Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

RASKAANA BAARISSA-ASU

Viime viikolla vietin ystäväni tupareita illanistujaisten merkeissä ja piipahdin baarissakin raskaudesta huolimatta. Normaalisti etenevä raskaus ei ole sairaus, eikä pakota jäämään neljän seinän sisälle. Kasvava maha kuitenkin aiheutti pienimuotoista asukriisiä. Viime vuonna ne muutamat kerrat kun kävin rimpsalla, puin tiukkoja yläosia ja pari kertaa croptoppimaisia eli joissa vatsasta näkyy pieni suikale. Nyt massaa on huomattavasti enemmän kuin silloin ja nauratti sekä tuskastutti kun kävin vaatteita läpi. ”Tää ei mahdu mahasta. ”Tää ei mahdu tisseistä”. ”Tässä näytän ihan virtahevolta”

Toppi New Yorker / Koru Lindex / Housut Vila / Laukku Louis Vuitton / Kengät Michael Kors

En halunnut asua jossa huudan ”hei olen raskaana”, koska jotkut saattaisivat katsoa oudoksuen. Ei muiden mielipiteillä siinä mielessä merkitystä, raskaana oleva nainen saa käydä baarissa halutessaan, mutta silti. Istuskelin ja höpöttelin kavereiden kanssa hetken ja kävin veivaamassa tanssilattialla yhden biisinkin. Onneksi kunto sen salli, lantion löystyminen kun on aiheuttanut välillä todella isoja kipuja. Asusta poiketen laitoinkin baariin Vagabondin nilkkurit kun käytiin vaan Gloriassa. Korsit jäi autoon odottelemaan.

Viihdyin baarissa alle tunnin, ihmismassan läpi kävely ahdisti kun pelotti jonkun törmäävän mahaan. Vähästä ajasta huolimatta oli pitkästä aikaa kiva käydä ihmisten ilmoilla. Edellinen kerta olikin pikkujouluissa ja vähän aikaa siitä jo plussasinkin.

Seuraavana päivänä miulla oli myötätuntokrapula, väsytti ihan hulluna ja päätä särki. Toki yöunetkin jäi vähäisemmiksi kun unille kävin vaille 02 maissa.

Sitten vielä sovitusepisodista kuva jonka laitoin jo blogin instagramiin ja faceen. Vasemmalla vuosi sitten sama toppi ja oikealla raskausmahan kanssa haha!

Kävitkö itse raskausaikana baarissa?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (6)

  1. Faijahommia

    Hauska tuo viimeinen kuvapari 😀
    Meillä tyttöystävä käyttää minun vaatteita, koska omat vanhat ovat koomisella tavalla liian pieniä joka puolelta 😀
    https://faijahommia.fi/

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Heh joo nauratti kyllä itseänikin :D. Mie oon pölliny miehen vaatteita välillä kotona 😀

  2. Anna^

    En oo käyny enkä käy just ton takia, että pelkään, että joku kännikala kaatuu ja törmää mahaan. :S Päiväsaikaan oon käyny iha mitkä menee kahviloista päivällä 😀 Onha se virkistävä käydä baaritiskiä ihailemassa ja muistelemassa näin entisenä bilehirmuna 😀

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Joo on kyllä virkistävää silloin tällöin käydä muistelemassa vanhoja aikoja, ihan ilman alkoholiakin :).

  3. Mari Parkkari

    Joo, vaatekriisit on tuttu juttu täälläkin. Mun piti pukeutua vähän juhlavammin ja onneksi löysin vanhan telttamallisen mekon. Nyt vaan piti vyöttää vyötärön sijasta tissien alta kun vyötärö on mystisesti hävinnyt 😀

    Mari/ http://kanssakulkijatkulkee.blogspot.fi/

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Me mennään heinäkuussa yksiin häihin, joten saa nähdä miten viimeisilläni juhlapukeutuminen sitten onnistuu haha 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.