Fit you too
Fit you too

Blogini muuttaa ja muuttuu!

Tänään on virallisesti viimeinen päiväni Fitfashion.fi blogiportaalissa! Ensi viikolla blogini on osa terve.fi -sivustoa.

Kuva: Emma Suortti

Blogini tulee löytymään ensi viikolla uudesta osoitteesta joka on
https://blogit.terve.fi/fityoutoo (linkki toimii vasta 6.11)
Muuton myötä haluan viedä blogiani myös hieman uudempaan suuntaan.
Itseäni on vähän kaihertanut se, että ns. fitness-aiheet tuntuvat itsestä nykyään jollain tavalla merkityksettömiltä, pinnallisilta ja väsyneiltä. Ehkäpä siksi en haluakaan enää kutsua tätä blogia fitnessblogiksi. Treeniohjeiden julkaiseminen olisi ehkä lukijamäärien kannalta järkevää, mutta itse en vaan nauti sellaisten postausten tekemisestä enää. Sitäpaitsi uudessakin portaalissa tulee olemaan edelleen hyvin pitkälti treeniin keskittyneitä blogeja, joista hyviä treeniohjelmia on helppo napata talteen! Ruokavalioasiat varmasti pysyvät osana blogini aihepiiriä, koska ne kiinnostavat itseäni paljon.
Mun piti tässä yksi päivä määritellä mun blogin ”genre” ja jouduin hieman miettimään asiaa. Tulin tulokseen, että blogini tarjoaisi parhaimmillaan arkimotivaatiota – eli positiivisella vireellä ja tsempillä höystettyjä arkisia juttuja! Olen parhaimmillani motivoidessani ihmisiä ja itsekin haen blogeista ja IG:stä inspiraatiota, motivaatiota ja tunnetta, että joku ajattelee asioista samalla tavalla kuin minä.
Haluan olla se ihan tavallinen perheenäiti, joka on päättänyt toteuttaa omia unelmiaan ja voida hyvin!

 

Päivittäiset teemat

Aion postata tulevaisuudessa neljä kertaa viikossa, eli tahti pysyy jotakuinkin samana.  Päätin myös, että keskityn puhtaasti niihin aiheisiin, jotka kiinnostavat itseäni ja olen suunnitellut eri viikonpäiville omat teemat.
Motivaatiomaanantai
Maanantaisin käsittelen teemoja henkisen hyvinvoinnin puolelta ja aiheina on mm. itsetunto, motivaatio, manifestointi, sekä terveellisen elämäntyylin ylläpitäminen ilman stressiä.
Katrin keskiviikko
Keskiviikkona on vuorossa mua itseäni kiinnostavat aiheet, kuten kauneus, tyyli, koti ja matkustelu. Keskiviikkona voitte odottaa myös my day -postauksia, ruokapäiväkirjoja, päivän asu -postauksia, Q&A -postauksia ja muitakin omaan arkeeni liittyviä postauksia.
Perjantaipohdinta
Olen saanut palautetta, että etenkin mun kantaaottavat postaukset ovat monien teidän mieleen! Siksipä perjantaisin uskallan kertoa oman mielipiteeni asioihin ja toivon keskustelua myös kommenttiboxiin. Perjantaisin voin myös pohtia vähän syvällisempiä juttuja ja otan mielelläni vastaan kiinnostavia postausaiheita. Haluaisin myös julkaista blogissani erilaisten ihmisten tarinoita, koska minusta ne on aina todella kiinnostavia. Perjantaisin saatan kirjoitella myös pinnalla oleviin aiheisiin oman mielipiteeni.
Suhesunnuntai
Tuosta nimestä ei muuten puutu d-kirjainta, eli meillä Pohjois-Karjalassa (josta siis olen kotoisin) ei kuulu sanoa ”suhde” vaan ”suhe”. Sunnuntai on varattu aiheena ihmissuhteille: Juttujen aiheet käsittelee parisuhdetta, rakkautta, ystävyyttä, deittailua ja jonkin verran perhejuttujakin on tulossa. Tämä aihealue luonnollisesti kiinnostaa deittiyrittäjää!

Toivottavasti tykkäätte tästä ideasta jaoitella postausaiheet päivän mukaan! Postausideat ovat myös todella lämpimästi tervetulleita, koska haluan kirjoitella juuri teitä kiinnostavista aiheista. 

Kommentit (2)

  1. Ninni / Ninnin Energianurkkaus

    Ihania kuvia kävitte ottamassa! Kiitos vielä viikonlopusta, ja kaikista vinkeistä meikeistä someen! <3
    Loistava idea tuo jaoittelu niin sulle kirjoittajana kuin lukijallekin. Uskon sen toimivan!
    (Jännä nähdä minkä nimisenä tämä kommentti lähtee, kun en ole kirjautuneena Fitfashioniin, mutta ylänurkassa lukee jälleen Jenna. En tajua! 😀 )

    • fityoutoo

      Kiitos ja ihana kun kävit! Kyllä mulla ainakin lukee Ninni siinä 😀 !

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.