa kohisten, tai siis näin myös väitetään tapahtuvan.
Atkins lienee ketodieeteistä se tunnetuin. Ketoosiin siirtyminen kestää muutamia päiviä ja hiilareiden määrän rajoittaminen on yksilöllistä.verso3 (1 of 1)
C) Vegaaniruokavalio
Tämä tuskin kaipaa selityksiä. Ei MITÄÄN eläinperäistä! Nothing! Nada! Tervetuloa Katrin keittiään Varmesan (vegaaninen parmesan), porkkala (vegaaninen kinkku), vuusto ja vakkara 😀 !
D) Sokeriton ruokavalio
Kaikki lisätty sokeri ja hedelmät pannaan! Sekä tietysti sokerin käyttö yleisesti. Kaikkea sokeroitua ja korkeasokerista vältettävä. Tässä ruokavaliossa karkkipäivää ei tunneta.
Mikä näistä ruokavalioista kiinnostaa eniten? Miksi mun pitäisi kokeilla juuri SITÄ ruokavaliota??
Äänestys kestää 29.1 asti ja taidanpas arvoa kaikille äänestäneille jotain pientä ylläriä!
Jos haluat osallistua myös arvontaan, niin muista jättää toimiva sähköpostiosoite. 

Itse äänestään "suklaadieettiä", jossa suklaata saa syödä rajattomasti ilman MITÄÄN ikäviä sivuvaikutuksia!!!
Itse äänestään ”suklaadieettiä”, jossa suklaata saa syödä rajattomasti ilman MITÄÄN ikäviä sivuvaikutuksia!!!

Kommentit (104)

  1. aino

    Äänestän ykköstä eli paleota.Se kiinnostaa, koska jotkut crossfit-piireissä sen nimeen vannovat. Kuitenkin epäilyttää jaksaako niin vähillä hiilareilla oikeasti treenata? Olisi mukavaa kun joku muu kokeilisi 😀

  2. Elina

    Tosi hauska idea, mielenkiinnolla ootan! 🙂 Mä äänestän ehottomasti D kohtaa eli sokeriton ruokavalio koska haluaisin ite testata joskus samaa. Tosi mielenkiintosta miten se vaikuttas kehoon js kuin vaikee se on toteuttaa.

  3. Kati

    D

  4. eevis

    Paleo koska oma pt elää sen mukaan. Haluan muilta kokemuksia myös.

  5. Susa

    Mahtava idea!
    Äänestän vaihtoehtoa d, sokeriton ruokavalio.

  6. Kride

    Äänestän vaihtoehtoa D, koska itse sekasyöjänä olen paljon miettinyt, kuinka hankalaa käytännössä olisi luopua kaikesta eläinperäisestä. 🙂

    • fityoutoo

      vai C???

    • Kride

      Joo siis vaihtoehtoa C tarkoitin. 😀 Hyvin mulla on hallussa nää aakkoset.

  7. Eve

    Äänestän B:tä tai hyvänä kakkosena A:ta. 😉 ps. eiks tuo porkkala ollut niin kuin kylmäsavulohta? Vai oonko ihan pihalla 😀

    • fityoutoo

      No, et mä oon…

  8. Sannukka

    D, sokeriton ruokavalio! Tämän tulokset ja vaikutukset kiinnostavat eniten. Tsemppiä kokeiluun, mikä se sitten tulee olemaankaan! 🙂

  9. Nimetön

    Porkkala on wannabe-kylmäsavulohi, ei kinkku;) Mutta siis paleo!! Itse sairauden takia olen lukenut paljon sen hyödyistä apuna sairauteni hallintaan, mutta mietin paljon sen rahanmenoa (ilmeisesti kallis ruokavalio?) sekä mielekkyyttä 😀 Itse pidän siitä että syödään paljon, tuntuu jotenkin että paleo ihmisille riittää lusikallinen voita päivässäXD vai eikö sitten ole nälkäkään 😀 ja miten kuntosalitreeni kulkis?

    • fityoutoo

      Apua, mulla on näköhään vegaanitietous huippuluokkaa :D! Kiitos korjauksesta!!

  10. Madde

    Mua kiinnostaisi kaksi vaihtoehtoa, joko paleo tai vähähiilihydraattinen, sillä hh:n rajoittaminen varmasti vaatisi noinkin liikkuvalla ihmisellä paljon aluksi voimia, mutta tulisiko se energisyys kuinka nopeasti takaisin? Eli kuinka vauhdilla keho alkaisi käyttämään rasvaa hyödyksi paremmin?

  11. SH

    B. Olisi kiva kuulla tuleeko oikeasti euforinen olo ja että kulkeeko treeni vähillä hiilareilla 🙂

  12. Anna

    A. Paleo. Erityisesti kiinnostaa, miten ruokavalion toteutus onnistuu ja kuinka isoja annoksia urheilevan täytyy syödä.

  13. Mirva

    Vegaani!

  14. emmi

    Äänestän myös paleota! Se kiinnostaa itseäni, mutta en ole vielä uskaltanut lähteä kokeilemaan sitä yhdistettynä kuntosaliharrastukseeni 🙂

  15. Emilia

    C)vegaaniruokavalio, on ilmeisesti nouseva trendi, olisi mielenkiintoista lukea siitä kokemuksia 🙂

  16. Jenni Peltola

    Sokerittoman kannalla myös. Itse jätin vuoden alusta sokeria vähemmälle enkä ole sokerillisia herkkuja syönyt. En kuitenkaan ole ollut turhan tarkka elintarvikkeiden suhteen eli edelleen olen syönyt esim. ketsuppia. Myöskään hedelmistä en ole luopunut ja muutaman kerran on tullut vaikkapa raakaherkkuun laitettua kookossokeria tai hunajaa. Myös keinomakeuttajat olen sallinut. Sokerin suurkuluttajalle kuitenkin iso muutos entiseen! Kiinnostaisi verrata tuntemuksia ja saada ideoita ruokavalioon, etenkin, jos viet homman pidemmälle mitä itse tähän mennessä. Hieno idea 😊

  17. ulla

    sokeriton 🙂

  18. Karo

    Vegaani!

  19. Sofia

    C, eli vegaanius kiinnostaa! 🙂

  20. sabina

    D, haluaisin itse myös kokeilla sitä!

  21. Emppu

    D, koska sokerittoman ruokavalion vaikutukset kiinnostaa!

  22. Hebna

    Paleo!

  23. Ana Perez

    Sokeriton ruokavalio 😊 onnea ja menestystä!

  24. Nimetön

    Paleo !!!

  25. Juuli

    Minua kiinnostaisi eniten sokeriton tai vegaaniruokavalio 🙂

  26. Nimetön

    C eli vegaani kiinnostaa!

  27. Annika Koo

    Mä äänestän paleota eli A!

  28. Siiri / Pilkettä-blogi

    Useimmat tuntuvat hyväksyvän valkoisen riisin paleoon ns safe starchina 🙂
    http://blogit.kauneusjaterveys.fi/pilketta/riisi-takaisin-ruokavalioon/

  29. Kata

    Kyllä mäkin kallistuisin tohon vikaan. Sokeriton on pop ja varmasti tekee terveydelle vaan hyvää 🙂

  30. Mari

    C eli vegaaniruokavalio. Ehdottomasti kannattaa kokeilla.

  31. sarppa

    Paleo ois kiva 🙂

  32. Henna

    D, se on järkevin noista mun mielestä.

  33. ninna

    vegaani ehdottomasti koska se on nyt in ja itsekin melkein vegaani(kananmunista en ole vielä luopunut)ympäristökin kiittää!

  34. camilla

    vegaani ehdottomasti olisi kiva lukea kokemuksia ja kokeiluja vegaanituotteista

  35. seppo

    C

  36. Nimetön

    C eli vegaaniruokavalio.

  37. Janika

    Sokeriton!
    Itteäkin kiinnostaa 🙂

  38. N.N.

    Äänestän vegaaniruokavalioa sen eettisyyden vuoksi.

  39. tintin

    Paleo, ehdottomasti. Ehkäpä vierain näistä kaikista, joten saisi varmasti paljon uutta informaatiota.

  40. Pulmu

    A, koska oman crossfit-harrastukseni myötä se on alkanut kiinnostaa myös itseäni. Monet crossfittaajathan vannovat sen tai zonen nimeen. Itse olen kuitenkin vähän epäluuloinen kovin rajoitetun kuuloista ruokavaliota kohtaan, ja siksi haluaisin nähdä, että onko sitä ihan tavallisen ihmisen mahdollista noudattaa arjessaan.

  41. Saara

    Ketoosia ehdottomasti! Kiinnostaa tietää palaako rasva ja kulkeeko treenit paremmin

  42. Erja

    Sokeriton! Tässä voisit jakaa lukijoille vinkkejä ainakin vähäisempään sokerin käyttöön. Tämä on varmasti lähes jokaiselle suotavaa piilosokerin ja herkkujen luvatussa maassa.

  43. Jenna

    Vegaaniruokavalio. Itse sitä noudattavana olen kiinnostunut näkemään siihen liittyviä postauksia sekä että myös saavat tietää, miten se ”toimii”.

  44. Kati

    Äänestän VHH:ta, koska sitä itsekin harkitsen. Kunhan palkintona ei ole nuo suklaat?!?
    -Kati

  45. Paula89

    Paleo, koska se kuulostaa sellaiselta jota itsekin voisin kokeilla. Mutta olisi mukavaa, jos toimisit koekaniinina. 😀

  46. Iira

    Oikeasti olis hauska kuulla kokemuksia tollasesta suklaadieetistä, ite oon ainakin kokenu olon oikein euforiseksi suklaamättöjen jälkeen! Mutta tosissaan paleo -ruokavalio olis mielenkiintoinen. Itekin sovellettuna sitä kokeillut, mutta oma pää (kropasta en niin tiiä) kaipaa hiilareita, erityisesti ruisleipää niin ei oikein onnistunut. Siinäkin vissiin kuitenkin true-paleoilla aika matalat hiilarit..

  47. Epe

    Vaihtoehto c! Kiinnostaisi tietää miten vaikea on syödä vegaanisti eri tilanteissa 😃

  48. Jenni T.

    Vegaani ruokavaliota ehdottomasti! Siitä kiinnostaa mitä kaikkea herkullista voikaan tehdä ja ennenkaikkea miten se vaikuttaa jaksamiseen, treenamiseen, turvotukseen, vatsantoimintaan jne…Tsemppiä kovin koitokseen!

  49. Heha

    Paleo tai sokeriton. Molemmat kiinnostaa (jonkun muun testaamina :DDD)
    Sokeriton siksi, että tulisi tarkasteltua, et paljonko sokeria oikeesti kaikessa on ja paljonko sitä tulee päivittäin syötyä.. Paleo siksi, että sen ympärillä liikkuu tämä mystinen, lähes uskonnollinen hypetys ja 100% vihkiytyminen (esim. semipaleota ei ole olemassa). Voiko kukaan normaali ihminen tuota noudattaa…

  50. Vilja

    Ääni sokerittomalle! 😊

  51. Anna

    Paleo! Kiinnostaa millaista ruokaa sit käytännössä tekisit ja miten vaikuttaa kehoon (onko niin hyvä kun kehutaan)! Loistopostaus 😀

  52. Jennan

    A vaihtoehto kokeiluun! 🙂

  53. Maija

    C. Olisi mielenkiintoista lukea ja kuulla kuinka liha ja kana korvataan ja rupeaako sitä tekemään mieli jossain vaiheessa, vai tottuuko diettiin 🙂

  54. Karita

    Olen itse nyt koko tammikuun sokerittomalla..hyvin on mennyt tähän asti 😀 Mutta siis eniten kiinnostaa paleoruokavalio eli A, sillä olen sitä joskus harkinnut. 🙂

  55. Henna

    Vegaani! Olen ollut aikoinaan jonkun vuoden vegaanina. Nyt kolmen lapsen äitinä liha ym on palannut lautaselle. Toki viikoittain tulee tehtyä vege/vegaaniruokaa. Imetys hiukan karsii vaihtoehtoja, sillä linssit ja pavut pistävät vauvan huutamaan 🙁

  56. Pauliina.K

    Vegaani! Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi klo ruokavaliosta, koska itselläkin ollut kokeilu mielessä 🙂

  57. Ansku

    A!

  58. Nimetön

    En osaa sanoa mitä äänestäisin, mutta mikäli valituksi tulee D eli sokeriton niin suotittelen ottamaan testiajaksi vähintään 6 viikkoa, koska itselläni ainakaan 3 viikossa ei tullut paljon mitään muutosta, mutta hiukan pidemmän ajan jälkeen näkee jo paljonkin.

  59. Kirsi

    Paleo, koska sen tyyppisesti syön itsekin ja olisi mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia. Syön tosin riisiä, kvinoaa ja tattaria, joten ei mitenkään täyspaleolla, enää. Ja epäilijöille voin sanoa että ei tarvii olla kallista ja tarkoitus on nimenomaan syödä PALJON, mutta ravinteikasta ruokaa kaiken turhan hötön sijaan.

  60. Milla

    C eli vegaani-kokeilu kiinnostaa eniten.

  61. Andi

    A. Paleo
    🙂

  62. Heini

    Äänestän D, koska se on itselle hankalin toteuttaa 😛

  63. Nimetön

    Paleo kiinnostaa eniten!!

  64. Nimetön

    paleo!

  65. henna

    Äänestän B:tä! 🙂

  66. Minna

    Vegaani eli C 🙂

  67. Saara

    C) Vegaani

  68. Satu

    Vegaani, koska itse en pystyisi! 🙂

  69. KR

    D vaihtoehto eli sokeriton ruokavalio. Itse olin loppuvuonna sokerittomallla 2,5kk. Suht hyvin pääsin eroon makeanhimosta kun vaan päätin etten niihin koske. Viikonloppuisin herkuttelin itse tekemillä poppareilla ja välillä sipseillä. Jouluna annoin itselle luvan napostella makeita ja sillä tiellä ollaan. Homma lähti heti lapasesta kun vähän makeaa söi. Tässä tullaankin siihen kysymykseen, voiko makean kohtuukäyttöä edes olla??

  70. Meeeri

    Äänestän D eli sokeriton. Jouduin itse sokerittomalle terveyssyistä ja lisää vinkkejä ”herkkuihin” kaipaisi. Toki olisi kiva lukea toisen kokemuksia myös.

  71. Sara

    Vegaani! Koska haluan lukea (mikäli oikein koostettu) kuinka energiseksi tunnet itsesi kokeilun myötä 😉😎

  72. Jonnaajon

    Ei sokeritonta, se on ihan tylsä, kun sen vaikutukset jo tietää, ne ei oo niin radikaaleja kun et kuitenkaan muutenkaan ole ihminen, joka sokeria jatkuvalla syötöllä mättää.
    Itse annan ääneni B:lle, koska siinä on kuitenkin radikaali muutos nykyiseen ja kyse vain kolmesta viikosta eli ketoosiruokavalio! Toisena vaihtoehtona vastaan C eli vegaani (siis jos saa kaks mainita 😀 )

  73. Sara

    Vegaani! Koska haluan kuulla (mikäli oikein koostettu), kuinka energiseksi tunnet itsesi kokeilun myötä 😉😎

  74. Linda

    Paleo tai Ketoosi, molemmat mielenkiintoisia, ketoosi ehkä kiinnostaa vielä enemmän!! B siis!! 🙂

  75. Anna

    C Vegaani!

  76. maria

    Olis mielenkiintoista, jos kokeilisit Paleota eli äänestän A 🙂

  77. Lotta

    Äänestän sokeritonta, ajatuksissa on ollut itselläkin sokeri poistaa ruokavaliosta ja nähdä, mitä muutoksia se toisi.

  78. Katjushka

    Sokeriton!

  79. Jenna N.

    C eli vegaani

  80. Maria M

    Äänestän D:tä eli sokeriton

  81. s

    Ehdotan vegaani-kokeilua – terveys, ilmasto, eläimet ja ympäristö kiittää!

  82. jj

    vegaanista! koska vegaanius on nyt hitti juttu ja sekiinnostaisi minuakin ja olisi mukava nähdä miten vaikeaa/helppoa on muuttaa ruokavaliotaan täysin vegaaniksi ja millaisia ruokia koostaa ja paljonko siihen kuluu enemmän tai vähemmän rahaa ja miten se vaikuttaa terveyteen, ihoon kuntoon jne.

  83. Maria

    Sokeritonta eli d. Kiinnostaisi myös itseäni, joten olisi kiva saada vinkkejä ja kokemuksia.

  84. iidan

    Äänestän vaihtoehto A eli paleota! Kiinnostaisi itseäkin 🙂

  85. Ella

    Paleo eli A ehdottomasti!

  86. Marika

    Sokeriton !

  87. miltsu

    sokeriton! esim karppausta en lähtis edes lyhyeks ajaks kokeilemaan sillä kropalla kestää hetki tottua ja itse en viitsisi leikkiä terveydelläni 😀 sokeriton muutenkin on mun mielestä hyvä ruokavalio vaikka kaikille,mutta sallisin hedelmät.

  88. Tuuli

    Vegaania kannatan! En tunne ketään paljon liikkuvaa vegaania, joten olisi mielenkiintoista nähdä miten/mistä koostat ateriasi. Itse olen lakto-pesko-vege ja maitorahkaa kuluu!:D

  89. Kirsi

    Äänestän C eli vegaaniruokavaliota 🙂

  90. Eve / Queen Of Everything

    Vegaani! Hähähää. Mä niiiiiin haluan että testaat sitä 🙂

  91. ulla

    Odotan mielenkiinnolla sokeritonta 😀
    Itse kun kokeillut, olisi kiva kuulla onko samanlaisia vaikutuksia.

  92. ansku

    A ja D kiinnostaa kovasti, mutta päädympä nyt kuitenkin A:han eli paleoon.. haluaisin nimenomaan kuulla kuinka maito- ja viljatuotteiden poisjättäminen vaikuttaa elimistöön! 🙂

  93. Laura

    D 🙂

  94. Sofia

    B eli ketoosi! 🙂

  95. Henna

    A. Paleo kiinnostaa samoista syistä kun muitakin. Sitä CF-porukoissa kauheesti hehkutetaan, kuinka sen jäätävän rasvan määrän (pähkinöistä jne…) saa normaalitreenaaja kulutettua ja kuinka tuollainen treenaaja kuin sinä jaksaa sillä treenata?

  96. Sara

    Äänestän sokeritonta ruokavaliota!

  97. Veera

    C vegaaniruokavalio

  98. Ella

    Ketoosista olis kiinnostava lukea!

  99. idammify

    B ja mielellään Atkinsin tyylistä jos sais. :3

  100. esh

    Sokeriton! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.