Fit you too
Fit you too

Ovatko lapset tulleet meidän parisuhteen väliin?

Varmaan aika moni muistaa oman seurustelusuhteen alkuajat, kun toisessa on kiinni tosi tiukasti henkisesti ja etenkin fyysisesti. Ainakin itse muistan sellaisia päiviä, että ei suunnilleen poistuttu puolta metriä kauemmas toisistamme. Okei, meillä kyllä vaikutti se että olimme Hurrin kanssa etäsuhteessa ekat 1,5-vuotta, mutta olihan se alkuhuuma ja rakkaus tosi intensiivistä. Toista se on nykyään. Vai onko…?

Koitettiin kerrankin ottaa jotain järkeviä kuvia lasten kanssa…Joopa joo!

Meillä on parisuhdetta takana ensi tammikuussa 9-vuotta, joka on nykymittarilla jo ihan hyvä saavutus! Parisuhde ja sen ”ylläpito” oli aika erilaista, kun ei ollut vielä lapsia kuvioissa, koska aikaa on paljon itselleen ja myös toiselle. Moni ajattelee, että ei lapset mitään muuta, mutta kyllä se toisen olemus saattaa herättää ihan uusia tunteita kun puskee pari vesimelonia alapäästään pihalle.
Kyllä mä oon itsekin varmasti muuttunut ihmisenä, tai ainakin Hurri sanoo etten oo kuulemma nykyään enää niin temperamenttinen, kuin mitä meidän suhteen alkuaikoina. Silloin mulla oli vielä voimia alkaa puimaan jotain draamoja… Nykyään välttelen niitä!
”Voisitteko katsoa kameraan?”

Jos parisuhteessa asiat ei oo kunnossa ennen lapsia, niin lapsen tuleminen siihen tilanteeseen ei yleensä sitä tilannetta paranna (tai ainakaan niiden kokemusten perusteella, mitä itsellä on lähipiirissä). Me oltiin Hurrin kanssa oltu yhdessä kolme vuotta ennen kuin Ben syntyi, niin tavallaan siinä oli ehditty jo elää se vaaleanpunainen rakastumisvaihe läpi ja toisesta oli jo melko pitävää faktaa tiedossa (esim.kuinka hän voisi soveltua isäksi).
Pikkuvauva-arki Benin kanssa oli melko helppo, joten itseään ei tarvinnut vetää aivan äärirajoille. Välillä olin tosin turhautunut kotona olemiseen ja varmaan en ainoat riidat tulikin mun kiukuttelusta. Kun mies ”sai” käydä töissä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin varmaan aika yksinäinen.
Meillä tärkeä juttu pikkulapsiarjessa on läheisyys ja toisen huomioiminen. Ei meillä todellakaan ole niitä yhteisiä hetkiä sen enempää kuin muillakaan ja hyvä jos kerran kuussa tehdään jotain ihan kaksin. Aika usein iltaisin se parisuhdeaika (tai kun sitä pitäisi olla) on sitä, että jompi kumpi tekee töitä, tai on muuten vain eri kerroksessa. Silti luulen, että molemmat on aika tyytyväisiä, koska me halutaan myös kumpikin omaa aikaa. Aina kuitenkin kysytään kuulumiset töiden jälkeen ja ylipäätään on tärkeää olla kiinnostunut mitä toiselle kuuluu.
Yksi syy minkä takia kaksi lasta riittää meille on se, että nyt kun lapset on jo vähän omatoimisia, niin koko ajan jää enemmän aikaa myös kahdenkeskiselle ajalle. Kolme lasta on myös paljon vaikeampaa saada hoitoon, kun meilläkin alkaa isovanhemmat ikääntyä.

Se mikä MUN mielestä on ollut tärkeää (ja tämä on todellakin vain oma mielipiteeni) on se, että osaa kaksi asiaa: Osaa olla nostamatta pienistä asioista metakkaa (vaikka kuinka ärsyttäisi) ja toinen on se, että hoitaa parisuhdetta olemalla toisen lähellä. Mulle itselleni on vieras ajatus, ettei esimerkiksi nukuttaisi yhdessä! Se voi toimia toki muilla, mutta itse tarviin paljon läheisyyttä. Sellainen sanonta, että ”se mitä ruokit, kasvaa” pätee kyllä parisuhteeseenkin! Mä itse joskus koitin sitäkin taktiikkaa, että jäin vähän marttyyrinä odottamaan, että toinen järjestää jotain ihanaa yhteistä tekemistä. Ja se taktiikka ei ainakaan meillä toimi 😀 ! Kun itse menee lähelle, sanoo kauniita asioita, kehuu ja koittaa arjessa aina silloin tällöin jotain pientä järjestää, niin yleensä siitä tulee myös itselle hyvä mieli. Ja ihan hirveästi vaikuttaa se, että tunteeko olevansa yksin vastuussa kaikesta eli kantaako molemmat perheessä oman kortensa kekoon. Mua ei ainakaan hirveästi kiinnostaisi sellainen ukko, joka päivät olis töissä ja illat makais sohvalla.
Jos sulla on tunne, että lasten myötä se oma parisuhde on alkanut menemään huonoon suuntaan, niin mulla on yksi neuvo: Älä ainakaan ajattele, että ”ehkä 10 vuoden päästä on helpompaa”. Asioista kannattaa puhua ihan suoraan HETI ja koittaa olla LOUKKAANTUMATTA toisen rehellisyydestä. Tosin ehkä kannattaa valita ajankohta kun itse ei oo aivan poikki ja tyyliin puolen vuoden univelat alla. Sekin on hyvä sanoa toiselle, että nyt tässä elämässä on vaihe, että oon todella väsynyt ja energia riittää juuri ja juuri siihen, että selviää arjesta. Siinä kun oon tarpeeksi pitkään herännyt tunnin välein öisin, niin ihan ekana ei tuu mieleen että laitanpa jotain seksikästä pitsiä päälle ja pistän pienet eroottiset tanssit pystyyn olohuoneessa lasten mentyä nukkumaan (vaikka toinen sitä odottaisi).
Yhdessä kumppanin kanssa voisi miettiä, miten molempien jaksamista voisi parantaa, koska se mieskin voi olla väsynyt (vaikka saisikin käydä töissä). Omaa jaksamista ei toki voi aina vierittää toisen harteille. Olisi hyvä itsekin miettiä, onko joku taho, josta voisi tulla apua ja sitä kautta oma jaksaminen lisääntyisi.

Onko teillä lasten tuleminen vaikuttanut parisuhteeseen ja jos on niin miten?

Kommentit (2)

  1. Mimi

    On todellakin vaikuttanut, kun kaksinkeskeistä aikaa on ollut tähän mennessä kolme kertaa, ja vauva täytti juuri vuoden. Molempien vanhemmat asuvat kaukana, joten emme juurikaan saa apua lasten hoitoon. Toki se on seksiinkin vaikuttanut kun vauva nukkuu samassa huoneessa 😁 Silti meillä on tosi ihana ja läheinen parisuhde ja teemme aina vapaa-aikana asioita kolmistaan. Emme yksinkertaisesti mene sellaisiin paikkoihin, joihin vauvaa ei voi ottaa mukaan. Kyllä sitä vielä joskus ehditään kahdestaankin olemaan!

    • fityoutoo

      No, jos lohduttaa niin eipä mekään ekan vuoden aikana varmaan oltu missään noinkaan monta kertaa. Ehkä syömässä käytiin! Vaikka meillä oli apuakin, niin ei tullut lähdettyä. Ainoa hetki oli silloin, kun täytin 30-vuotta ja vauva oli silloin muistaakseni 4-5kk. Mutta silloinkin tultiin yöksi kotiin vauvan luo, jota hoiti anoppi. Tärkeintä on, että teillä on miehen kanssa hyvä olla yhdessä. <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.