Fit you too
Fit you too

Kuinka uusi bisnekseni on lähtenyt käyntiin?


Multa kysytään lähes päivittäin, että kuinka uusi yritykseni Match by K on lähtenyt käyntiin. Yritykseni on siis henkilökohtainen deittipalvelu, eli asiantuntijan kanssa matchaamme toisilleen sopivia ihmisiä. Haastattelemme kaikki asiakkaat henkilökohtaisesti ja meidän missio on viedä Suomen deittailukulttuuria Tinderin ”kertakäyttömeiningistä” aidompaan suuntaan. Haluamme rohkaista sinkkuja tutustumaan oikeasti ihmiseen, eikä pelkästään siihen kuvaan. Toki ei meidänkään palvelussa tarvitse ostaa ”sikaa säkissä” näin kauniisti sanottuna, mutta kyllä siellä taustalla pitää olla muutakin yhteistä, kuin pantava naama. Anteeksi suoruuteni.

Alku aina hankalaa!

Alussa hankalinta oli se, ette mulla ei ollut ketään, keltä olisin voinut pyytää apua juuri tämän tyyppisen bisneksen luomisessa. Kaikki piti kehitellä itse alusta alkaen ja kaikista aikaavievintä oli tietysti miettiä, miten tämänkaltainen bisnes voi toimia niin, että en vain päädy tekemään aamusta iltaan töitä ilman kunnon palkkaa. Onneksi mun lähipiiri jaksoi tsempata ja ideoida mun kanssa tunteja ja taas tunteja. Mulla on pari luottopakkia, jolle voin soittaa ja pyytää heidän näkemystään asioihin. Myös yritysneuvonnasta oli korvaamaton apu ja sain sieltä todella kannustavaa palautetta. Viimeistään siinä vaiheessa ajattelin, että ei tää voi aivan surkea idea olla, jos uusyrityskeskuskin näyttää vihreää valoa.
Oli myös aivan loistoidea ottaa koeasiakkaita silloin alussa riittävästi, vaikka toki siihen meni varmaan 50h aikaa ilman korvausta. Koeasiakkaiden antama palaute oli ihan elintärkeää ja montaa asiaa ollaan kehitetty ja parannettu alun jälkeen. Kaikki ei voi olla valmista heti ja vasta kokemus osoittaa, mikä toimii ja mikä ei.

Yrittäjän vapaus vs taloudellinen paine?

Jos miettii itse yrittäjyyttä, niin se on todella kaksiteräinen miekka. Rakastan vapautta, jonka se tuo. En jaksa enää minuuttiakaan ”tappaa aikaa” jossain toimistossa ja olla tekevinään jotain. Myönnän, että mulla oli viime vuonna usein sellainen olo maanantaisin, että lasken suunnilleen minuutteja viikonlopun alkamiseen. Ei se voi mennä niin!! Kun päätin, että lähden viemään tätä yritysideaa eteenpäin, niin jotain isoa mun sisällä muuttui ja mun elämä sai ikäänkuin uuden suunnan. Meni viikkoja, että mä olin iltaisin niin innoissani, etten saanut unta.
Toki nyt niskassa on taloudellinen paine. Vaikka en saisi euroakaan tuloja, on mun silti maksettava verot, YEL ja tietysti laskut+laina. Kyllä sitä miettii etenkin näin alussa, että entäs, jos en onnistukaan. Toisaalta sitten taas mulla on hyvä suunnitelma ja suuri usko tulevaisuuteen. Mä en suostu ajattelemaan, että entäs jos kaikki meneekin persiilleen. EI MENE ja piste.

Ihmisten skeptisyys

Muistatteko joskus 2000 luvun alussa, kun Suomeen tuli täysin uusi ammattikunta; Personal trainerit. Kuka oikeesti on niin avuton, että palkkaa jonkun salille seisomaan viereensä??? Niinpä niin. Epäilen, että aika moni teistäkin on kokeillut joskus PT:n palveluita, eikä kukaan varmasti naureskellut asialle.
En tajua, miksi matchmaking ei voisi olla aivan normaali palvelu kuluttajalle, kuin PT-palveluidenkin tarjoaminen. On mulle sanottu montakin kertaa, että miksi tällaisesta pitäisi maksaa? No, ei tietenkään tarvitse! Jos olet saanut ihmissuhderintamalla toivomiasi tuloksia, niin good for you! Tämä palvelu on tarkoitettu niille, jotka haluavat säästää aikaa ja etenkin vaivaa. Moni asiakkaamme ei välttämättä tapaa niitä potentiaalisia kumppaneita töissä tai vapaa-ajan ympyröissä, eikä jaksa juosta baareissa.
Kaikista vaikeinta tässä työssä on tietysti se, etten voi luvata kellekään treffejä. Se on riski, joka asiakkaan täytyy ottaa. En voi pakottaa ketään treffeille ja mulle on tärkeintä, että ihmisillä on oikeasti jotain yhteistä.

Kaikean kaikkiaan…

Mä oon todella tyytyväinen juuri nyt siihen, miten asiat ovat menneet! Oon NIIN oikealla alalla ja ihmisten auttaminen on sitä, mitä haluan aidosti tehdä. Mä myös uskon, että mun oma persoona voi viedä tän bisneksen pitkälle, koska tässä on pakko laittaa roppaa likoon Manselaisten sanoin. Mä myös uskon, että ihmiset kaipaa nykyään sitä, että joku oikeasti kuuntelee heitä ja on aito. Mulla on ollu sellaisia asiakaskohtaamisia tässä 2kk aikana, että siellä on naurettu ja itketty (no en minä vielä onneksi). Parasta on huomata se, että on vielä oikeasti ihmisiä, jotka haluaa löytää sieltä ulkokuoren alta jotain mihin rakastua. Jokainen kuitenkin haluaa tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Jos kiinnostuit ja haluat asiakkaaksi, niin jätä yhteystietosi kotisivujen yhteydenottoboxiin! Se ei vielä sido sinua, vaan voimme yhdessä katsoa olisiko meillä sinulle valmiina potentiaalisia matcheja! Myös kaverille saa vinkata tästä palvelusta ja seuraa meitä myös somessa – se merkitsee mulle NIIN paljon! ❤ ❤ ❤
Kiitos jo kaikille teille jotka seuraatte mua ja olette puhuneet tästä ystävillenne. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen. KIITOS!

Match by K:  kotisivut
Tykkää facebookissa! https://www.facebook.com/matchbyk/
Seuraa instagramissa! https://www.instagram.com/matchbyk/

 
PS. Kannattaa lukaista sivultamme osio ”Tällaisia asiakkaita etsimme juuri nyt!” 😉
 

Kommentit (4)

  1. Why not be smart?

    Minusta toimistorottia haukutaan ihan suotta. Minulla ei ole aikaa olla tekevinäni jotain tai odotella tyhjänpanttina viikonloppua. Ehkä oli kaikille parempi, että siirryit pois vanhasta työstäsi 🙂 Kuulostaa myös siltä että yt’t olisivat luultavasti korjannut sinut pois lähiaikoina.
    Muistan kun kuuntelin suosittujen bloggareiden podcastia bloggaamisesta ammatillisesti. Olivat kuulemma itseoppineita (kamera/valokuvaus/kuvankäsittely jne). Lähinnä nauratti heidän ymmärtämättömyytensä nykymaailman ns toimistotyöhön liittyen, ihan kuin meille kaikki tarjottaisi valmiina tarjottimella. Ihan kuin meidän toimintaympäristömme olisi staattinen ja meidän ei tarvitse kouluttaa jatkuvasti itseämme ja oppia uusia kompetensseja. Ja kaikkea ei työnantaja tarjoa,

    • fityoutoo

      Tosta kun ottaa vittuilun pois niin eipä siihen paljoa jää jäljelle 😀 !

  2. Nimetön

    Itsekin mietin, onko oikeasti jossain jotain toimistotyöntekijöitä jotka vaan seisovat tyhjänpanttina odottamassa viikonloppua ja palkkapäivää? Itse olen vaativassa toimistotyössä joka edellyttää tarkkuutta ja tietoa ja palkka on aika surkea vastuuseen nähden. Toivottavasti kukaan ei oleta että konttorirottana olo on vain facebookin selaamista, kahvin keittoa ja ajantappamista.

    • fityoutoo

      Puhun tässä entisestä työstäni, liikunnanohjaajana. Siihen kuului myös toimistossa puhelimen ”päivystämistä” ja asiakaspalvelua. En siis puhu yleisesti toimistotyöstä, eihän sellaista ammattia edes ole kuin ”toimistotyöntekijä”.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.