Fit you too
Fit you too

Asiat, joissa olen jäänyt parikymppisen tasolle!

 

Nämä kuvat päätyivät syyskuussa Sport-lehteen.

Laitoin tänään IG:n storyyn, että täytän ensi vuonna 35-vuotta, eli alan olla aika vanha kääkkä 😀 . Sain vastauksia, ettei 35-vuotias ole mikään vanha!! Itse kyllä koen, että sen ikäinen ihminen enää nuorikaan ole, muttei onneksi mikään ihan keski-ikäinen kuitenkaan. Mulla on paljon yli 35-vuotiaita kavereita, joiden ulkonäöstä vanhenemista ei ainakaan huomaa. He ovat edelleen tosi ”freesejä” ja itseäni kyllä eniten mietityttää just se fyysinen puoli… Rypyt, ihon veltostuminen ja sen sellaiset jutut. Olen päättänyt, että en jää voivottelemaan, vaan teen varmasti asialle jotain, jos ikääntymisen merkit alkavat vaivata itseäni!
Monissa asioissa tunnen olevani silti tosi paljon mun juuri täysi-ikäistyneen kummityttöni kanssa samalla levelillä! Välillä jopa mietin, että minkä takia muut reilusti yli kolmekymppiset ei tykkää samoista jutuista kanssani? Ei tietenkään missään ole sääntöä mitkä asiat kuuluvat mihinkin ikäryhmään, mutta kyllä esimerkiksi lempibändini JVG:n faneille voisin olla monelle äiti 😀 ! Toki ikä tuo järkeä päähän ja elämä ei ole enää yhtä hemmetin draamankaarta enää tässä iässä (välttämättä), joka on ihanaa. Alan kuitenkin uskoa yhä vahvemmin siihen, että ikä ei vielä kerro sinusta välttämättä mitään!
Tässä kuitenkin muutamia juttuja, joissa olen jäänyt mielestäni parikymppisen tasolle…
1. Musiikkimaku
Lempibändini on todellakin JVG! Sen lisäksi tykkään Evelinasta, Anatudesta ja Cheekistä. Laulan kummityttöni kanssa autossa samoja biisejä. Tykkään myös suomi -hiphopista ja ulkomaisesta R&B-musasta. Musiikki joka ei iske millään tavalla, on Nightwish -tyyppinen hevi, tai rock.
Mä en nää itseäni ihan heti kuuntelemassa kotisohvalla Tomi Metsäkedon joululevyä viinilasi kädessä ja sukkapuikot kilkattaen!
2. Viini
Pääsen Tomi Metsäketo -esimerkin siivittämänä aiheeseen viini! Blogiani pidempään lukeneet tietävät, etten nimittäin YHTÄÄN tykkää viinistä! Jos mennään kaveriporukalla syömään, niin muut miettii minuuttitolkulla jotain sopivaa viiniä lihan kanssa ja mulle ne rypäleet ei kerro tuon taivaallista!
Tai siis joo, tykkään kyllä yhdestä viinistä (Lambruscosta) ja hyvin makeasta kuoharista ja niitä taas kovin moni mun tuttuni ei suostu juomaan! Mun mies ostaa meille kyllä usein pullon ja tarjoaa mullekin lasillisen, mutta mulle se on kun antais helmiä sioille. Mua nolottaa, jos jossain tarjolla on kuoharia saati shampanjaa, koska en pysty juomaan sitä. En vaan ymmärrä, mikä siinä on hyvää, mutta olen tässä asiassa ehkä hieman kehittymätön.
2. Pukeutuminen
Rakastan vaatteita ja vaatteiden shoppailua yli kaiken! Rakastan vaatteita, jotka on street-henkisiä, tai niissä on jokin juttu. Viime vuosina olen enemmän alkanut kokeilla vähän outojakin vaatteita ja tullut vähemmän kiinnostuneeksi toisten mielipiteille. En tykkää tylsistä vaatteista, edes arkena. Tämä liittyy paljon myös mun persoonaan, koska olen aina ollut enemmän äänessä kuin hiljaa ja aika räväkkä tyyppi! Olen päättänyt, etten osta enää elämääni yhtään harmaata neuletakkia tai mustaa perus t-paitaa.

4. Juhliminen
En käy usein ulkona, mutta kun käyn, niin en varmasti ole eka joka lähtee kotiin! Mutta pakko sanoa, että 46-vuotias siskoni se vasta hyvää bileseuraa onkin! Kun nykyään kaikki yli kolmekymppiset ”haluaa mieluummin istua iltaa kaveripariskunnan kanssa”, niin mä huudan BORING! Ei muuta kuin ykköset päälle, lilaa luomeen ja baanalle 😀 ! Rakastan tanssimista ja voin helposti jorailla pilkkuun asti. Onneksi en kärsi yleensä krapulasta, mutta toisaalta en kyllä yleensä vedä sitä alkoholia myöskään kaksin käsin.
Löytyykö sieltä muita samanlaisia yli kolmekymppisiä?? 

Kommentit (11)

  1. Eve / Queen Of Everything

    No mä en ainakaan koe olevani mikään vanha täti vaikka oon 38. Koen itseni ehkä joksikin 25-30v ikäiseksi, musiikkimaku, tyyli ym on juurikin tuollaista samantyyppistä kuin sulla. Kaiketi. Viinistä ja skumpasta tosin tykkään, enkä ihan hirveän bilehile ole, mutta noin muuten oon samaa mieltä.
    Etenkin tubettajia seuratessa tunnen itseni vanhaksi kun suurin osa mun ikäisistä ei niitä seuraa… Outoja vanhuksia!

    • fityoutoo

      No sä ootkin jotenkin todella nuorekas kaikin puolin ja etenkin kasvoilta! Mä muuten seuraan myös aika paljon tubettajia (lähinnä ulkomaisia tosin) ja tässäkin taidetaan erota aika paljon muista meidän ikäisistä!

  2. Outi

    Heips. Täällä yksi samanhenkinen yli kolmekymppinen (oho, siis jo myös yli nelikymppinen)! Jvg ja Anatude ihan parhautta, menojalkaa vipattaa kyllä ja viiniä en vaan pysty juomaan… Perus lonkerolla ja oluella mennään kun mennään. En myöskään näe itseäni ikinä kutomassa Metsäkedon laulaessa taustalla. Oon duunissa kouluterkkana yläkoulussa ja sanotaan että sovin asiakkaiden joukkoon enemmän kuin hyvin 🙂 Mahtavaa tulevaa vuotta sinulle!!!

    • fityoutoo

      Hei me ollaan ihan samanlaisia siis 😀 ! Mun sisko on muuten myös Outi ja tosiaan täysin ikinuori tyyppi!

  3. Outi Karita

    Samaa ikää ollaa ja samaa musiikkia kuunnellaan 😀
    Pakko sanoa että upeita kuvia, upea staili ja kroppa!!! 👌
    Mähän oon vähän kameleontti, tykkään vähän kaikista tyyleistä ja tykkään niin pariskuntailloista kun bilettämisestäkin, tosi jälkimmäistä ei oo pahemmin tullut hetkeen harrasteltua sattuneesta syystä 😉
    Niin ja viinit on mun juttu 😀

    • fityoutoo

      Oi kiitos ihana! <3 En saanut vaikuttaa mitenkään stailaukseen, aluksi olin vähän että okei…. Mutta tykkäsin kyllä lopputuloksesta! Nuo kuvaukset on aina tosi kivoja!

  4. Mari

    Täytin reilu kk sitten 30 ja koen henkisesti olevani about 22. Pari viikkoa sitten popittelin JVG:n keikalla kymmenenvuotta nuorempien keskellä ja viikkoa aiemminkin Gasellien keikalla about vanhimpana. Must ei myöskään saisi pukeutumaan ”kypsästi” ja sillai aikuismaisen tyylikkäästi kun se ei oo yhtään mua. Ennemmin kuljen snäppi päässäni ja tennarit jalassa 🙂

    • fityoutoo

      Gasellit on myös muuten erittäin jees!! Snäpit ei oo ihan mun juttu, mutta tennarit kyllä!

  5. ninna

    Britney Spears, Robin, Elastinen ja iki ihana ysäri Spice Girls, Backstreet Boys, S club7, N Synk, Robyn siinä joitakin suosikkejani. Purkkapop toimii. tosin huomaan kyllä myös ”Mummomaisuutta” itsessäni musamaussa iskelmä uppoaa ja pidän mm. Juha Tapiosta, Meiju Suvaksesta ja Neljä Suorasta. Vaatemaku menee täysin 15vuotiaasta jos vain uskaltaisi pukeutuisi enemmän nuorisomaisesti jopa lapsellisesti rakastan mm. lettejä ja saparoita, mukavuus edellä. Mustia paitoja en mäkään harrasta. Viiniä en juo kun olen absolutisti ja juhlimisessa olen ns. kotihiiri. Mieluummin tyylikkäät ja hillityt kotijuhlat/kutsut kun överikännit. Naapuritkin tykkää.

    • fityoutoo

      Spaissarit oli mun todellinen lempibändi joskus! Mulla on vieläkin niide cd:t! Kyllä mäkin tykkään kuunnella esim radiosta vaikka Juha Tapiota, tai jossain festareilla.

  6. Aino

    Hep täällä Aino 30 v ja 3v. Pojan äiti ja melkein kaikki noista osuu omalle kohdalle 🌟🤗 paitsi et viini on ihan ok! Mut eniten hyvää on kossubatteri ja happy joe. Ja kun harvoin lähetään baanalle niin se on pilkkuun asti ja jatkoille 😂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.