Tänään sunnuntaina kello 19.30 mennessä

Hellurei ja sunnuntai moikat ruudun sille puolella. Tulin kertomaan my dayn tältä sunnuntai-päivältä.

Sain koomattua sängyssä 9.00 asti kunnes nousin ylös tekemään lapsille aamupalaa. Nukuin viime yön tosi huonosti, heräsin vähän väliä yskimään.

Laitoin virkistävän kasvonaamion ja yritin saada muudia pirteämmäksi. Lapset söi aamupalaa ja laitoin tiskejä koneeseen.

Söin aamupalaksi edelliseltä päivältä jäänyttä smoothieta, paahtoleivän höysteillä ison kupin kahvia. Lapset olivat syöneet oman aamupalansa jo ja annoin heidän katsoa aamupalan sillä aikaa kun söin omaa aamupalaa. Katselin samalla puhelinta.

10.20 lähdin käyttämään koiraa lenkillä. Mies jäi lasten kanssa ulkoilemaan sillä aikaa. Kuuntelin podcasteja ja vaan kävelin. Löysin taas uuden polun ja onneksi koti löytyi. Siis miulla on maailman huonoin suuntavaisto, joten aina jännän äärellä kun löydän uusia reittejä.

Lenkillä menikin tunti aikaa ja kotipihassa olin 11.20. Loppulenkistä puhuin siskon kanssa puhelimessa.

Katsottiin lasten kanssa hetki sohvalla kirjaa ja hengailtiin jotain yleistä. Riehuttiin esikoisen kanssa trapetsia, eli hyppyytin häntä jalkojen päällä ja tehtiin temppuja.

12.20 Syötiin lounaaksi miehen tekemiä burgereita. Niiiiiin törkeän hyviä <3. Täytteenä pihviä, pekonia, juustoa, salaattia, barbeque-kastiketta.

12.45 menin Taaperon kanssa nukkumaan päikkärit vierekkäin <3. Normaalisti olisin mennyt 13.00 aikaan estetunnille, mutta kovan yskän takia en voinut mennä tallille. Harmitti ihan tosi paljon kun en päässyt ratsastamaan kun muutenkin mieli oli tosi kiukkuinen huonosti nukutun yön jäljiltä.

15.15 herättiin neidin kanssa, oli ihanat unet yhdessä. Mies laittoi kahvin tippumaan ja rupesin esikoisen kanssa tekemään siemennäkkäriä. Jätkä luki reseptin ja teki itse melkein koko näkkärin. Oli tosi helppo, tehtiin tällä ohjeella.

15.45 annoin lasten katsoa jakson palomies Samia ja join kahvin. Otin siemennäkkärin uunista ja laitoin vähän meikkiä.

Härvättiin jotain ja ulos lähdettiin 17.00 aikaan. Työnsin neitiä pyörällä ja esikoinen polki omalla pyörällään kohti leikkipuistoa. Ulkoilun aikana puhuin kavereiden kanssa ryhmäpuhelua ja oli kunnon multitaskausta kun mm. kävelin Taaperon kanssa samalla metsässä ja nostin esikoista vaijerikiikun kyytiin.

Puhuin ystävien kanssa about 45-minuuttia ja ai että teki hyvää <3.

Kotona oltiin vähän 18.00 jälkeen. Syötiin pitsaa ja katsottiin Madventures Suomi sarjaa. Kun olin syönyt siirsin kuvia blogipostausta varten ja rupesin kirjoittamaan tätä.

Tämän jälkeen ajatuksena on vielä pikasiivota, viikonloppu on todellakin iskenyt kotiin kun kaikki on ihan sikin sokin.

Toivottovasti teillä oli kiva sunnuntai <3

 

 

Lue myös

 

Tänään sunnuntaina kello 17.40 mennessä

Tänään sunnuntaina kello 16.00 mennessä

 

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa

Kommentit (2)
  1. Eikös nyt pitäisi osata ottaa rauhallisesti ja pysyä kotona jos on yhtään flunssa oireita.

    1. Otinki rauhallisesti,en juossu yhtään ja kävelin vaan :). Ulkoiluhan ei ole kielletty:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *