Fit you too
Fit you too

Miten tulla äidiksi, kun ei ole tavannut vielä isääkään?

Kun alkaa seurustella ja perustaa sitten jossain vaiheessa perheen, niin jollain tavalla se vaikuttaa myös omaan kaveripiiriin. Etenkin kun lapset tulevat kuvioon, niin se sinkkuystävä saattaa tuntea, ettei niitä yhteisiä puheenaiheita ole yhtä paljon kuin ennen ja toinen muuttuu ihmisenä. Se viilentää helposti välejä ja tottahan se onkin – lapset muuttavat ihmistä. Perheellinen voi myös kokea hieman kateutta siitä, että ne omat kuulumiset eivät niin paljon enää liity ihaniin matkoihin, uusiin kuvioihin töissä tai rakkauselämään. Myönnän itsekin, että välillä oikein janoan jonkun ei-perheellisen kaverin elämän uusia juonenkäänteitä, kun omassa elämässä kaikki on ollut aika ”tylsästi” jo vuosia. Siis toki hyvällä tavalla!
Silti koen olevani super etuoikeutettu, kun olen löytänyt miehen ja saimme vielä kaksi lasta.
Mä ymmärrän, että lapsettomana sinkkuna oman ystävän perhe-elämän vierestä seuraaminen voi olla jopa kivulias kokemus ja olen puhunut siitä myös mun ystävien kanssa. Vaikka toisen puolesta on toki onnellinen, niin silti pintaan puskee toisinaan katkeruus siitä, miksi itse ei saa perhettä. Itsestä riippumaton lapsettomuus on koskettava aihe, johtuipa se mistä syystä tahansa.

Se mistä oon itse kokenut tuskaa on ne omat läheiset kaverit, jotka itsekin niin mieluusti eläisivät sitä perhearkea ja haluaisivat äidiksi. En tiedä saisiko näin sanoa, mutta toisinaan todella suren heidän puolestaan. Ehkä eniten juuri juhlapyhinä, kun kokoonnutaan perheen kanssa.
He ovat juuri siksi olleet mun mielessä tänään, äitienpäivänä. Myös tämän uuden yritykseni tiimoilta olen tutustunut moniin naisiin, jotka haluaisivat perheen, mutta elämässä ei vaan ole tullut mahdollisuutta siihen. Biologinen fakta on kuitenkin se, ettei lapsia voi tehdä kuin tietyn aikaikkunan sisällä ja harvan unelma on olla ensisynnyttäjä yli 40-vuotiaana!
Ihan rehellisesti yksi syy sille, miksi perustin Match by K:n on se, että haluaisin helpottaa sellaisia ihmisiä löytämään toisensa, jotka ihan tosissaan haluavat ainakin jossain vaiheessa perustaa perheen. Jos olisin nyt itse sinkku ja lapseton näin 35-vuotiaana, niin en todellakaan jaksaisi treffailla sellaisia miehiä, jotka eivät tiedä mitä elämältään haluavat. En haluaisi toisin sanoen tuhlata aikaa!

Minulla on myös ystäviä, jotka ovat miettineet ihan lapsen hankkimista yksin, koska sopivaa miestä ei ole tullut kohdalle. Aion tukea ja kannustaa heitä mitä ikinä he aikovatkaan tehdä, koska kukaan ei varmasti tee tuollaista päätöstä hetken huumassa eikä heppoisin perustein. Eikä voikaan, koska yksin lapsettomuushoitoihin hakeutuminen on pitkä prosessi. Jos minulta kysytään näin kahden pienen pojan äitinä, niin sanon kuitenkin, että tekisin ehdottomasti lapsen mieluummin yksin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, josta ei ole kantamaan vastuuta. Pienen lapsen kanssa arki on tarpeeksi rankkaa muutenkin, eikä siihen päälle kukaan tarvitse ”ylimääräistä lasta” tai kuluttavaa parisuhdetta. Siksi en voi myöskään tuomita eroavia vanhempia, koska joskus voi oikeasti vain helpompaa olla yksin kuin vetää lasten lisäksi kivirekeä perässään.

Oma rakas äitini, sankarini.

Lähetän virtuaalisen halauksen etenkin teille, jotka unelmoitte siitä omasta perheestä ja ehkä jopa olette haudanneet osin toivon siitä. Uskokaa, että se sopiva ihminen kyllä löytyy vielä! Kotiin ei tietenkään kannata jäädä odottelemaan ja minun mielestäni perhehaaveista saa puhua ihan avoimesti, vaikkei se nyt ehkä ensitreffeillä olekaan kaikista houkuttelevin puheenaihe.
Me haastatellaan jatkuvasti uusia asiakkaita Match by K:hon ja lisää mahtuu! Etsimme asiakkaiksemme naisia ja miehiä PK-alueelta jotka haluavat sitoutua. Haastattelemme jokaisen asiakkaan henkilökohtaisesti ja haluamme tietää, mitä hän oikeasti etsii ja haluaa. Kannattaa kuitenkin olla avoin ja antaa mahdollisuus, koska moni oikeasti potentiaalinen tyyppi saattaa mennä ohi jos pitää laput liian tiukkaan silmillä, eikä ole valmis joustamaan kriteereistä.
Myös Tamperelaiset mimmit huomio, koska nyt haemme myös sieltä suunnalta parille miesasiakkaalle treffikumppaneita. Laittakaa viestiä katri@matchbyk.fi niin katsotaan teille joku oma diili koska emme toimi vielä varsinaisesti Tampereella 😉 .
Lapseton lukijani, koetko että suhteesi on muuttunut perheellisten kavereiden kanssa? Millaisia ajatuksia oman perheen puuttuminen herättää? 
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta.

Kommentit (4)

  1. Nimetön

    Lapsettomana perheellisten jatkuva lapsista puhuminen on tylsää, tuskin kukaan jaksaisi kuulla koko ajan minultakaan vaikka veljeni töistä tai harrastuksista mitä hauskaa veli taas sanoi x 10..

  2. Tt

    Meillä on neljän naisen porukka, joista minä olen ainut lapseton. Näemme toisiamme nelisen kertaa vuodessa ja yleensä keksimme jotain tekemistä ilman lapsia (muiden kuin minun toiveesta). Juttuaiheet liittyvät tosin hyvin paljon lapsiin, mutta se taas ei itseäni ärsytä,koska minullaon paljon mielipiteitä 🙂 ja ystäväni osaavat ottaa myös minut huomioon, vaikka minulla ei lapsia olekaan.
    Tähän asti en edes ole halunnut lapsia,nyt se asia olisi ajankohtainen.

  3. Akka

    Yleensä miehet tyytyvät mukavaan, ok näköiseen ”ei unelmien naiseen” kunhan sitä saa säännöllisen 😀
    Naiset odottavat rikasta unelmien prinssiä ja sitten lopulta tulee kiire. Se joka ei kelvannut 20 vuotiaana, kelpaa nyt yli 30 vuotiaana koska kello tikittää!
    Parikymppisenä perheen tehneet eroaa (nykyään niin helppoa) siinä kolmekymppisenä. Ja nämä uudestaan sinkkuuntuneet,(nyt sille nirsolle naiselle kelpaavat) eivät enää halua lapsia.

  4. Nannastiina

    Minulla ja miehelläni ei vielä itsellämme ole lapsia mutta muutamalla ystäväpariskunnalla on tullut perheenlisäystä hiljattain. Pidämme lapsista ja olemme myös itse haaveilleet tulevaisuudessa saavamme lapsia, mutta niiden aika ei ole vielä. Olen huomannut sellaisen, että ystäväni jutut ovat pelkästään sisällöltään vauvaan liittyviä. Minusta toki on kivaa kuulla lapsesta, mutta olen suuresti ihmetellyt mieheni kanssa sitä, että whatsappiin kilahtelevat viestit lapsen saaneilta ystäviltämme sisältävät pelkästään kuvia vauvasta, kollaaseja jne.. Kuulumisia hän ei ole kysynyt minulta varmaan vuoteen. Toki ymmärrämme myös sen, että lapset menevät kaiken edelle mutta eipä viestin kirjoittaminen silloin tällöin jostain muusta aiheesta kuin vauvasta luulisi vievän kovin paljon aikaa arjesta, kun vauva viestejä ehtii kuitenkin lähetellä 😓

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.