Miksi lapsiperheitä kannustetaan syömään huonosti?

Luin artikkelin, jossa S-ryhmä mainostaa halpuuttaneensa ”lapsiperheiden kestosuosikki” ruokia. Kestosuosikkeja, kuten sokerihöttöjogurtteja, sokerillisia pillimehuja, e-koodeja pursuavia lihapiirakoita ja lihattomia nakkeja.

Olin pöyristynyt.

Miksi, miksi ihmeessä kukaan haluaa edesauttaa sitä, että ihmiset -ja varsinkin lapset saavat edullisemmin ravintoarvollisesti täysin surkeaa ruokaa?! Nakki, joka ei ole tehty edes lihasta, lihan sijaan ravintosisällyksessä puhutaan ”lihan kaltaisesta aineesta”.

IMG_8802

Päin vastoin pitäisi tehdä niin, että epäterveellisen mössö-einesruokien hintaa pitäisi KOROTTAA ja terveellisten raaka-aineiden hintaa laskea. Kyllä muita epäterveellisiä aineita, kuten tupakkaa ja alkoholiveroa nostetaan, mutta miksi esimerkiksi makeisvero ei koske piilosokerilla kyllästettyjä eineksiä? Herkku silloin tällöin on miljoona kertaa parempi kuin syödä piilosokeria ja muutenkin huonoilla ravintoaineilla varustettua ruokaa arkisin.

20140928_185000

Moni perhe varmasti ajattelee ”se on niin halpaa”, mutta ei aina tarvitse mennä sieltä mistä aita on matalin. Taloustilanne on mitä on, mutta omilla valinnoilla sitä ruokakassin hintaa saa madallettua kyllä ilmankin, että sortuu ostamaan aina pelkkää huttua. En ole mikään messias, meilläkin syödään joskus harvoin esim. kalapuikkoja, mutta pääsääntöisesti einekset jätetään hyllylle enkä todellakaan ymmärrä niiden ostohulluutta mitä kaupassa monesti näkee.

Itse haluan panostaa siihen, että lapseni saa oikeasti hänen kasvuaan edesauttavaa ruokaa, ei mitään tehtaiden lattioilta rääpittyjä lihan kaltaisia aineita. Enkä tällä sano, että eineksiä syövät lapset eivät kasva normaalisti tai että heille kasvaa keskelle otsaa kyttyrä -olen niitä itsekin lapsena syönyt todella paljon, pointtina se, että MIKSI halutaan edesauttaa ihmisiä syömään huonoa ruokaa? En ymmärrä.

Mitä olet itse mieltä asiasta? Meinaatko ostaa eineksiä enemmän hinnan laskun jälkeen?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Kommentit (37)
  1. Luultavasti siksi että niiden lisäaineet koukuttavat = ihmiset ostavat enemmän ja enemmän.
    Mä oon sun kans täysin samaa mieltä koko ravintoasiasta! Ja ihan täysin ei tule kalliimmaksi syödä vähän terveellisemmin -se on vaan vähän vaivalloisempaa. Hyviä ruoka-aineita saa melko edullisesti, mutta ne pitää vääntää itse valmiiksi ruuaksi – höttöruoka on valmista heti 🙂

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      17.8.2015, 21:14

      Hyvä pointti, sitten kun ihminen jää lisäaineruokaan koukkuun=koukussa ollessaan ostaa niitä lisää ja lisää, syö koska tekee mieli eikä nälkäänsä niinkuin normaalisti pitäisi tehdä.
      Ja toinen hyvä pointti tuo laiskuus, ei ole kovin iso vaiva paistaa vaikka jauhelihaa ja heittää tomaattimurska sekaan :D. Tekee isoja satseja kerralla,niin ei tarvitse joka päivä kokkailla. Niin me tehdään ihan perusarkisin ja toimii. Ei tule nälkäkiukkuakaan kun ruoka on odottamassa 🙂

  2. Ihan samaa mietin itse, kun sen mainoksen näin. Ihan väärät tuotteet on halpuutettu. Ei eksy meidän kauppakoriin. Meillä syödään pääsääntöisesti kotiruokaa, mutta välillä ostetaan myös eineksiä. Kyllä niissäkin hyviä vaihtoehtoja on, kun lukee tuoteselosteet ja esim. keittää kasviksia lisäksi.

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      17.8.2015, 21:36

      Niimpä! Tai no olihan siellä jopa 1 (!) rahka joukossa :D.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *