Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

JOTAIN UUTTA LIIKUNTAA!

Pähkäilin jonkin aikaa sitten aloittaisinko jonkun uuden harrastuksen. Kuntosali ja lenkki alkaa kyllästyttää. Entinen ilofiilis tuntuu välillä vaan suorittamiselta.

Nyt tein jopa jotain konkreettista :

forever10kerrankortti

Ostin Forever kuntoklubille 10 kerran kortin!

Jee ihan huippua, vuosia sitten tein samallalailla, että ostin 10 kerran kortin ja kävin silloin tällöin jumpissa. Foreverilla on myös lapsiparkki, joten mikäli miehen iltavuoroviikolla tulee hinku päästä jumppaan, se onnistuu.

Ajatuksena on käydä silloin tällöin, ehkä kerran viikossa. En halua tunkea arkiviikkoihin liikaa ohjelmaa, joten juuri silleen miten itsestä hyvältä tuntuu.

Ja sitten toinen asia ;

uuttaliikuntaa

Minä JOOGASIN viime viikolla! Minä, joka Pilatestunnin jälkeen oli niin turhautunut, että lähdin heti juoksumatolle tunnin jälkeen, Tein kotijoogaa youtubesta ja hitsi, se oli aika rentouttavaa. Näin sitä ihminen muuttuu ja kasvaa kokeilemaan uusia juttuja. Aika siistiä.

Voisin kokeilla muutamia eri jooga (vai yoga hienosti sanottuna) ja tehdä blogin puolellekin amatöörin arvostelun niistä.

Kivaa, että saan edes jotain uutta sisältöä elämään ja arkeen hihi.

urheiluliivit

Mitä uutta liikuntaan/treeniin/hyvinvointiin liittyvää olet viime aikoina tehnyt? Jos Forever ryhmäliikuntatyyppejä löytyy sieltä, voitte suositella mitä miun ainakin kannattaisi kokeilla 🙂

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Kommentit (13)

  1. Elina

    Bodypump on paras! Balance on mukavaa vaihtelua, rentouttava, mutta silti syvät lihakset joutuu töihin. 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Bodypumpissa kävin Lady Line/Fittari aikoihin, mutta enää ei oo varmaan oma juttu mutta Balancesta oon kuullu hyvää ja se kyllä kiinnostaa :). Kuulostaa kyllä hyvältä että rentouttavaa, mutta syville lihaksille töitä. Niiden treeni tuppaa unohtua itsellä 🙂

  2. Anna^

    Mun liikunta suoritukset on aika minimissä nykyää. Viikonloppuna kyllä kolasin lumet 😀 wuhuu..

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Heh no mut onhan se lumien kolaaminenkin aika rankkaa :D. Jos mie en pyöräilisi töihin, niin kovin pientä miunkin treenimäärät ajallisesti ois :c

  3. Karoliina

    Moikka! Jos jooga kärpänen pääsi puremaan ni suosittelen kokeilemaan http://www.yogaia.com – joogaa kun sinulle sopii. Rentouttavaa joulun odotusta 🙂

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Joo sitä kautta joskus kokeilin, mutta siitä on jo aikaa enkä ollut joogasta kiinnostunut silloin, joten voisin tutustua palveluun uudelleen. Joten kiitos muistuttamisesta ja kivaa joulun odotusta Karoliina siullekin :)!

  4. Satu

    Itse käyn kerta viikkoo kansalaisopiston jumpassa. Meillä on ohjaaja joka osaa vähän kaikenlaista. Piloxing taitaa olla lemppari, siinä tulee ihana hiki 😃 flowtonic ja kahvakuula on kans mieluisat!

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Kansalaisopiston jumpat on kyllä hintasuhteeltaan edullisia :). Käytiin Eetun vauva-aikaan vauvajumpassa kansalaisopiston kautta sillon (:

  5. Jemina

    Uudet jutut piristää kummasti! mullakin on aikomusalottaa piakkoine crossfit ja ootan niiin innoissani! <3

    ihana blogi sulla muuten ! jään seurailemaan 🙂
    Multa löytyy kanssa hyvinvointiin painottuvaa blogia, että jos kiinnostelee niin saa mennä kurkkimaan <3 Suosituimmat postaukset on ollu nimellä " Tarina tytöstä joka hukkasi itsensä " ja " Pysähdy tyttökulta ennen kun oot loppu ". Äsken julkaisin kuvia lapin reissulta.

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Crossfit on kyllä huippua, pari kertaa oon käyny :).

      Kiitos kommentista, kiva kun jäät seuraa ja miepä käyn kurkkaa siun blogia 🙂

  6. Kannattaja

    Ehdottomasti bootypower 30min ja tabata 30min! Ei mitään lesmills hömppää
    Vaan sykkeen kattoon ja hiki päälle!

    • Tiina / Fit Fat Mama

      Oo tollasia en olekaan kokeillut 🙂

  7. KOKEMUS YOGA FLEX TUNNISTA – Fit Fat Mama

    […] JOTAIN UUTTA LIIKUNTAA! […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.