Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

Ulkomaanmatkan suunnittelua

Meillä on tavoitteena käydä ainakin kerran vuodessa ulkomailla. Rakastan matkustamista, se irtauttaa niin paljon arjesta <3. Lapsi ei ole mikään este reissaamiselle, ollaan käyty lapsen syntymän jälkeen silti joka vuosi reissussa. Nyt on kuitenkin edessä ensimmäinen reissu KAHDEN lapsen kanssa iik apuva. Tulin hieman pohtimaan ja pähkäilemään eri vaihtoehtoja.

Halutaan rantalomalle, jossa on all inclusive tai puolihoito. Nimenomaan kliseinen perheloma ja helpoimman kautta. Lastenklubi ja vesiliukumäki olisi plussaa. Minidisco olisi myös huippu olla, Eetu tykkäsi niin paljon sekä Turkin Sidessä että Rodoksella jammailusta <3.

Kohdemaalla ei ole niin suurta merkitystä, tärkeintä on saada hyvä ja laadukas hotelli. Rodoksen reissulla hieman petyimme hotelliin huolimatta 4-tähden arvosanasta…joka oli kyllä yläkanttiin arvioitu.

Emme vielä tiedä ajankohtaa milloin päästään reissuun, riippuu miehen lomista. Itsehän kun olen koko loppuvuoden vapaalla niin voisin varata vaikka heti. Olen kuin kissa pistoksissa kun kutkuttaisi jo niiiin paljon varata!

Tässä pari kohdetta jota olemme harkinneet

Kypros

+ Ihanat rannat, juuri sellaista valkoista ihanaa hiekkaa.

+ Lyhyt lento

+ Lapsiperheystävällinen

– Kallein

Bulgaria

+ Edullinen kohde

+ Mustameri, vaihtelua.

– Rahan vaihto

– Olen jo käynyt kerran Bulgariassa 17veenä

– Vatsatautivaara? Vatsataudinhan kyllä voi saada mistä vaan, mutta jossain vaiheessa mediassa oli paljon parjausta Bulgariasta. Itse en kyllä saanut mitään pöpöjä kun kävin vuosia sitten siellä.

Kreeta

+ Tuttu ja turvallinen

+ Lapsiystävällinen

– Hintataso joka paikassa noussut. Huomasi nimittäin Rodoksen reissulla

Kohdemaa tarkentuu myös sitten kun tiedetään kuukausi milloin päästään reissuun. Toukokuussa Bulgariassa on varmaan vielä liian viileä. Tällä kertaa halutaan, että uimavesi on lämmintä ja pääsee polskimaan. Rodoksella kun oltiin toukokuussa, niin hotellin uima-altaan vesi oli överi kylmää eikä merivesikään kovin lämmintä ollut.

Kypros houkuttelisi nyt, koska vauvasta ei tarvitse vielä maksaa mitään. Sitten kun Miina täyttää 2-vuotta, niin hänestäkin pitää pulittaa oma osuus.

Budjetti on max. 2600-2800e. Matkojen hinta riippuu myös matkustuskuukaudesta; heinäkuussa hinnat ovat korkeimmillaan sesongin takia.

Jos teillä on vinkkiä kahden lapsen kanssa reissaamisesta rantalomalle, kun toinen on vauva ja toinen n. 4-vuotias niin otan mieluusti kohdemaa ehdotuksia ja vinkkejä vastaan <3

Meinasitko itse lähteä ensi kesällä reissuun?

Lue myös : Turkki Side -meidän kokemus

Raskaana Rodoksella

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (11)

  1. Jenspa

    Me ollaan myös haaveiltu ulkomaanmatkasta tälle vuodelle ja meillä myös reilu 6kk tyttönen. Tämä matka olisi siis ensimmäinen perheenä pienen lapsen kanssa. Mekin ollaan matkusteltu ennen vauvaa 1-2krt vuoteen. Nyt edellisestä matkasta on ikuisuus koska vaikean raskauteni vuoksi emme viime vuonna päässeet matkalle. Matkakuume on siis kova, mutta en tiedä riittääkö meillä kuitenkaan kantti lähteä matkalle noin pienen kanssa, jolla vielä uniongelmia. 😕Nostan siis kovasti hattua teille, jotka reissaatte pienten lasten kanssa. 😊
    Jos itse lähtisin matkalle niin varmaankin suuntaisiin juuri Kreetalle tai Kyprokselle. Molemmissa ollaan käyty ja Kyprostakin voin suositella! Kyproksella olen käynyt Limassolissa ja Agia Napassa. Mutta jos lapsen kanssa lähtisin Kyprokselle niin valitsisin kohteeksi varmaankin rauhallisempana tunnnetun Pafoksen. Joka tapauksessa Kypros on kokemisen arvoinen paikka.
    Ihania matkasuunnitelmia teille! 😍

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oi ikävä että raskausaika oli vaikea :/. Me päästiin raskausaikana Rodokselle, mutta ilman tukivyötä ei olisi tullut mitään, onneksi oli se mukana.
      Me oltiin Eetun kanssa ekan kerran reissussa kun hän oli 8-kuukautta ja reissussa nukkui itseasiassa paremmin kuin kotona :)! Ehdottomasti suosittelen, pienen kanssa helpompi reissata kuin vaikka silloin kun Eetu oli 1,5vee. Silloin kun hän osasi jo kävellä ja mennä..8kk kun ei vielä osannu liikkua, paitsi oppi itseasissa konttaamaan ulkomailla 🙂

      Kiitos Kypros suosituksesta, se kyllä houkuttaisi kovasti <3

  2. Jenspa

    Lisään vielä edelliseen viestiini, että Kyproksella myös Protaras on lapsiystävällinen ja aurinkovarma paikka (jos aurinkoa haluatte). Sinne itse katselimme matkoja. 😊

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Joo aurinkokohde ehdottomasti hakusessa 🙂

  3. Maikki

    Me ollaan lähdössä Rodokselle 😎 mutta vasta syyskuussa. Varattiin kans all inclusive ja hotelli, jossa on oma vesipuisto (vaikka eipä siitä vielä meidän sillon reilun vuoden ikäinen tyty taida välittää 😜) käydään niin harvoin ulkomailla et päätettiin ottaa viimisen päälle kaikki ja onhan se lapsen kanssa paljon helpompaakin, niin ei tarvitse miettiä syömisiä yms.
    Mut voi että kun sitä jo odottaa 😊 pääsee lämpimään!

    • sun

      Pafos oli mukava lapsiperheelle, siistiä ja rauhallista. Kuitenki kattelemista.

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oiii vesipuisto, huippua! Toivottovasti me löydettäisiin sellainen hotelli jossa vesiliukumäki olisi. Itsekin haluaisin laskea kun ei ole raskaana niin onnistuu riekkuminen :D.
      Rodos oli lapsiystävällinen paikka ja keskusta kivan pieni :). Mukavaa reissua <3!

  4. Jessica

    Meillä on melkein täysin samanikäiset lapset kuin teillä ja meillä matka varattuna toukokuuksi Kyprokselle. Olemme osan viikosta Paralimnissä ja loput ajasta Nicosiassa kaveriperheen luona. Saas nähdä kuinka rentouttavaa on, nyt kun on kaksi lasta 😀

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Kuulostaapa kivalta tuo, että kaveriperheen näätte samalla :). Tsemppiä reissuun, toivottovasti kaikki menee hyvin :)!

  5. Linde

    Me ollaan menossa Kreikan Pargaan tytön ollessa 6kk juhannuksen aikaan(+lähtee vielä sisko 4v lapsensa kanssa) ja voin suositella jo nyt kun olemme siellä aikasemminkin käynneet 🙂 rauhallinen ja kiva pieni kylä. Tosin lapsille ei ole mitään ihmeellistä muutakuin hotelleissa sitten,mutta ruoka on hyvää ja halpaa ja todella kaunis paikka 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Kreikka on kyllä kiva lasten kanssa, paikalliset on aivan ihania :). Juhannuksen tienoihin sääkin siellä varmasti ihana eikä vielä liian kuuma. Kivaa reissua =)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.