Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

MIINA 3 KUUKAUTTA

Meidän minimimmi on jo 3-kuukautta <3. Kuukaudessa on tapahtunut ihan huima parannut meidän arkeen ja Miina on kehittynyt todella paljon. Ensimmäiseen pariin kuukauteen neiti ei viihtynyt oikeastaan missään muualla kuin Äidin sylissä tai tississä. Päivisin itkettiin tai puhistiin enemmän kuin iloittiin ja hytkytysliike tuli hyvin tutuksi. Nyt Miina hymyilee päivittäin, on nauranut ääreen ja ensimmäisen kerran olen saanut hänestä vekkuleita kuvia <3. Hän nimittäin aina aikaisemmin laittoi naaman nöttyrälle kun yritin ottaa kuvia hih.

Iso muutos on myös se, että nykyisin nukutan Miinan yöunille esikoisen yöunille viennin jälkeen. Syötän vauvan meidän sängyssä, jonne hän nukahtaa. Pitää käydä ennen omaa nukkumaan menoa huoneessa silloin tällöin syöttämässä/pötköttelemässä, mutta suuren suuri muutos aikaisempaan. Aikaisemminhan Miina hengasi miun kanssa sohvalla niin pitkään kunnes menin itse nukkumaan. Välillä nukkuen, välillä syöden.

Miina on….

Nauranut ääreen <3

Hymyilee päivittäin isolla ihanalla hampaattomalla suullaan

Viihtyy paremmin jo mahallaan ja kannattaa todella hienosti päätään

Ei syö vieläkään tuttipulloa eikä tuttia

Nukkuu vieressä yöunet jotka olleet nyt katkonaisempia. Kiitos vaan hulinakausi

Hengaa jo sitterissä ja leikkimatollakin

On edelleen Äidin tyttö, mutta on hengannut selkeästi pidempiä pätkiä tyytyväisenä myös muiden sylissä

Kasvaa todella hienosti ja on tuplannut painonsa <3. Syntymäpaino alle 2,5kg ja viimeksi neuvolassa lähemmäs 5kg. Super milk! Ensimmäistä kertaa ikinä meidän lapsista mennään 0 -käyrän yläpuolella. Käyristä viis, mutta kiva kuitenkin.

Kiskoo minua jo hiuksista

Jokeltelee ihanasti hää hööö hööö. Jotenkin olin ihan unohtanut vauvojen tämän vaiheen, niin hassun kuuloista <3.

Tykkää hirmuisesti meidän mustavalkoisesta seinätarrasta ja hymyilee sille lähes aina

Hän on maailman ihanin tyttö <3.

Katso myös Vauva 3 viikkoa  , Miina 2 kuukautta .

Löytyykö ruudun siltä puolen samanikäisiä vauvoja? Muutama on ainakin kertonut 🙂

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (10)

  1. Outi Karita

    Ihana lukea teidän kuulumisia kun me tullaan vaan vähän perästä ❤
    Tosin aika samasa painossa ollaan kun meidän reilu kuukauden ikäinen oli eilen neuvolassa lähes 5 kiloinen😀
    Meil on nyt ollut vähän hulinointia yöunille mentäessä muutamana yönä ja maitotilausta myös lisää kun viihtyy ennen yöunille nukahtamistaan nyt tiheämmin rinnalla.
    Sitteri otettiin nyt käyttöön ja välillä viihtyy hetkiä siinä 😊

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Sitteri helpottaa kyllä tosi paljon :)! Meillä alussa Miina oli painon puolesta liian pieni siihen, sitten hän ei viihtynyt siinö muuten, mutta nyt malttaa onneksi olla :). Meillä tissi-tissi-tissi-tissi rumbaa oli melkee sen ekat 3kk, nyt vasta tuntuu, että tissittely on vähän vähentyny 🙂

  2. Anniina

    Löytyy täältä viikkoa nuorempi neiti, joten on ollut tosi kiva seurata sun raskautta ja vauva aikaa sekä blogista että instassa, kun on niin saman ikäinen neito sullakin 🙂 kovin tutuille kuulostaa niin monet asiat. 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oi kiva, että niin samanikäinen ja että pystyt samaistuu noihin juttuihin 🙂

  3. Ansku

    Täällä myös 3kk ikäinen pikkuherra! 1,5 vk nuorempi kuin Miina 🙂 Tosi kiva lukea teidän arkea kun on niin samanikäiset pikkuiset! Onko teillä ollu jo 3kk neuvola? Me käytiin tänään samaassa rokotteet ja jännätään nyt oireita 😬 ainakin todella surkealta ja väsyneeltä tuo rassukka vaikuttaa.

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Jej kiva, että sielläkin melkee samanikänen <3. Joo meillä oli 3kuukautisneuvola just kun Miina täytti 3kk, eli 24pvä :). Tuli sillon rotan tehoste ja 2 piikkiä :(. Oli kyllä vähän kiukkuisempi pari päivää

  4. Hanna / kommammaa

    Täällä n. 1,5kk vanhempi tyttö. Kiva lukea lähes samassa tahdissa kehittyvästä tyttösestä 🙂 meillä on illat aika hulinaa, kun neiti on päättänyt, että hänen rytminsä on hieman myöhäinen ja hän nukahtaa yleensä vasta lähempänä puolta yötä. Hmm.. Olenkin unohtanut päivittää A:n 4kk kuulumiset blogiin, täytyypä muistaa tehdä se.

    http://www.kommammaa.fi

  5. Minmaa

    Aloin lukea sun blogia joskus keväällä sattumalta, kun etsin raskaus-aiheista luettavaa. Olikin hauska sitten huomata, että ite olin melkein samoilla viikoilla raskaana, ja meidän poika onkin vain yhden vuorokauden Miinaa vanhempi 🙂 nyt on ollut mukava lukea Miinan kuulumisia kun oma poika on niin samanikäinen. Voi samaistua hyvin vauva-arkeen 😀

  6. _tyni_

    Täällä 4kk ikäinen pieni neiti ja tuore äiti naapuri pitäjästä seurailee teidän arkea instasta ja blogista. 😊 sattumalta ig:ssä törmäsin siun kuviin ja on ollut ihana seurata blogia kun kirjoittelet niin realistisesti teidän arjesta. Itselläni neiti on ensimmäinen lapsi ja oon voinut niin samaistua siun kirjoituksiin vaikka meillä ollaankin himppusen vanhempia. 😉

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Moikka, kiva että voit samaistua ja tulit kommentoimaan :).

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.