Puomit ja pikkuesteet ratsastustunti -mitä siellä tehtiin?

Kävin lauantaina kuukauden tauon jälkeen ratsastamassa ja ai että teki hyvää <3. Normaalisti käyn kahden viikon välein, yskän takia tuli pidempi tauko.

Toivottiin ,että tekisin silloin tällöin ratsastustunneista postausta ja tällä kertaa kerron pikkuesteet ja puomit tunnista.

Esteratsastus oli niin miun juttu aktiivisina heppavuosina. Kävin ensimmäisen kerran estetunnilla viime kesänä paluuratsastuksen jälkeen ja nykyisin varaan melkein aina pikkuesteet tunnin kun se tulee varattavaksi. Se on niin parasta!

Alkutehtävässä mentiin pääty-ympyrää ravissa ja puomien yli. Ratsuna miulla oli Tintti niminen heppa joka edellisellä estetunnilla kielsi monta kertaa. Ensin puomeilla tuntui, että hevonen menee jotenkin tosi nihkeästi ja mietin, että mitenköhän mahtaa homma edetä.

Tehtävä muutettiin hetken päästä niin, että ravipuomien jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin pieni pätkä. Ihana kun Tintti innostui heti kun pääsi laukkaamaan.

Pääty-ympyrän jälkeen tehtävänä oli laukata oikeassa kierroksessa puomin yli, jatkaa matkaa vasemmalle ja vaihtaa vasen laukka. Laukanvaihtoja en ollut paluuratsastuksen jälkeen tehnyt, joten oli vähän wtf olo, mutta meni ihan hyvin. Asetus puomin päällä vasemmalle, pidäte ja uudet laukka-avut. Tehtävä muutettiin hetken päästä niin, että puomi nostettiin kavaletiksi.

Ensimmäinen pikkueste hypättiin niin, että laukan piti jatkua suoraa reittiä keltaisten tötteröiden välistä. Harjoitus oli hyvä, koska piti keskittyä myös esteen jälkeen reittiin ettei hevonen lähe liukertelemaan hypyn jälkeen.

Kun ensimmäisessä esteharjoitteessa mentiin mahdollisimman suoraan hypyn jälkeen, niin toisessa haastettiin myös reittiä: ensimmäinen este hypättiin jonka jälkeen piti kaartaa melko nopeasti vasemmalle kohti toista estettä. Kaveri oli katsomassa tuntia ja sanoinkin, että ota tästä video kun voi mennä hitoiksi :D. Yllätin kuitenkin itseni ja reitti meni tosi hyvin! Jäin vähän ensimmäisellä kierroksella toisesta hypystä jälkeen, mutta toisella kierroksella kummatkin pomput meni tosi hyvin. Tuosta taas näki, että pitää voida luottaa itseensä. Oletin, että reitti menee huonosti vaikkei ollut mitään ongelmaa.

Tehtävä muutettiin hetken päästä niin, että toisen esteen jälkeen jatkettiin matkaa oikealle ja kierrettiin kolmannelle esteelle. Tintti hyppäsi kerran sen kolmannen esteen semisti liioitellen ja jätti yhden askeleen välistä, mutta pysyin onneksi kyydissä :D.

Viimeisenä tehtävä muutettiin niin, että kolmannen esteen jälkeen jatkettiin matkaa vielä puomin yli.

Tintti-heppa oli todella hyvällä tuulella, eikä kieltänyt kertaakaan toisinkuin viimeksi. Itse valmistelin myös paremmin esteiden lähestymiset ja pidin pohkeet paremmin kiinni. Reitit meni myös joka kerta hyvin ja kokonaisuudessaan tunti sujui kivasti.

Seuraavaa tuntia odotellessa <3.

Lue myös

Kouluratsastustunti-mitä siellä tehtiin?

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa

Kommentit (2)
  1. Jee,heppatyttö kiittää😍 kumpi tuolla Jokirannassa pitää noita estetunteja vai molemmat? Saattas itekin joskus uskaltautua jollekin puomitunnille,vaihtelua tälle ainaiselle koulutuuppaukselle

    1. Käyn aina varaustunnilla/noilla estetunneilla ja Susanna pitää suurimman osan niistä tunneista :). Jukan tunnilla oon ollu viimeks varmaan pari kuukautta sitten, Antti pitää vissiin aika harvoin opetusta nykysi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *