Fit you too
Fit you too

Apua, miksi olen joka ilta puolikuollut??

Moni on jo palaillut lomalta töihin tai ainakin palailee kohtapuoliin. Arki tuo elämään aikataulut ja rutiinit, joka tietysti on ihan hyväkin asia.
Sain tosi hyvän kysymyksen tässä taannoin instagramiin (katrivee): Kuinka voisi ennaltaehkäistä iltaisin iskevää väsymystä, jota lääkitsee herkuttelemalla? Tiedättekö kun kello on siinä kuusi tai seitsemän ja on vihdoin saanut raahattua itsensä himaan ja mahdollisesti syötettyä vielä päälle lapset/koirat/aviomiehen/marsun. Sitten pitäisi riittää virtaa ”koska on on koko ilta vielä aikaa”. Mutta entäs jos ei ole? Entäs jos on jo kuuden aikaan valmis painamaan pään tyynyyn ja nukahtamaan? Tai jos energiaa on korkeintaan sohvalla töllön tuijottamiseen.
Iltaväsyyn voi tietysti olla kamalasti eri syitä, mutta ainakin itse alkaisin tarkastella kriittisesti omia elintapoja vähän isommassa mittakaavassa. Usein ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” ja ihan eka juttu mihin kannattaa kiinnittää huomiota on yleisesti levon määrä. Kuulostaa tietty itsestään selvältä, mutta tässä asiassa varmasti monella teistäkin on petraamista!
Itse nukun mielellään sen 8h ja 7h on aivan minimi, etten ole seuraavana päivänä aivan raato! Useimmille tuo määrä on optimaalinen ja muistan lukeneeni tutkimuksen, jossa vain n.5% väestöstä selviää 6h tai sen alle olevilla yöunilla ilman negatiivisia vaikutuksia kehon toimintaan. Liian lyhyet yöunet vaikuttavat ruokavalioon, painonhallintaan ja treenistä palautumiseen.
 
Oon jankannut tästä varmasti sata kertaa, mutta ajoissa nukkumaan meneminen on oman hyvinvoinnin kannalta yksi suurimmista positiivisista muutoksista joita voit tehdä! Ihminen hyvin harvoin on tosi tuottava ja ympäristölleen hyödyllinen klo.21-24 välissä, ellei sitten ole todellinen illanvirkku! Ainakin mä itse huomasin, että mä harvoin tein mitään todella järkevää tuohon aikaan ja siirsin nukkumaanmenoa vain omaa laiskuuttani.
Kiinnitätkö muuten huomiota siihen miten syöt klo.16 jälkeen? Hiilihydraatilla on usein unettava vaikutus etenkin kun sen yhdistää rasvaan (esim pitsa, kermaperunat, pasta, ranskalaiset ym). Jos iltaisin on vaikeuksia saada unta, niin yksi hyvä vinkki on syödä vaikka puuroa ennen nukkumaanmeno. Tämä toimii sitten myös toisinpäin, eli jos EI halua olla illalla väsynyt, niin hyvin hiilaripitoinen ateria ei ole välttämättä paras ratkaisu. Etenkin nälkäisenä mopo karkaa helposti käsistä ja sitä ruokaa voi tulla ahmittua kaksin käsin. Pahimmassa tapauksessa keho oikein vaatii vielä iltaisin makeaa ja väsyneenä oma harkintakyky on luokkaa ”nälkäinen labradorinnoutaja”… Eli kohtuudessa on vaikea pysyä!

 
 
Ei siis kannata hoitaa illan kaatoväsymystä pelkästään pannullisella kahvia ja makealla. Toki meitä kaikki välillä väsyttää, mutta jos IHAN joka ilta on valmista kauraa ennen kuin pikkukakkonen loppuu, niin luultavasti tilanne vaatii isompia korjausliikkeitä. Itse olen myös huomannut, että usein vaikka olisin kuinka poikki tahansa, niin kun saan vaan itseni potkittua sinne lenkille tai salille, niin piristyn ja jumppa kulkee tosi hyvin! Sillon auttaa jos on treenikaveri tsemppaamassa ja tai valmiiksi sovittu treffit lenkkipolulle! Mutta se treenaaminen ei toki auta, jos oikeasti vain nukkuu liian vähän.

Minkä sinä olet huomannut vaikuttavan eniten illan olotilaan? Mikä on sinulla auttanut tehokkaimmin iltaväsymykseen?

Kommentit (6)

  1. Nimetön

    Iltaväsyä täälläkin… Harmittaa välillä oikein olan takaa kun tuntuu että työt vie kaikki mehut ja illalla lähinnä yrittää pitää silmiä auki ettei nukahda sohvalle seitsemältä (olen sinkku, joten _tavallaan_ voisin vaikka nukahtaakin eikä se ketään haittaisi). Eilen töiden jälkeen söin tonnikalasalaatin, keitin hiukan kahvia ja pidin vajaan tunnin some/ruoka/kahvihetken ihan rauhassa. Sen jälkeen muutama kotityö ja yllättäen olo oli kohtuullisen virkeä, joten kävin treenillä. Eli siis itselläni näyttäisi toimivan se, että rauhoittaa tilanteen heti töiden jälkeen ~tunniksi, syö rauhassa ja ottaa sen hetken rennosti. Ei kuitenkaan saa mennä sohvalle makaamaan, koska muuten tulee uni 😀 Sit kun on saanut oman hiljaisen tunnin niin rauhassa puuhastelee kotihommat ja jos on treenipäivä niin käy treenaamassa.

    • fityoutoo

      Juu ei parane sohvalle mennä 😀 . Mulla on ainakin silmät kiinni alle minuutissa jos oikein tuppaa ramasemaan…

  2. Laura K.

    Toihan se on haastavaa, kun jokainen ollaan niin erilaisia ettei voi vaan sanoa mitään yhtä vinkkiä mikä pelastais koko maailman ongelmat 😂.
    Väsymykseen itsellä on auttanut ainakin tarkka vesitankkaus (unohdan juoda jos en tosissani sitä mieti ja sit illalla oon ihan naatti) , karkkien ja herkkujen vähentäminen ruokavaliosta (iltapäivän kahvipulla voi houkutella mut tosiaan mulla ainakin vaan nostaa virkeyden hetkeks ja heti laskee). Ja sitäkin voi miettiä että miten päivän aikana on syönyt. Jotkuthan voi olla vaikka niin että eivät syö kuin vaikka aamupalan, eivätkä tunne normaalia näläntunnetta mutta illalla sit näkyy kuitenkin se syömättömyys väsymyksenä..

    • fityoutoo

      Mulla ainakin liian vähäinen vedenjuonti saa tosi väsyneen olon! Siksi mun pitää juoda tosi säännöllisesti ja paljon. Varmasti nesteenkin tarve on niin yksilöllistä, mutta en missään nimessä pärjäisi esim litralla päivässä!

  3. Jutta

    Mä en nyt ihan käsitä miksi täällä haetaan iltaväsymykseen apua? Miksi ei saisi väsyttää tai miksi se on huolestuttavaa jos väsyttää? Jos aamulla herätty kuudelta, käyty duunissa, siten kaupassa ja tehty ruokaa niin totta munassa sitä väsyy! Miksi pitäs jaksaa olla vielä pirteä? Mä oon valmis kuukahtamaan jo ennen seiskaa eli mä joko vedän päikkärit tai vaan lusin löhöten illan läpi. Ei oo käynyt mielessäkään että se olis jotenkin epänormaalia ja tarttis tehdä jotain?

    • fityoutoo

      Kai se on vähän suhteellista mitä pitää ”normaalina”. Itse ainakin koen, että olisi aika turhauttavaa, jos joka ilta olisi ihan kamalan väsynyt? Milloin sitä sitten jaksaisi leikkiä lasten kanssa tai ottaa omaa aikaa jos ei illalla?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.