Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

Puolivuotias minimimmi

Miina on jo p u o l i vuotta! Ihan järkkyä ajatella, että sama aika eteenpäin, niin neiti jo suurella todennäköisyydellä kävelee. Tässä meidän vauvan 6kk kuulumiset.

Kuukauden aikana kehityksessä on harpattu eteenpäin ja kovaa. Suurimpana juttuna, että Miina oppi peruuttamaan! Aikaisemmin pidin vauvaa leikkimaton päällä, mutta kun otin käyttöön äitiyspakkauksen makuupussin alustaksi, hän rupesi treenaamaan liikkeelle lähtöä. Olisikohan syynä ettei pään yläpuolella roikkunut mitään hilavitkuttimia. Ensimmäiset peruuttamiset oli ihan lyhyitä, mutta parissa päivässä matkat piteni jo paljon. Niin hassun näköistä kun toinen pakittaa hihi. Käytiin kaverin luona kylässä jolla on 2-viikkoa nuorempi neiti kuin meillä ja seuraavana päivänä kaveri laittoi viestiä, että Miina näköjään opetti peruuttamisen taidon sinnekin. Hassua!

Toinen iso juttu on konttausasentoon meneminen. Miina menee kontilleen ja hytkyttää peppua eteen ja taakse, eteen ja taakse. Mahallaan ollessaan on onnistunut menemään eteenpäin silleen, että miehen käsi oli vauvan jalkojen takana. Miina oikein hyökkäsi eteenpäin melkein mahaplätsky tyylillä hihi. Esikoinen oppi ryömimään eteenpäin vähän yli puolenvuoden, jännä nähdä noudattaako minimimmi samaa tyyliä. Voihan se olla, että ryömiminen jää välistä ja hän alkaa suoraan konttaamaan. Tai sitten etenee jollain toisella lailla eteenpäin, itse olin kuulemma mönkinyt kuin mato.

Päiväuniin on vihdoin alkanut tulla joinakin päivinä rytmitystä ja unet on pidentyneet. Monesti jos lähdetään ulos n. 11 maissa, vauva nukahtaa rattaisiin ja on posottanut 2 tuntiakin unta joskus. Mikä on meille tosi hieno edistysaskel, koska pitkään unet oli 30minuutin pätkissä. Aina jos rattaat pysähtyi, niin Miina heräsi. Pidemmät unipätkät merkitsee todella paljon, sillä aikaa saa vaikka rymyttyä esikoisen kanssa lumirinteessä ilman jatkuvaa pelkoa, että ”kohta se vauva herää”. 

Miina 6kk

Parasta ruokaa on kaurapuuro

Pahinta pöperöä tähän mennessä on ollut kukkakaali

Veljen jutuille on hauska nauraa

Hyppyyttäminen ja pomputtaminen on pop!

Syöttötuolissa on huippukiva istua kun näkee muut perheenjäsenet samalla. Saa muuten olla kärppänä ettei mikään tavara kuten puurokulho jää liian lähelle neidin näppejä, tai muuten kulho tippuu lattialle. 

Hampaita ei ole vielä tullut. Pelolla odotan, tissiparat. Miina nimittäin välillä jurskauttaa ikenillä buubseihin todella kipeästi ja nauraa päälle kun sanon auts.

Kehitys menee ikätasoisesti ja hienosti. 

On maailman ihanin neiti <3.

Neiti on nyt flunssainen ja pari yötä on ollut katkonaisia. Toivottovasti ei mene kuumeeseen asti kuten esikoisella. Kivaa keskiviikkoa!

Millaisia puolivuotiaita sieltä löytyy, liikutaanko jo eteen tai taaksepäin?

Lue myös puolivuotias minimies  (esikoisen 6kk )

Miina 5kuukautta

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (8)

  1. Emilia

    Meillä on 5 ja 1/2 kuukautta vanha typy! Hän oppi juuri kierimään eli liikkuu sillä tavalla lattialla hyvinkin vikkelästi 😁 Mahalla ollessa nostaa pyllyä tosi ylös ja alakroppa ois jo ihan valmis ryömimään, mutta kädet ei vielä oo siihen valmiit.
    Täällä on ollut alhaalla kaksi hammasta jo kolmen kuukauden iässä ja nyt vaikuttaisi siltä että kohta tulee ylös kans!
    Neiti nukkuu kokonaisa öitä omassa sängyssään ja lempiruokaa on puuro, hedelmäsoseet ja mustikat. Oikeakin ruoka maistuu kyllä ihan hyvin 😊

    Ihanan kuuloinen tytsy on kyllä Miinakin ja niin söpöä tuo peruuttaminen!

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oi varmaan hauskan näköistä tuo kieriminen hehe :D. Meillä Miinalla sama, että toinen puoli mahallaan ollessa nousee tosi topakasti ylös, mutta ei osaa vielä yhtäaikaa ottaa niitä huomioon,konttausasennossa myös kovasti hytkyttää. Ohoh teillä onki sit aikaiseen tullu hampaat, jännä miten tuossa asiassa vaihtelee vauvoilla (:
      Kiva kun kerroit teidän typyn kehitys/kuulumisjuttuja :)!

  2. Minmaa

    Ihana Miina 🙂 tosi kauniita kuvia pikkuneidistä! Meijän puolivuotias jätkä on ryöminy jo 1,5kk ja nyt on alkanut nousemaan polvilleen seisomaan tukea vasten..😅 kauhulla odotan et millon alkaa nousta oikeesti seisomaan..🙄

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Kiitos, saatiin kotona räpsittyä kivasti kuvia :).O ou, siellä on menojalka jo vipattanut aikaisin :D. Muistan kun Eetun kohdalla vaan odotin liikkumista, nyt ei oo itellä ollut mikään kiire, pikemminkin oon vollottanut melkein että yhyyy älä vaan rupee vielä liian nopeesti liikkumaan 😀

  3. Memmu

    En kestä, miten suloinen vauva <3

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Hih kiitos, Miina on kyllä söpistys <3

  4. Outi Karita

    Ihana Miina 💖
    Meillä Luka on nyt inan yli 4 kk ja oppi tällä viikolla kierimään ja aika menoa välillä pitääkin 😅😍

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oi Luka on oikea vauhtijätkä sit <3.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.