Fit you too
Fit you too

Enpä olisi voinut uskoa tätä!

Kaikkia uudenvuodenlupauksia ei ole tehty rikottaviksi…


Vuotta 2018 on mennyt vasta kuukausi ja olen jo nyt pystynyt pitämään useita tavoitteita, joita asetin tälle vuodelle!! Oon NIIN tyytyväinen!
Joku pessimisti voisi todeta, että niin vähän aikaa vasta kulunut, että ei vielä kannata keulia…  Mutta aion kyllä jatkaa samalla linjalla ja tutkimusten mukaan uuden tavan omaksumisessa menee n.20-60 päivää. Eli ainakin sen verran uutta tapaa kannattaa harjoitella, jotta siitä voi odottaa tulevan automaattinen juttu omassa elämässä.
Selkeästi isoin juttu mulle on olleet aikaiset herätykset. Vähintään 5/7 aamusta mun herätyskello herättää 5:30. Tästä postauksesta voit lukea tarkemmin mistä on kysymys.
Kuulostaa ehkä iltavirkun korvaan todella oudolta, mutta aikaisiin herätyksiin jää koukkuun; Saan jo aamun ensimäisellä tunnilla aikaiseksi halutessani enemmän, kuin koko iltana yhteensä! Yleensä käytän kuitenkin ajan vain itseeni, eli syön rauhassa, meikkaan, järjestelen paikkoja ja laitan lasten vaatteet valmiiksi, joka helpottaa sitten heidän aamurutiineja kovasti.
Toinen erittäin ilahduttava uutuus elämässäni on lukeminen, jonka nää aikaiset herätykset ovat mahdollistaneet! Mulle kun antaa kirjan illalla käteen, niin ei kestä montaakaan minuuttia, niin oon unessa 😀 ! Eli lukeminen siihen aikaan on aivan yhtä tyhjän kanssa.
Luen lähinnä itseni sivistämiseen tarkoitettuja opuksia ja sellaista matskua, mistä voi yleisesti olla hyötyä työssä ja elämässä.
Kolmaskin uusi erittäin positiivinen tapa liittyy sekin aamuihin ja tässä voi juuri nähdä näiden aamuisten herätysten taian! Olen kuukaudessa saanut todella innostavia tuloksia ja niillä on vaikutus koko loppupäivään. Yksi niistä on aamuvoimistelu.
En todellakaan tarkoita, että alan pomppia 05.30 olohuoneessa burbeita, vaan aloitan aamun joogan ja venyttelyn sekoituksella, jota teen n.10 liikettä. Kun kehon saa lämmitettyä sopivasti unen jälkeen, niin tuntuu että kroppa herää paljon nopeammin, eikä olo ole sellainen uninen ja kankea enää jumpan jälkeen. Tämän teen yleensä aina ennen kuin otan kupin kahvia ja aloitan aamupalan valmistuksen.

Ihana Close by Dedim -huppari ruusukultaisilla vetskareilla on nyt alessa ja löytyy TÄÄLTÄ*

Yksi sellainen tapa mitä olen yrittänyt koko viime vuoden ”ottaa ohjelmistoon” on päivittäisen öljyshotin juominen! Koska olen atoopikko tarvitsen hyvää sisäistä rasvausta ja päivittäin nautittu tiukka öljyshotti takaa sen, että pehmeitä rasvoja varmasti tulee joka päivä. Nyt mulla on menossa avokadoöljypullon tyhjennysoperaatio ja nautin öljyä n.1-2rkl kerrallaan. Avokadoa syön toki muutenkin, mutta koitan nyt, joskos oikein reipas määrä öljyjä päivässä auttaisi merkittävästi ihoni kuntoon. Mun iho on onneksi muuten melko hyvässä kunnossa käsiä lukuunottamatta, jotka ovat aivan hiekkapaperia.

Mitä pysyviä muutoksia sä oot onnistunut tekemään tammikuun aikana?

Ps. Muista painaa ♡  jos tykkäsit tästä postauksesta! Löydät mut IG:stä nimimerkillä katrivee ja blogin myös facebookista 🙂 

Kommentit (3)

  1. Laura

    Mä herään joka arkuaamu klo. 4.30 juurikin siitä syystä, että saan olla edes joskys rauhassa! Olen kyllä aamuihminen, että sinällään aamuheräämiset ei ole vaikeita. Aamuun kuuluu normiaamutoimien lisäksi vatsalihasten erkaumaa kuntouttavaa vatsatreeniä ja selän venyttelyä 😊 Tammikuun muutos muuhun on ollut se, että joka aamu syön kaksi desiä marjoja. Ja pyrin kävelemään töihin edes parina päivänä viikossa. Alan vihdoin sisäistää sen ajatuksen, että vähän on enemmän kuin ei yhtään ja kun tekee pieniä muutoksia, niin niistä pikku hiljaa tulee tapoja.

    • fityoutoo

      4.30 on kyllä TOSI aikaisin!! Mutta itsekin olen ajatellut aikaistaa heräämistä vielä 30min, kun se kuitenkin on ollut yllättävän helppoa!
      Onpa kunnioitettavaa, että jaksat kuntouttaa erkaumaa noin aktiivisesti! Hyvä sä 🙂 !!!!

  2. Piia Pajunen

    Mäkin oon rakastunut lukemiseen tässä viime aikoina, ja voi vitsit miten pystyykään olemaan niin pähkinöinä tästä! Hyvä kirja, joka koukuttaa, on ehkä parasta IKINÄ!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.