Yksin 3-päivää Taaperon kanssa, mitä tehtiin?

Mies oli esikoisen kanssa 3-päivää kahdestaan reissussa, joten olin Taaperon kanssa 3-päivää yksin. Tässä kuulumispostaus kun olin yksin yhden lapsen kanssa kolme päivää; mitä tehtiin.

Vessasta huomaa,että tuli kiire 😀

Maanantai-aamu alkoi pommiin nukkumisella ja voin kertoa etten ole niin nopeasti ajanut pyörällä ihan hetkeen haha! Miehellä oli siis auto, joten lapsen kuljetus päiväkotiin + töihin meneminen tapahtui pyörällä.

Aamun kököstä aloituksesta huolimatta päivä sujui hyvin. Töiden jälkeen pari kaveria tuli lastensa kanssa käymään ja meillä olikin siis 3 äitiä ja 3 suht samanikäistä tyttö-Taaperoa. Neidit oli kyllä mainoita yhdessä. Lärpäteltiin, juotiin kahvia lasten keskeytysten kera eli perussettiä haha! Oli mukava alku viikolle. Kävin neidin kanssa saattamassa kaverin kotiin joten käytiin pienellä vaunukävelyllä. Kävästiin vielä leikkipuistossa jonka jälkeen soitettiin skypellä miehelle ja pojalle. Sen jälkeen olikin jo iltahommien aika. Tein iltahommien yhteydessä myös ruuan valmiiksi seuraavalle päivälle

Tiistaina aamu onneksi sujui hienosti ja huomasin miten helppo yhden lapsen kanssa lähteminen on. Taapero pyysi itse takkia päälle jo ennen lähtöä ja vetäisi kengätkin itse jalkaan <3. Mainio omatoiminen neiti. Pääsin 16 töistä, kävin lapsen päikkäristä ja ajeltiin kaikessa rauhassa kotia. Miinan pyynnöstä jäätiin suoraan ulos. Käytiin leikkipuistossa ja hetken ulkoilun jälkeen mentiin syömään. Nyt kun pojat oli poissa kokeilin vegeruokaa ja syötiin kaurajauhiksesta tehtyä lasagnettea. Taapero pyysi ruokaa itseasiassa lisää, mikä on harvinaista meidän nirsoilijalle. Itsehän toivoin joka lusikallisella, että olisin tehnyt ruuan jauhelihasta….ei ollut oikein omaan makuun. Syömisen jälkeen laitoin Syke-sarjan pyörimään,  leikittiin palikoilla ja hengattiin. Tein vielä youtubesta pikaisen vatsatreenin. Iltohommien kautta sitten neiti nukkumaan.

Keittiön pommi mokkapalojen leipomisen jälkeen.

Keskiviikkona oli vapaapäivä töistä ja herättiin neidin kanssa vasta 8.30. Rauhallisen aamun jälkeen käytiin leikkipuistossa ja syömisen jälkeen oli jo kiire Miinan ensimmäiseen vasu-keskusteluun päiväkodissa. Neiti sai kovasti kehuja mistä tuli ihana mieli. Olen niin tyytyväinen meidän päiväkotiin ja henkilökuntaan :).

Vasukeskustelusta menin linkkapysäkille ja kerrankin kävi tuuri kun muutaman minuutin odottelun jälkeen bussi jo tuli. Mentiin keskustaan ja kävin Fidan kirpputorilla josta ostin pitkähihaisen hengittävän treenipaidan 5e:llä.

Kirppiksen jälkeen Kekäleeseen josta löytyi 5veelle alerekistä yksi paita. Miina heräsi jonka jälkeen käytiin vielä Kappahlissa ja sieltä mukaan tarttui newbien vaaleanpunainen paita.

Taapero ei suostu pitämään mitään aurinkolaseja ja päätin vielä käydä kokeilemassa lastentarvikkeesta löytyisikö neitiä miellyttävät arskat. Ihme ja kumma sellaiset löytyi,jes! Kicksistä ostin pari huulipunaa,meikkisienen ja silmämeikinpuhdistusaineen.

Oli ihana ilma joten päätin extempore kävellä vielä yhdelle kirpparille ja sieltä ostin pojalle nyrkkeilyhanskat ja säkin leikkejä varten 3e:llä.

Kotona syötiin, tein pikaisesti mokkapalapohjan ja mentiin vielä iltakahville kaverin luokse. Miina nukahti vaille 21 ja mies tuli 5veen kanssa vähän sen jälkeen kotiin.

Oli kyllä ihanaa viettää kahdestaan neidin kanssa aikaa ja 5-vuotiaalle isi-poikahetki teki todella hyvää.

Ensi vuodeksi ollaan suunniteltu reissu jonne mennään pojan kanssa kahdestaan ja mies jää puolestaan neidin kanssa kotiin.

Onko teidän perheessä tehty reissuja yhden lapsen ja yhden vanhemman voimalla?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *