Fit you too
Fit you too

Kieltäytymisen peruskurssi

Välillä tietyissä tilanteissa tuntuu, että sana ”ei” on kadonnut lähes tyystiin sanavarastostani. Etenkin, kun kysyjän lause alkaa sanoilla ”Katri olisko sulla aikaa…?” tai ”Haluaisitko tulla…?”.
Mullahan on nyt sellainen tilanne, että saan päivittäin varmasti lähemmäs kymmenen työhön liittyvää pyyntöä tai kutsua. Tämä on tietysti huippujuttu yrittäjyyden kannalta, mutta mutta… Siinä piilee se kuuluisa mutta! Olisi TODELLA tärkeää harkita aina ennen suostumista tarkkaan, onko tarjottuun keikkaan oikeasti taloudellisesti järkevää sitoutua (käytetty aika versus korvaus) ja jos ei, niin onko siitä muuten niin paljon hyötyä (esim. uusien keikkojen tai asiakkaiden saaminen, näkyvyys), että se kannattaa silti tehdä?

Ein sanomisen tärkeys ei ulotu pelkästään työaikaan. Sen opettelu kannattaa myös vapaa aikana. ”Puuhaihmisiä” ihaillaan yleisesti, mutta kun rautoja on tulessa liikaa, iskee ahdistus. Olipa sitten kuinka puuhaihminen tahansa.
Yksi kaverini päivitti joskus facebookiin, että hänellä on nykyään tapana kieltäytyä kaikesta, joka ei ensifiiliksen perusteella tunnu hyvältä tai kiinnostavalta jutulta, liittyipä se sitten työhön tai vapaa-aikaan. Tämä on oikeastikin aika hyvä fiilismittari, jota olen itsekin alkanut käyttämään. Harmi vaan, että oma kiltteyteni puuttuu tässä kohtaa pahasti peliin ja etenkin pieni syyllistys tehoaa minuun aivan liian hyvin. ”Meillä on kauhea pula työntekijöistä” on aika hyvä esimerkki siitä. Kun saan päivässä useampia sijaistusviestejä tiedän kertomattakin, että flunssa-aalto on päällä ja liikunnanohjaajista huutava pula! Nyt olen koittanut pitää tiukkaa linjaa siinä, että otan ns.hätäsijaistuksia vain kerran viikossa. En halua jättää entistä (hyvää) työnantajaani pulaan, mutta toisaalta minun on nyt vain tehtävä se päätös, etten ole enää kokopäiväinen liikunnanohjaaja, vaan ihan muun alan yrittäjä.
Olen myös huomannut, että vaikka blogin puolesta tulee tosi paljon hirmu kivan kuuloisiin tapahtumiin kutsuja (joita monet lukijatkin tuntuu ihastelevan), niin loppujen lopuksi ne päivän työt on tehtävä ja pelkkä giveaway kassi ei maksa mun laskuja!

Olen huomannut, että monen aktiivisen ja tehokkaan ihmisen päälle lyödään myös tietynlainen leima: Tehonainen, tehomutsi, tehopakkaus…  Sä se aina jaksat!
Tehokas ihminen hoitaa helposti kaksin verroin asioita samassa ajassa kuin muut! Vai hoitaako? Vai onko hänellä vain jäänyt suorittamismoodi päälle ja hän tottuu itsekin olotilaan, jossa jokainen homma ”kyllä järjestyy”? Ainakin jos pyytäjä vain tarpeeksi kiltisti kysyy ja tuijottaa päälle spanielin katseellaan.
Itsekin huomaan monen pitävän mua aikamoisena jokapaikanhöylänä, mutta se ei silti tarkoita, että jaksaisin yhtään sen paremmin, kuin joku toinen äiti. Hyvä esimerkki tästä on se, että tulin liittyneeksi vanhempaintoimikuntaan, vaikka silmissä näkyi isto punainen raksi kun mun halukkuutta kysyttiin. Ensinnäkin toimikunta on naturligtvis på svenska, joka pelkästään olisi voinut riittää syyksi siihen, etten ole järkevin valinta toimikuntaan. Tai no, ehkä tästä syystä mun päälle ei langeteta mitään järjestelynakkeja 😀 ! Mutta kyllä mä taas mietin, että ihan kaikkeen ei tarvitse sanoa KYLLÄ!

Blogin kuvat: Johanna Varis

Monesti ajatellaan, että vasta aivan burn outin partaalla oppii kieltäytymään. Itse ajattelen, että kyllä kieltäytyä voi pelkästään siitä syystä jos kokee, että joku juttu ei tunnu sellaiselta, että siihen haluaisi käyttää omaa aikaa. Harvalla työssäkäyvällä tai opiskelevalla ihmisillä sitä vapaa aikaa on ihan liioin. Lasten saannin myötä oon huomannut, että jokainen ylimääräinen ajan murunenkin on tärkeä! Me oletamme herkästi, että tiedämme toisen elämästä jotain ja sen perusteella voi tehdä tulkintoja toisen ”viitsimisestä” tai ”joutamisesta”. Että kyllä toi Irmaliisan äiti jaksaa sen 50 korvapuustia tänne vanhempainiltaan pyöräyttää kun sillä on vain yksi lapsi. Tai kyllä toi Pirjo vois ihan hyvin liittyä talonyhtiön hallitukseen kun se on lapseton sinkku ja sillä on varmaan aikaa liikaakin!
Kuitenkin vain sinä ja ainoastaan sinä itse tiedät, kuinka paljon tarvitset esimerkiksi lepoa, omaa aikaa tai missä menee se raja, kun ylimääräistä hommaa on liiaksi? Toki on vaara, että joku loukkaantuu, jos et halua revetä joka paikkaan. Itse kehottaisin sanomaan ihan rehellisesti, että kiitos kun kysyit, mutta tällä hetkellä elämässä on hieman hektistä ja oma aika kortilla muutenkin.

Tuntuuko teistä, että kieltäytyminen työelämässä tai vapaa-ajalla on vaikeaa? Milloin viimeksi sanoit kyllä, vaikka olisit halunnut sanoa ei?

Kommentit (1)

  1. Nina

    Mullakin tuli ennen kauhea morkkis ja oli tosi vaikea sanoa ”ei” kun työvuoron loppuminuuteilla kyseltiin voisiko jäädä tekemään tuplavuoroa, tulla lauantaina sisään tai edes sen muutaman tunnin jäädä. Kuitenkaan mielestäni en rahaa tarvitse niin paljoa kuin omaa aikaa ja harrastuksiani, joten aloin vain rehellisesti vastaamaan ”valitettavasti tykkään mun vapaa-ajasta liikaa”. Ja kuinkas kävikään: kukaan ei suuttunut, töissä kohdellaan edelleen samoin ja avosylin otetaan vastaan kun itse vapaaehtoisesti jään ylitöihin. 🙂 Tietenkin joskus tulee joustaa ja hädässä auttaa, mutta tulee sitä omaakin elämää elää!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.