Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

TALVIVAATTEITA LAPSILLE

Taas on se aika vuodesta kun joutuu pähkäilemään tulevan talvivaatetuksen kanssa. Tuntuu muutenkin, että lapsille pitää jatkuvasti olla hankkimassa jotain vaatteita. Neljän vuodenajan miinuspuolia ehdottomasti. Kerrankin olen ajoissa liikenteessä ja nyt on kummallekin lapselle melkein kaikki talvikamppeet hankittu! Tässä esittelyssä Nordbjørn merkin talvivarusteita sekä 4-veelle, että 6-viikkoiselle vauvalle yhteistyössä Jollyroomin kanssa. Nordbjørn :n vaatteet on tuttuja meille sekä sadevaatteista joista kerroin blogin puolella että fleecekerrastosta jotka tilasin itse vähän sadevaatepostauksen jälkeen.

Jo monena talvena olen himoinnut minimiehelle karvahupullista takkia, mutta jotenkin en ole ikinä saanut aikaiseksi. Lapset on vain niin söpöjä karvahuppu päässä <3. Tämä Nordbjørn :n musta pörröhupullinen takki käy hienosti niin kaupungille kuin ulkoiluleikkeihin lähipuistoon. Takki on pitkä malliltaan, joten se suojaa hyvin myös takaa viimalta ja tuiskulta.

Hihat saa tiukennettua tarralla sopivaksi, mikä meidän sirolle sällille on hyvä. Pysyypähän talvileikeissä hanskatkin paremmin kädessä. Takista löytyy myös pimeään vuoden aikaan tärkeät heijastimet niin edestä, kuin takaa.

Talvena kun pakkanen heiluu pahimmillaan lähempänä 30- astetta on kerrospukeutumisella todella tärkeä merkitys. Merinovilla pitää lämpinä, materiaali hengittää, eikä kutita vasten ihoa. Jätkälle valitsin Nordbjørn :n kaksiosaisen merinovillasetin ja innostuin tosi paljon sen ulkonäöstä; ihania karhuntassuja ja neutraali harmaa väri käy sekä pojalle, että tytölle. Eetu on välillä materiaaleista todella tarkka ja kertoo kyllä topakasti jos joku puristaa tai muuten vaan tuntuu iholla pahalta; Kysyin kutittaako tuo asu ja ei kuulemma kutita. Loisto juttu!

Kumpparit joissa on karva sisällä ollaan todettu jo aikaisempina talvina hyväksi talvikenkävaihtoehdoksi. Mustan värin ansiosta nämä Nordbjørn karvasaappaat käyvät myös kaupoille. Kengät on ihan Eetun lempparit, säilytin vaatteita olohuoneessa jonkinaikaa kuvien ottamista varten, niin jätkä kävi välillä laittamassa kengät koipiin ja tsippaili ympäri asuntoa, hassu. Nämä on kovasti myös minun mieleen. Varsinkin ruskea detailsi näyttää todella tyylikkäältä saappaassa. Saappaat on nyt näköjään todella hyvässä alessa, 19,90e! Kannattaa katsoa sivulla näkyvä mitta mikä koko vastaa millimetreissä jalan pituutta. Itse nimittäin arvoin kahden eri koon välillä, onneksi katsoin mitan, muuten olisi tullut kokoa liian iso valittua.

Meillä ja varsinkin miulla on hieman ongelmia lasten asusteiden säilytyksen kanssa ja aina tuntuu olevan joku hanska tai hattu kadoksissa. Tässä fleecekaulurissa tuleekin paketissa kaulureita kaksi! Joten luulisi, että ainakin toinen kaulureista löytyy aina tarvittaessa sitten talvella. Fleecekaulurissa on iso ja selkeä tarrakiinnitys, joten lapsikin osaa pukea sen helposti. Kauluri on edestä hieman leveämpi joten suojaa paremmin myös pakkaselta.

Kaulurin lisäksi Nordbjørn :lta löytyy myös suloinen karvahattu + hanska setti. Tosi kätevää omasta mielestäni, että hattu+hanskat kombon saa settinä, niin ovat varmasti yhteensopivia. Mustan värin lisäksi värivaihtoja on tyylikäs navy sininen sekä söpö vaaleanpunainen. Hattu on sopivan leveä ja kiinnitetään tarranauhalla leuan alta, joten pysyy varmasti rymytessäkin päässä.

Meidän minimimmi Myyn ulkoilut hoituu aina joko rattaissa tai kantorepussa. Rattaissa ollessa fleece riittää paksun villapussin sisällä pikkupakkasillakin, mutta kantoreppuilla jos tahtoo miinusasteilla on hyvä olla ihan toppapuku.

Nordbjørn talvivaatteissa vauvapuolelta tämä ihana vaaleanpunainen fleece on meillä ollut siitä asti käytössä kun se postista tuli. Kaksiosainen vetoketju nopeuttaa pukemista ja käännettävät hihat+jalkaosat on beibien ulkovaatteissa huippu juttu! Koko tässä on 62cm ja Myy hukkuu vielä tähän, mutta nopeasti neiti kasvaa. Vaaleanpunaisen värin lisäksi fleecehaalareissa oli vaihtoehtona mm. leopardikuosi jota harkitsin, mutta päädyin kuitenkin tuohon.

Halusin, että lapsilla on jotain samistelujuttuja ja tämä Nordbjørn Overall Baby Igloon haalarin otin mustana. Tämä on kooltaan myös 62cm ja ehkä jopa hieman isompi kuin fleece samassa koossa. Haalaria saa koossa 62cm-86cm.

Nordbjørn vaatteet on kyllä hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyviä :). Jollyroomin sivuilla on paljon muitakin alennuksia talvivaatteista, tilasin itseasiassa omakustanteisesti sieltä sällille vielä Didriksons:n toppahousutkin. Huh kyllä lapsille tarvitsee vaikka mitä talvea varten, mutta tärkeintä tottakai, että on mukava&miellyttävä ulkoilla ja varsinkin leikkiä talvisäässäkin.

Oletko jo hankkinut talvivaatteet lapselle/lapsillesi?

yhteistyössä Jollyroom

vaatteet saatu, en hyödy linkkien klikkaamisesta

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (2)

  1. -T

    Kiinnostaisi kuulla millainen kantoväline teiltä löytyy? 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Tulan free to grow,siitä tulossa tarkempaa postausta vissiin ens viikolla 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.