Kouluratsastustunti -mitä siellä tehtiin?

Sain toiveen kirjoittaa ratsastusaiheisia postauksia välillä tunneilta ; mitä teitte, menikö omasta mielestä hyvin/huonosti ym perusjuttua joten tässä kerron viime lauantain kouluratsastustunnista.

Kävin Jokirannan Ratsastuskoululla joka sijaitsee Lehmossa, Joensuun keskustasta n. 10km päässä. Hevonen jolla menin oli Mallu. En ollut aikaisemmin mennyt Mallulla ja hän oli aika iso säkäkorkeudeltaan. Monesti isoilla hevosilla on isot liikkeet ja varsinkin harjoitusravi on horroria istua. Vaikka Mallu oli iso, liikkeet oli tosi mukavat istua.

Alkukäyntien jälkeen lähdettiin työskentelemään ravissa. Ensimmäinen tehtävä oli kääntyä kentän päädystä keskihalkaisijalle ratsastaen puomien välistä. Ensin piti tehdä voltti (eli ympyrä) oikealle kartion ympäri josta palattiin keskilinjalle. Jatkettiin matkaa suoraan ja tehtiin voltti vasemmalle kartion ympäri. Miulla meni parin ensimmäisen kierroksen aikana ohi, että piti tehdä voltti myös vasemmalle, hups. Taivutukset meni hyvin, asetukset ja reitit sujui hyvin ja myös ohjaaja kertoi sen menneen hyvin.

Toinen tehtävä oli pohkeenväistö (Pohjetta väistävä hevonen astuu sisäsivunsa jaloilla ristiin ulkosivunsa jalkojen eteen. Tällöin ratsukko liikkuu samanaikaisesti eteen ja sivulle *lähde)käynnissä. Ratsastettiin keskilinjalle ja väistätettiin oikealle. Väistön jälkeen nostettiin ravi ja matkalla pohkeenväistö tehtävään piti tehdä pari ravivolttia. Pohkeenväistö tehtiin seuraavaksi ravissa ja meni ihan ok. Pään asetusta oli hieman liikaa. Raviväistöä en paluuratsastuksen jälkeen ollutkaan tehnyt kuin ehkä kerran jollakin tunnilla.

Kolmas tehtävä oli haastavin ja mielenkiintoisin. Jokainen ratsukko meni omalle voltille. Ensin volttia ratsastettiin harjoitusravissa kumpaankin eri suuntaan ja seuraavaksi lähdettiin nostamaan laukkaa voltilla. Vähän jännitti miten nosto menee niin pienellä tehtävällä, mutta ne meni ihan hyvin. Vatsalihakset huusi niiiiin huusiannaa ja pari kertaa oli pakko hengähtää ja mennä kevyttä ravia välissä. Nostot onnistui joka kerta, mutta hevonen laski laukan kyllä useamman kerran ennen kuin annoin siihen luvan. Laukka olisi voinut olla tahdikkaampaa ja reippaampaa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen. Sain tehtyä nostot, asetus pysyi hyvänä ja sain istuttua hyvin. Tuossa oli niin tekemisen meininkiä! Se joka miettii ettei ratsastus ole urheilua tai että se on istua vaan; niin kokeilepa tuota. Ympyrätehtävät on yksiä lemppareita ja tämä oli kyllä tosi kiva tehtävä.

Neljäs tehtävä oli pohkeenväistö toiseen suuntaan kuin ennen ympyrätehtävää. Siihen kierrokseen väistö ei oikein sujunut. Tuntui, että hevonen käveli alta enkä ollut oikeastaan yhteenkään väistöön kovin tyytyväinen. Pohkeenväistön jälkeen sai mennä joko ravia tai nostaa laukka. Itse nostin laukan ja tein laukkavoltin. Laukannostot meni tuohon kierrokseen myös hyvin, mutta pari kertaa hevonen laski ravin ennen aikojaan.

Viimeisen tehtävän jälkeen pyrittiin ratsastamaan hevonen rentoon, mutta aktiiviseen raviin ennen loppukäyntejä. Tehtävien välissä tietenkin vaihdettiin suuntaa, oli välikäynnit jne.

Tunnista jäi tosi hyvä fiilis! Varsinkin voltti-tehtävästä. Sain pidettyä oman ratsastusasennon aika hyvänä, kyynärpäät pysyi kyljissä melko hyvin ja hevosella oli tosi kivat askeleet. Se on nimittäin niin ärsyttävää jos menee hevosella jolla on hirveä höyry päällä ja jolla on kauhea pomppuravi jossa tuntuu, että lentää lepikkoon haha!

Kiitos postaustoiveesta ja voisin näitä silloin tällöin ruveta kirjoittamaankin tänne! Käyn ratsastamassa tunneilla n. 2 viikon välein ja sen lisäksi käyn heppastelemassa ilman ohjausta kaverin siskon ylläpito issikalla n. kerran viikossa tai joskus vähän harvemmin. Kuvissa on Olivia heppa, ei Mallu jolla menin tuolla tunnilla. 

Muita heppaihmisiä siellä puolen? Mikä on kouluratsastustunnilla lempparijuttusi? 

Lue myös

Kävin ratsastustunnilla vuosien tauon jälkeen -näin se meni

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *