Kokemus seinäkiipeilystä

Meidän 6-vuotias aloitti harrastamaan seinäkiipeilyä syksyllä. Hän on siinä niiiin taitava ja tykkää ihan älyttömästi. Tuntuu ihan huipulta, että löydettiin juuri häntä miellyttävä harrastus. Hän on perinyt kiipeilyviettinsä minulta, itse olin lapsena ihan mahdoton kiipeilemään ja menin mm. ovien pieliä pitkin ylös alas.

Olen ollut pari kertaa sällin mukana seinäkiipeilemässä ja tässä on kokemus seinäkiipeilystä sekä itseni, että meidän 6-vuotiaan kertomana.

Käydään seinäkiipeilemässä Ote-kiipeilykeskuksessa joka sijaitsee täällä Joensuussa Pilkontiellä, eli lähellä Stemmaa.

Kiipeilykeskuksessa on boulderointi eli vapaakiipeilyseiniä sekä vaijerilla varustettu seinä.

Ensimmäisellä kiipeilykerralla näytettiin ja kerrottiin toimintatavat sekä turvallisuussäännöt. Reitit on merkitty väreillä eri vaikeustason mukaan ja kannattaa tottakai lähteä liikenteeseen siitä helpoimmasta.

Ensin kokeilin mahdollisimman helppoja reittejä jonka jälkeen testasin vaijeri seinämää ja se oli ihan huippu!

Laitettiin valjaat päälle jotka kiinnitettiin vaijereihin. Kiipesin seinämää pitkin ja alas tultiin liukumalla vaijeria alas. Ensimmäinen tiputtautuminen ylhäältä jännitti ihan hulluna; kun katsoin alas ja aivot huusi ”älä hyppää tai sattuu” ja piti vaan luottaa ,että vaijeri hidastaa vauhtia. Niin huikea fiilis kun hyppäsi ja piti luottaa vaijeriin. Kiipesin esikoisen kanssa pitkän pätkän vaijeriseinämää ja huh kun tuli hiki! Ihan huippua. Myös vaijeriseinillä oli eri vaikeustasoja miten pystyi kiipeilemään. Välillä kiipesin helpoilla otteilla mahdollisimman nopeasti ja välillä vaikeammilla rauhallisempaan tahtiin.

Seuraavalla kerralla menin pelkkää boulderointi eli vapaakiipeilyseinää. Reittejä muutellaan ja vaihdellaan välillä joten kokeilin muutamaa uutta seinää.

Lemppari oli seinä, joka oli todella fyysinen ja haastava. Kiipesin selkä maahan päin, eli vaakatasossa. Käsipidikkeet oli siinä kuitenkin tosi hyvät joista sai otteen ja tuli niin kiva mieli kun onnistuin ensi yrityksellä! Harmi kun tuona kertana ei ollut kameraa mukana.

Sekä henkilökunta, että kiipeilijät on rentoja. Sain muilta kiipeilijöiltä hyviä vinkkejä tekniikkaan ja jotenkin koko ilmapiiri siellä on ihanan boheemi ja jotenkin ”chill”.

Viime viikolla ei valitettavasti päästy lapsen kanssa kiipeämään, mutta tällä viikolla mennään taas!

Parasta seinäkiipeilyssä

Oma vastaus:

Itsensä haastaminen ja onnistumisesta tulee jotenkin niin jees fiilis! Sellainen apinointi on tosi hauskaa ja tuntuu kuin olisi lapsi taas joka kiipeilee pitkin poikin :). Kiipeily on myös todellakin liikunnallista, kädet ja koko kroppa on ihan poikki tunnin jälkeen.

6-vuotiaan vastaus:

Kun saa kiipeillä ylös!

Haastavinta seinäkiipeilyssä

Oma vastaus:

Jos en tajua miten otekohdista pitää ottaa kiinni ja ote lipoaa. Tässä kehittyy varmasti!

6-vuotiaan vastaus:

Valjaskiipeilyseinällä oikealla puolella -se kiipeilyseinä.

Esikoinen on siis käynyt syksystä asti kerran viikossa tunnin kerrallaan kiipelimeässä ja itse olen nyt käynyt kaksi kertaa. Ostin 3 kerran kortin joka maksoi 25e, sisältäen kenkävuokran. Vaijerikiipeily oli vähän hinnakkaampi, mutta en muista minkä verran kun lapsen harrastukseen kuului vanhemmalle yksi ilmainen kokeilukerta.

Itsellä on ajatuksena käydä jatkossa kiipeilemässä ehkä pari kertaa kuussa, vähän riippuen miehen työvuoroista eli pitääkö miun katsoa Taaperon perään vai ei.

Joensuussa muita kiipeilypaikkoja on ainakin kuntoilukeitaalla sellainen liikkuva seinäkiipeilyseinä ja en ole varma onko myös sellaista normaalia seinää myös.

Suosittelen kokeilemaan!

Lue myös

Ninja-rata testissä

Kokemus aikuistelinevoimistelutunnista

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa hurjan hauskalta. Esikoinen oli kerran koulusta kiipeilemässä ja on monta kertaa kyselly, et voitaisko mennä yhdes. Se vaan on vähän haastavaa ja tyyristä meidän kokoonpanolla 😀

    1. Tuo on kyllä hauskaa! Kävin tällä viikolla myös lapsen mukana. Haastoin itseäni vaikealla seinällä, en päässyt alas vaan mätkähdin alas joten siinä on miulle haaste päästä ens kerralla alas kunnialla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *