Fit you too
Fit you too

Kuukausi: elokuu 2015

Mitä kannattaa ottaa huomioon kuntosalia valitessa?

En muista tarkkaan olenko kirjoittanut tästä aiheesta ennen, mutta ajattelin sen olevan nyt ajankohtainen. Lomat on pikkuhiljaa pidetty ja taas on alkamassa se kuuluisa ”liikuntabuumi”, jonka odotetaan kestävän ainakin lokakuun puoleen väliin saakka 😀 !…

  • 6

Raskauden viimeinen kolmannes ja hyviä uutisia!!!

Viimeinen raskauskolmannes pyörähti käyntiin, eli nyt kuuluu jo edetä sillä ”tuen käsillä alaselkää ja vaapun kuin pingviini eteenpäin” tyylillä – ollaan jo sen verran pitkällä! 🙂 Vatsa ei edelleenkään ole kovin iso, mutta ei voi olla vaikuttamatta jokapäiväiseen liikkumiseen. Pitkät kävely-…

  • 15

Some, en jaksa sua aina!

Moni, joka bloggaa työkseen tai edes sivutyönään kokee aivan varmasti välillä kausia, kun omasta elämästä kirjoittelu ei nappaa. Tai vaikka bloggaaja ei kirjoittaisikaan omasta elämästään, niin kyllä esimerkiksi aktiivisen ruokabloggaajan on kehiteltävä uusia reseptejä jatkuvasti,…

  • 7

Katri, nyt lopetat heti paikalla!

Kuten olette huomanneet, niin viime viikot ovat menneet vähän harvakseltaan bloggaillen. Ei olla päästy oikein mihinkään rytmiin vielä, kun Ben ehti olla vasta viikon hoidossa, sitten oltiin pari päivää reissussa ja loppuviikko sairaana… Ja äitihän…

  • 7

NRJ Workout -lippujen onnelliset voittajat!

*Kaupallinen yhteistyö / Yhteistyössä Emerbus Event Tämän kuun viimeisenä viikonloppuna jorataan taas Helsingissä NRJ Workout -ryhmäliikuntatapahtuma! Kuten kerroin ekassa postauksessa, niin olen ollut alusta asti blogin puolesta mukana, kun tapahtumaa on järjestetty ja tullut paikan päälle…

  • 0

Onko kohta bikinimimmitkin mömmöissä?

Aina toisinaan uutisissa on juttuja kielletyistä aineista kärynneistä urheilijoista. Itseäni kiinnostaa jonkun verran myös fitnessurheilu (ei niinkään kehonrakennus, vaan naisten sarjat) ja aina välillä sielläkin käryjä tulee. Naisilla on fitneksessä erilaisia sarjoja, joissa lihasmassat eroavat…

  • 7

Rakkaus- vai raskausuutisia, kumpia saisi olla??

Nyt tulee aivan perinteinen ”mitä kuuluu?” postaus! No, aloitetaan raskausuutisilla: Viimeinen kolmannes pyörähti käyntiin ja voin sanoa olevani kyllä todella onnekas, koska kaikki ns. pahimmat raskausoireet loistavat vielä poissaolollaan! Jonkun verran liitoskipuja on ollut ja…

  • 24

NRJ Workout 28-29.8 Helsingin Telakalla – voita liput ja nappaa alekoodi!

*Yhteistyössä Emerbus Event Kuten monet lukijani tietävät, niin NRJ Workout kuuluu ehdottomiin suosikkitapahtumiini suomalaisten treenitapahtumien joukossa! Olen osallistunut Workouttiin jo silloin, kun se järkättiin ensimäisen kerran eli ööö… Kaksi vuotta sitten?? Tapahtuma on siis ryhmäliikuntatapahtuma,…

  • 25

Ollaanko me suomalaiset jurottajia, vai muut vain teennäisiä…?

Nice to be back! Kotisuomeen palattu Kanadan reissulta ja nyt pitäs selvitä mojovasta jetlagista… Huippu reissu oli kaikin puolin, ei voi muuta sanoa! Kyllä matkailu avartaa ja taas kotona monia kokemuksia ja keskusteluita rikkaampana, koska…

  • 10

Lähtö reissuun: Ekana mielessä salin sijainti vai X-asentoon altaalle?

Joskus jo aikaa sitten luin Jutta Gustafsbergin haastattelun lomailusta. Kuten varmaan moni muukin on huomannut lehtijuttujen perusteella, niin hänkin on jollain tavalla ehkä löysännyt pipoa, kun oma fitnessura on ohi. Elämässä on muutakin, kuin ruokien…

  • 3