Fit you too
Fit you too

Ensimmäisen kerran voin sanoa näin!

Nyt on ollut paljon blogeissa puhetta bodypositiivisuudesta, sellareista ja sen sellaisesta. On hemmetin hieno juttu,  että ihmiset ovat ja elävät välittämättä muiden mielipiteistä, koska on vain yksi mielipide, jolla on väliä; Oma. Olen ollut aina (ja olen edelleen) sitä mieltä, että oman itsetunnon kohottaminen voi käydä myös kunnon kohottamisen kautta, mutta ei se ole mikään itsestäänselvyys! Mikään dieetti, elämäntaparemontti, eikä ”pikafixi” ole välttämättä tie siihen, että aidosti ja oikeasti arvostaa itseään ja omaa kroppaansa. Ja taas käänteisesti: Voi olla aivan justiinsa hyvä olla tässä ja nyt, vaikka jonkun ulkopuolisen mielestä olisi hyllyvää tai löllyvää siellä ja täällä. Kukaan muu ei voi tulla sulle sanomaan, milloin voit nauttia omasta kropastasi!
Itse olen varmaan nyt saavuttanut elämässäni jonkun ”etapin” (oi, kuulostaapa juhlalliselta!), koska voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan ollut niin jees-fiiliksillä itsestäni – siis ihan tämän näköisenä ja kokoisena! Jännä sinänsä, etten ole tästä varmaan suurentunut tai pienentynyt raskauksia lukuunottamatta juurikaan, mutta joku päässäni on vaan naksahtanut oikeaan asentoon! En voi sanoa, että ”tykkään olla pieni/pienikokoinen/hoikka”, koska en oikeasti koskaan ole ollut sellainen ruumiinrakenteeltani (vaan enemmänkin iso). Meillähän usein on se oma ”ihanne” omasta vartalostamme, johon haluamme vaikka raskauden jälkeen palata ja isompana oleminen saattaa tuntua ahdistavalta. Minä olen aina tavoitellut jotain sellaista, mitä siis en koskaan ole ollut, eli todella hoikkaa ja atleettista kehoa. En laske tähän mitään bikinifitness-aikaa, koska pidän sitä dieetin ja kaiken sen rääkin avulla saavutettua kuntoa sellaisena, jota en tässä elämäntilanteessa jaksaisi enkä varmaan pystyisi ylläpitämään.
Mulle on siis tärkeintä olla juuri niin hyvässä kunnossa, kuin tällä hetkellä, näillä voimavaroilla ja tässä elämänvaiheessa voin olla! Oon lakannut miettimästä, että ”Kyllä joku muu jaksaa herätä klo.05 aamulenkille, miksen minä pysty?”. Se ei ole minä ja mun mielestä se uhraus on vaan liikaa hyvien unien edessä 😀 . Teen sen minkä pystyn ja olen aika ylpeä itsestäni, että kehoni on kaksi raskautta läpikäynyt ja silti samassa fyysisessä kunnossa kuin ennen raskauksia. Eikä sillä, että se olisi jotain todella tavoittelemisen arvoista, mutta itselleni se on jonkinlainen tavoite ollut. Niitäkin saa ja usein kannattaakin olla (jos nyt ei kuntoilussa, niin jossain muussa).
Okei, venynyttä vatsanahkaa ja ”roikkuvaa” napaani ei korjaa mikään, eli niiden suhteen mitään ei ole tehtävissä – ainakaan omin keinoin!
On siis hemmetin hienoa kirjoittaa, että koin minäkin sen loman, kun julkaisukelpoisia kuvia on enemmänkin kuin yksi, enkä jokaisessa vain huomaa jättimäisiä jalkojani (jotka ovat varmasti olleet jättimäiset vaan omassa päässäni) tai leveää lantiota (joka kyllä on oikeastikin leveä mutta so what). Olen jollain tapaa varmaan päästänyt irti siitä mahdottoman tavoittelusta ja ehkäpä se onkin se salaisuus siihen, miksi mulla on niin hyvä olla nyt.
Ja voinko olla nyt siis täysin tyytyväinen?No, eiköhän se kuulu meidän naisten luonteeseen, että tuohon jos sais vähän lisää ja tuosta pois. Eli rasvaimu takapuolesta ja siirto rintoihin 😀 .
Nyt nautin täysin, mutta niin tyhjin rinnoin (tämä oli sarkasmia, huom) tästä ihanasta lomasta, upeasta säästä ja niistä uusista bikineistä, joita en voinut olla ostamatta KOSKA LOMA.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.