Fit you too
Fit you too

Ahdistuin siitä mitä jouduin näkemään.

Vaikka tänään on virallisesti motivaatiomaanantain postauksen paikka, niin haluan käsitellä blogissa aihetta, jonka toivon herättäväni ajatuksia ja keskustelua.

Kyseessä on itselleni todella tuskallinen aihe, eli lastensuojelu ja etenkin päihdevanhempien lapset.

Tuskallinen ei niinkään siksi, että joutuisin työssäni tai muussa henkilökohtaisessa elämässä kohtaamaan astensuojelun asiakkaita. Vaan siksi, etten kerta kaikkiaan pysty (ilmeisesti) kohtaamaan todellisuutta, mikä tässä maassa vallitsee! Nyt on puhuttu paljon siitä, kuinka huumeidenkäyttö on lisääntynyt. Se on kyllä helppo huomata, etenkin kun vierailee Helsingissä huonompiosaisten alueilla.

Jouduin viime viikolla soittamaan hätäkeskukseen, koska kuljin sellaisen porukan ohi, jotka oli todella päihtyneitä (=narkkeja) ja heillä oli pieni lapsi mukana. Mun sydän särkyi atomeiksi, kun näin sen pienen ihmisen rattaissa, siinä porukassa ja siinä paikassa. En tiedä miten lopulta kävi, eli löysivätkö poliisit porukan ja mikä ylipäätään on lapsen kohtalo. Haluaisin olla optimistinen, mutta en oikein pysty. Valitettavasti. Eräs lastensuojelussa oleva tuttuni sanoi joskus, että siitä lähdetään, että asiat on hyvin kun lapsi pysyy elossa.

Siinäpä muistutus itselle silloin kun tuntee olevansa vuoden surkein mutsi, kun lapsella on joku pikku reikä housuissa tai unohtaa laittaa sille retkipäivänä eväät. Aika pienet on omat murheet.

Tänään, jo toisen kerran viikon sisällä tuli eteen toinen samanlainen tilanne, tosin ehkä lapsen äiti oli jopa selvinpäin. EHKÄ.

Mä en koskaan ikinä milloinkaan pystyisi olemaan töissä lastensuojelussa! Mä arvostan näiden asioiden kanssa työskenteleviä varmasti enemmän kuin muita ammatteja, koska he todella koittavat pitää niiden pienten ihmisten puolia, jotka on alistettu surkeisiin olosuhteisiin eivätkä itse asialle voi mitään. En tajua miten muka olisin kuvitellut, että voisin työskennellä poliisina? Toisaalta silloin kun hain poliisikouluun olin tietämättömämpi, naiivimpi, eikä mulla ollut omia lapsia. Äitiyden myötä olen tullut paljon herkemmäksi.

Oon miettinyt monesti, että eikö ole oikeasti mitään keinoa, joilla aineita käyttäviä naisia voitaisiin estää raskaaksi tuleminen? Toisaalta tiedän, että eivät tietenkään kaikki vanhemmiksi kykenemättömät ole päihteiden käyttäjiä eli siihen ryhmään kuuluu muitakin ihmisiä. Mua suututtaa niin paljon, että tälläkin hetkellä mulla on useampikin kaveri lapsettomuushoidoissa ja sitten sellaiset ihmiset lisääntyvät, joiden olemassa olevat lapset on otettu huostaan. Siihen ei vaan mun empatia riitä.

Oon miettinyt kuinka näitä lapsia voisi auttaa, mutta keinot on todella vähissä. Toki lahjoitamme vaatteita HOPE Ry:hyn ja sen lisäksi koitan facebookin apuryhmän kautta antaa ruokalahjakortteja vähävaraisille perheille. Muutenhan sitä on keinot aika vähissä, koska ensisijaisesti sossu ja lastensuojelu auttaa näitä lapsia, joilla eivät kotiolot ole hääppöiset. Mietin aina, että saakohan nää lapset riittävästi ruokaa ja onko heillä edes kunnollisia talvivaatteita? Please, viekää lapsenne ehjät talvivaatteet ja talvikengät HOPE:n! Vaikka kirppiksellä jostain puvusta voisikin saada sen 10€ tai jopa 20€, niin jos oma talous ei siihen kaadu, niin minusta on jokaisen hyväosaisen velvollisuus auttaa. Jos teillä on tiedossa jotain muita konkreettisia tapoja auttaa, niin kuulen mielelläni!

Facebookissa on ryhmä Apuna Ry, jonka kautta voit auttaa konkreettisesti perheitä, joista osalla ei ole riittävästi edes ruokaa. Tuntee itsensä niin hiton etuoikeutetuksi, kun ymmärtää, miten hyvin omat asiat on.

Kun mä nään näitä surullisia tapauksia, niin saatan nähdä monena yönä painajaisia. Oon varmaan jotenkin yliherkkä, koska ahdistun aivan kauheasti. En saa sitä näkyä mielestäni pois, kun se pieni lapsi on sen niiden aivan sekaisin olevien aikuisten ympäröimänä jossain virtsalta haisevassa käytävässä. On nykyään tiettyjä paikkoja, joita vältän tietoisesti siksi, etten vaan kestä nähdä niitä ihmisiä. Onko tää silmien sulkemista ongelmilta? Ehkä, mutta tää on mun tapa suojella itseäni ja psyykettäni.

Mun mielestä olisi nyt kiva kuulla vaikka lastensuojelussa työskenteleviltä, että miten te pystytte siihen? Miten te voitte kohdata ne vanhemmat, jotka kasvattaa lapsiaan kauheissa oloissa? Miten te pystytte unohtamaan ne kamaluudet, vai onko sitä vaan pakko kovettaa itsensä?

Kuvat: Unsplash

Kommentit (17)

  1. Hansu

    Kuulostaa ihan kauheelta!🙁🙁 itsekin varmaan saisin traumat tuosta näystä.

    • katrigruner

      Kyllä mä oon ainakin niin herkkä ja etenkin lapsia kohdatessa. Nää on ihan hirveän vaikeita tilanteita.

  2. Kaisu

    No minä kommentoi hiukan, vaikka tämän työn olenkin jättänyt. Ainakin toistaiseksi.

    Minä ajattelen näin että jokaisessa ihmisessä on myös hyvää, huonommassakin tilanteessa on pakko olla jotain mikä kannattelee koska muuten ihminen kuolee. Ei nämä tilanteet lastensuojelussa mitään helppoja ole. Ensin on ongelmia ydinperheessä. Sit voi tulla ongelmia sijaisperheessä. Lapsi voi joutua muuttamaan useaan otteeseen.

    Ehkä me vaan ollaan jotenkin ”viallisia päästä” 😀 kun tehdään tätä työtä MUTTA yksikin onnistunut tapaus kantaa kauan ja pitkään.

    Tein pitkään töitä perheen kanssa jossa oli paljon ongelmia. Lopulta kaikki lapset sijoitettiin. Nuorin oireilu ihan hirveän paljon ja joutui muuttamaan useaan otteeseen. Monesti mietin että jos pojasta koskaan tulee kunnon kansalainen niin se on maailman suurin ihme.

    Vuosia myöhemmin tapasin tämän pojan, hän oli aikuinen ja asiat olivat hyvin. Hän halasi ja kiitti kun olin jaksanut uskoa ja tukea. Hän sanoi että ymmärtää täysin että välillä ajattelin että kaikki menee päin helvettiä koska niin hänkin oli ajatellut. Mutta hän oli löytänyt sen oman sisäisen voiman.
    Ja sosiaalityöntekijän rooli on auttaa ihmistä löytämään tämä oma voima jonka avulla voi tehdä muutosta. Kaikki ei halua auttaa itseään ja silloin pitää vaan ulkopuolisten ratkaista että muut kuten lapset eivät kärsi.

    Ei nää mitään helppoja juttuja ole ja voisin tästä kirjoittaa vaikka kirjan.

    • katrigruner

      Okei, aloin tietysti itkemään kun luin tämän kommentin. Siis niin koskettavaa. Ajattele, oot tehnyt mielettömän vaikutuksen jonkun ihmisen elämään ja parhaimmassa tapauksessa pelastanut hänet suistumasta vaikka päihde- ja vankilakierteeseen. Ihan mieletöntä. Kirjoita se kirja! <3

  3. Lasu

    Hyvä, että yritit auttaa soittamalla hätänumeroon! Auttaa voi myös alkamalla tukihenkilöksi tai tukiperheeksi!

    Varmaan lastensuojelutyössä tietyllä tavalla kovettaa itsensä kyllä, mutta toisaalta sääli ja kauhistelu ei auta ketään: ihmisen (neutraali) kohtaaminen ja lapsen näkökulman esiintuominen vie eteenpäin asiakassuhteessa. Voi ajatella niinkin, että silloin asiat ovat jo paremmin kun lastensuojelu on mukana ja tukitoimia tarjolla.

    • katrigruner

      Me ollaan itseasiassa käyty tukiperhekoulutus! Minulla on kaveri, jonka perhe toimii sijaisperheenä sekä toinen kaveri, joka on tukiperhe. Itse koen, etten ole vielä valmis. Toki tähän vaikuttaa se, että meillä toi pienempi vasta kohta kolme. Ehkä sitten, kun omat lapset on isompia. Koen, että se olisi hyvä väylä auttaa konkreettisesti. Oot aivan oikeassa, kauhistelu ja sääli ei auta. Toki se on aika luonnollinen reaktio ihmisellä, joka tulee eri maailmasta. Mutta ymmärrän, että ”ihminen ihmiselle” on paras tapa kohdata oli lähtökohdat mitkä tahansa.

  4. Jo

    Eipäs nimitellä ihmisiä narkeiksi kuitenkaan.

    • katrigruner

      Onko narkomaani sitten parempi? Ja miksi ei saa sanoa narkiksi?

    • joku

      Nimenomaan. Näiden ihmisten haukkuminen ei auta ketään kuitenkaan. Päihdeongelmia on ja tulee aina olemaan niin kauan kun on köyhyyttä ja mielenterveysongelmia esimerkiksi. Ja joo, narkomaani on parempi sana. Olen itse alkoholisti- ja huumeidenkäyttäjä vanhempien lapsi. Päihde- ja mielenterveysongelmat sekä köyhyys on periytynyt mun perheessä jo useamman sukupolven kautta myös omaan elämääni. Lapsuudessani oli väkivaltaa (myös seksuaalista), minut otettiin huostaan ja sijoitettiin laitoksesta ja sijaisperheestä toiseen varhais teini-iästä alkaen. Teini-iässä aloitin omat päihteiden käyttöni ja sekoiluni jota jatkoin pitkälle melkein kolmikymppiseksi asti. Nyt on kuitenkin asiani kunnossa ja olen ihan normaali työssäkäyvä ihminen. En kuitenkaan siedä yhtään päihdeongelmaisten haukkumista ja halveksintaa. Sen ymmärrän oman elämäni kautta, että asiat eivät ole koskaan kovin yksinkertaisia ja ongelmat kumpuavat todella syvältä.

  5. Anna

    Kommenttini ei liity juuri tähän postaukseen vaan haluaisin kysyä kokemuksiasi atopiaan liityen.

    Löysin susta kertovan atopiaa käsittelevän artikkelin studio55.fi sivuilta. Olen itsekin atoopikko. Viime kesä oli ihan karmea, jonka jälkeen sain Protopicin käyttöön, jolla olenkin onneksi saanut oireet hallintaan. Ainoa mihin se ei tehoa on viikonloput poikaystäväni kanssa. Olemme etäsuhteessa ja näemme harvoin mutta silloin kun näemme ihoni räjähtää ja kutina on sietämätön. Luin, että sinulla on ollut samantapaisia kokemuksia. Miten selviätte/selvisitte? Osaatko sanoa oliko tämä juuri yhden henkilön aiheuttamaa vai onko sinulla ollut samanlaisia oireita useammankin henkilön kanssa? Olisin super kiitollinen mistä tahansa vinkeistä!

  6. Satunnainen lukija

    Mulle pisti heti silmään lauseesi että miten näitä päihdeihmisiä voitaisiin estää tulemasta raskaaksi?! Tässä huomaan kuinka paljon ajatusmaailmat voivat erota, sillä itse ajattelin että kuinka voitaisiin auttaa päihdeäitejä pysymään raittiina raskausaikana ja tietysti sen jälkeen.

  7. Julia

    Olen samaa mieltä: narkit ja ihmiset jotka eivät kykene huolehtimaan edes itsestään, eivät ansaitse niitä lapsiaan. Ihan jo siitä lähtien kun ”äiti” ei kykene raskauden ajaksi lopettamaan röökaamista..Tällaisiin tapauksiin lastensuojelu ei puutu. Kun lapset elävät pienestä saakka päihdevanhempien, taloudellisten ongelmien ja kaltoinkohteluiden kanssa.
    Lastensuojelu on nykysuomessa mitä on, ei todellakaan hyvällä tolalla. Multa on huostaanotettu teini hänen oman käytöksensä vuoksi. Lastensuojelu koki, että tilanteessa jossa lapsi lintsailee koulusta, puhuu itsemurhasta ja viiltelee, he voivat jotenkin auttaa. Mekin toivoimme naiivina näin.
    Paskat. Lapsi on ollut huostaanotettuna vuoden 400 km päässä kotoaan : yrittänyt siellä viisi kertaa itsemurhaa, karannut useita kertoja siten että ollut kateissa lähestulkoon viikon (oli tuolloin 12v), viillellyt jalat, kädet ja kaulan täyteen syviä viiltoja ja käynyt jonkun 50 v paikallisen pedofiilin mökillä, jolta saa puristeluita vastaan päihteitä. Kokonaiseen vuoteen ei ole tyttö käynyt koulua. Lääkäri ei anna terapiaa vaan aikuisille tarkoitettuja mielialalääkkeitä. Kun sitten olen tyttöä vaatinut takaisin kotiin ja ollut suunniltani huolesta nin sosiaalityöntekijä vaan nyökyttelee ja myhäilee, vaan ei tee mitään. ”Odotetaan” on aina vastaus. Sosiaalityöntekijät ei todellakaan ole mitään laupiaita samarialaisia jotka pyyteettä auttaa. Kaukana siitä.

  8. Mina

    Itse koen kanssa niin vääränä tuon lapsien kaltoin kohtelu . Lapsellani oli syntymästään asti vakava sairaus ja häntä hoidin ihan viimeisimpiä voimani myöten valitettavasti menetimme hänet kaksi kk sitten. Eilen näin uutisissa kuinka äiti oli lyönyt 15kktista lasta useaan kertaan ja lapsi oli tähän kuollut. (En siis asu suomessa)
    Siis itku siinä tuli kuinka äiti voi tuollaista tehdä . Itse kun tein siis ihan kaikkeni lapseni eteen.

  9. Nimetön

    Hei
    itse olen joutunut todistamaan samaa eräässä junassa. Ei jäänyt epäselväksi, että lapsi ja äitinsä kuuluivat rymyporukkaan. Olivat menossa vielä lisää juomista ostamaan ja sitten jonkun kämpille.

    Soitettiin 112 ja sosiaalipäivystys.

    Kurja olo oli pitkän aikaa.

    Mutta vielä kurjempi olo olisi ollut, jos ei olisi puuttunut.

  10. Sanni

    Itse olen asunut Sörnäisissä vuoden päivät. Narkkeihin tottuu ja he ovat hyvin tyytyväisiä jos heille puhuu ja kohtelee ihmisenä. Läsnäololla voi tuo helpotusta heidän hetkeen. Olen myös antanut heidän silittää koiriani. Hetkeksi he unohtavat ahdingon kun saavat koiran turkkia silittää. Hurstin Valinta on myös sellainen kohde mitä toivoisin että ihmiset tukisivat keillä on varaa lahjoituksia antaa. Kyynel silmässä saa usein katsoa kun vaunujen kanssa tullaan ruokaa hakemaan perheelle. En tiedä miten narkkeja voisi muuten auttaa kuin olemalla siinä kuuntelemassa. Osa on toki niin sekavia että heidät täytyy turvallisuussyistä kiertää kauempaa.

  11. Memmu

    Moikka! Oon itse sekä entinen lastenkotilapsi, että lastensuojelun työntekijä. Rankkoja juttuja ja kokemuksia lastensuojelun molemmin puolin. Mutta kyllä siinä työssä on paljon hyvää myös, ja luojan kiitos on ihmisiä jotka rokkaa siinä duunissa. Ja siitä tullaankin siihen omaan lastenkotiaikaan, ja niihin aikuisiin jotka ovat edelleen elämässäni jollain tavalla. Ne tyypit jotka teki työnsä erinomaisesti ja joiden ansiosta koen olevani suht 😉 tasapainoinen aikuinen.

  12. Nimetön

    Hassua että aikuisen pitää ”suojella itseään” näkemästä ikäviä asioita, kun se oikea lapsi joutuu ihan elämään siinä tilanteessa, eikä kukaan suojele häntä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.