Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

LAPSEN SUUSTA VOL 1

Välillä on naurussa pidättelemistä meidän kohta 3-veen kanssa, joka on aikamoinen papupata puhumaan. Vieraiden kanssa ensin varautuneempi, mutta tuttujen kanssa -puhetta riittää! Mies sanoi, että monet kassaneiditkin ovat kehuneet ja kyselleet minkä ikäinen lapsi kyseessä kun noin kovasti puhuu. Hih, Äitiinsä tullut.

Jo lopettaneessa Akkavalta blogissa oli muinoin hauska postaussarja, jossa kerrottiin lasten sanomisia ja ajattelin lainata idistä tännekin!

B

Maha!

Tokaisi minimies kaupassa kun näki hieman pyylevän naisen istumassa penkillä. Voin kertoa, että nolotti ja lähettiin äkkiä veke :D. Kerroin myös ettei noin saa sanoa tai toiselle voi tulla paha mieli.

LASTENSUUSTA

”Tiellä pallomelettä oli tyttö, jolla oli lutkea katvomaalaut”

Kertoi Eetu eräs päivä. Hän oli siis pallomeressä nähnyt tummaihoisen lapsen. Kerrottiin, ettei tytöllä ollut kasvomaalausta vaan hänen ihonsa on tummempi, mutta muuten ihan samanlainen kuin me. ”Ei, kun tillä tytöllä oli katvomaalaus!”

LAPSENSUUSTA

Mitä hunaja on?

No se on sellainen luonnontuote

”Tiitä tulee miehiä ja naisia”

Keskustelu hunajasta.

LAPSENSUUSTA2

Pidän tänä vuonna Eetulle ekat kaverisynttärit ja mietin, että entä jos kukaan ei pääsekään paikalle. Siihen minimies tokaisi, että ”Tinne tulee Isi, Äiti, Saajo, Aatu ja minun autot”. Ja se kuulemma riittää. Voi toista <3

Pitäisi ruveta kirjoittamaan näitä lohkaisuja useamminkin ylös, tulee hymy huulille hih.

Mitä mieltä tälläisestä postaussarjasta? Kerro kommentteihin mitä oma lapsesi on möläyttänyt 🙂

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (9)

  1. Jenni

    ihana eetu!! 😀 ihan huippu postaussarja, ehdottomasti näitä lisää! hyvät naurut sai 😀

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Hihi kiva jos piristi 😀 :)). Pitää ottaa jatkossakin noita hassuja ylös (:

  2. Heidie

    Meijän kohta kolme vuotias totesi mulle että ”kohta kannan siut äiti yläkertaan päikkäreille jos kiukkuuminen ei lopu. Sitten saat nukkuu miun kainalossa. ”Kun häntä komensi jostain asiasta. Ja yks päivä kun totesin että väsyttää ni hää sano et ”mee vaa nukkuu minä sillä aikaa korjaan lelut ja imuroin ”. Ihania tyyppejä ovat kohta kolmevuotiaat vintiöt. 🙂 joka päivä saa nauraa noille jutuille. Meidän poika on myös aina jututtamassa kassatätejä. Mitähän hurmureita näistä kasvaa. 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Hahah ihana 😀 <3. Joo kyllä tulee varmasti aikamoisia hurmureita, puhuvat naiset (tai miehet) päät pyörälle <3

  3. Rose

    <33 AIVAN IHANA! :DD

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Hih kiitti <3 😀

  4. Mariah

    Hahha lapset on kyllä niin suloisia, kun ne sanoo mitä mieleen tulee 😀 Miksi mä en oo tajunnut laittaa juttuja ylös mitä Lilian höpisee, sillä on kyllä ihan paras huumorintaju 😀

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Kannattaa ottaa ylös, niitä on kiva lukea jälkikäteen 😀 <3

  5. LAPSEN SUUSTA OSA 2 – Fit Fat Mama

    […] Meidän 3-vee on aikamoinen papupata kuten Äitinsäkin. Eetun ukkikin tokaisi, että tuon pojan suusta sitä tekstiä kyllä tulee. Heh, Äidin poika <3. Tässä siis toinen osa Lapsen suusta, ensimmäinen osa löytyy täältä. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.