Fit you too
Fit you too

Ei tullut hyvä kakku, tuli paha kakku!

Kaikki jakaa blogeissa mitä ihanimpia reseptejä. Mutta mä teen tän postauksen ”boxin ulkopuolelta” ja jaan täällä reseptin, jota EI kannata kokeilla 😀 !
Olkoon se teille varoittavana esimerkkinä!

Olen ollut jo kaksi viikkoa ilman vehnää, koska haluan nähdä vaikuttaako se ihon kuntoon. Meillä oli tänään Benin toiset synttärit ja tällä kertaa vieraana oli dagiskaverit. Koska nämä oli jo toiset juhlat niin en suoraan sanottuna jaksanut ihan hulluna stressata tarjoiluista! Lapset ovat lopulta aika vähään tyytyväisiä ja Ben halusi jäätelön sijasta kakkua (hän ei tykkää leivonnaisista). Olin enemmän kuin fine tämän toiveen kanssa, koska meillä ei kukaan muukaan tykkää täytekakusta! Ennen jätskiä lapset söivät suolaisia tarjottavia, eli ”coctailpaloja” (jotka olivat hitti jo omassa lapsuudessani!), poppareita, sekä kasvistikkuja ja vesimelonia.

Ajattelin, että teen varmuuden vuoksi jotain tosi helppoa leipomusta siltä varalta, että saamme myös aikuisia kahvivieraita. Olin jo pitkään himoinnut porkkanakakkua ja pellille tehtynä se on älyttömän helppo väsätä. Olen ennen käyttänyt gluteenitonta jauhoseosta, mutta se tuntuu niin keinotekoiselta, että halusin kokeilla luontaisesti gluteenittomia jauhoja! Anoppi tekee aina kääretortun perunajauhoon, joten porkkanakakku syntyi idealla 2/3 perunajauhoja ja 1/3 kaurajahoja. Idea oli huono.
Olen normaalisti ihan hyvä leipuri, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että tällä esityksellä olisin saanut välittömät lähtöpassit ”Koko Suomi leipoo” -ohjelmasta ja varmaan porttikiellon myös tuleville kausille 😀 ! Leipomani kakku ei edes ollut kakku, vaan enemmänkin piirakkapohjaa tai pannukakkua muistuttava sähellys! Pohja oli todella tiivis ja matala, eli ei ihan kuohkeimmasta päästä. Porkkanan mehukkuus loisti poissaolollaan ja rakenne oli suorastaan jännä. Suutuntuma muistutti ällöämääni lehtitaikinaa.

Ei jatkoon.
Luontaisesti gluteenittomien jauhojen käyttö leivonnassa on kyllä aikamoista kikkailua, etenkin jos haluaa saada jotain kuohkeaa kakkupohjaa muistuttavaa tekelettä aikaan! Ehkä ensi kerralla käytän pelkästään perunajauhoja tai teen kaurahiutaleista omenahyvettä, koska sitä ei saa pilattua oikeastaan mitenkään…
Porkkanakakkua ei onneksi tee enää mieli.

Onko teillä huonoja kokemuksia gluteenittomasta leivonnasta?

Kommentit (1)

  1. ninna

    AIna ei voi onnistua. Olisiko joku resepti tai valmis kakkuseos seuraava kerta? tai jopa valmispakastekakku? ainakin porkkanakakku saanut läheisiltäni kehuja. Ja mudecakehan on gluteeniton. Hyvä tuo suolaiset naposteltavat lapsille eipä tule sokerihumalaa niin nopeasti. Oliko paljon vieraita? En leivo kun tosi harvoin ja silloinkin tilauksesta perheelle. Täytekakkupohjan olen tehnyt se onnistui tosi hyvin kiitos kinuskikissa blogin. Pari kertaa sämpylöitä liikaa jauhoja ja siitä opin että gluteenittomat pitää tehdä löysään taikinaan. perunajauhot on aina riski.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.