Ihana Kamala lenkkeily!

Monen monta vuotta ajatukseni lenkkeilyyn liittyen on ollut viha-rakkaussuhteessa. Ammattikoulun aikaan en pahemmin harrastanut liikuntaa, mutta muistan kun höyrähdin lenkkeilyyn ja vedin hölkkärundeja monta kertaa viikossa. Sitten taas parin viikon päästä olin makaamassa sohvalla. Innostus ei vaan kestänyt.

Näin aikuisiällä sama homma. Välillä laitan lenkkarit into pinkeänä jalkaan, askel on kevyt ja musiikki antaa buustia. Tuntuu kuin voisin juosta vaikka maailman ääriin. Toisinaan taas heti alku matkasta v*tuttaa. ”Äh, kivi kengässä”. ”Äh, koira kiskoo”. ”Henki loppuu, ei jaksa!”. ”Tylsää, haluun kotiin!”

IMG_8995

IMG_8996

Lenkkeily voi olla myös terapeuttista. Muistan illan vauvavuoden ajalta kun Eetu vaan huusi ja huusi. Mikään ei auttanut. Ei ruoka, ei vaipanvaihto, ei hyssyttely eikä tissittely. Puin ulkovaatteet kummallekin päälle, laitoin mp3 toisen kuulokkeen korviin ja lähdin hölkälle. Itkin ja juoksin. Askel askeleelta mielikin keveni ja vaunujen heiluessa minimies nukahti. Raivohölkkä nollaa kivasti pään myös muissa kiukkukohtauksissa. Onhan se terveellisempääkin kuin vetää ketutussuklaata soffalla.

Toiset tykkää rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta juostessa, mutta itse saan parhaimman buugien kun laitan napit korviin ja annan palaa. Yleensä kuuntelen vaan nrj:n nettiradiota puhelimesta, mutta mp3:lta löytyy aikamoinen sekalainen seurakunta aina hiphopista Staminaan.

Olen huomannut, että lenkkeilyssä varusteilla on väliä. Hankin pari vuotta sitten elämäni ensimmäiset kunnolliset juoksukengät ja voi elämä miten paremmalta jaloissa tuntuu! Treenivaatteet ja varusteet osaavat olla aika hinnoissaan, joten alennusmyyntejä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Laatu kestää ja hölkätessä on miellyttävämpi olo kun vaatteet istuu eikä varpaat mene muusiksi.

IMG_8997*housut saatu

Miulla on ihan paska kunto, ei huvita lenkkeillä kun en jaksa”. No, mie ajattelin itse aikanaan samoin. Jos et jaksa juosta, kävele. Pikkuhiljaa kunnon kasvaessa hölkkää vaikka joka toinen biisi tai lyhtypylväiden väliä. Kun kunto on kohonnut, kannattaa kokeilla vetää myös spurtteja. Juokse niin kovaa kuin ikinä kintuistasi pääset ja höllää. Kun syke on tasaantunut, tee spurtti uudelleen. Hiittityylinen treeni polttaa enemmän kaloreita kuin tasainen hölkyttely. Itse teen spurtteja harmillisen harvoin, pitäisi tehdä ryhtiliike siihen liittyen. Miulla ei ole mikään superhyvä kunto todellakaan, mutta lenkkeilyssä on huipuinta se, että juoksukunto kasvaa todella nopeasti!

Oi että, tekeepäs mieli nyt hölkyttelemään kun asiasta pääsi kirjoittamaan!

 

Mites itselläsi, lenkkeily: in vai out? Käveletkö vai hölkkäätkö mieluummin lenkit?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

 

Kommentit (13)
  1. Olin parin kk ulkomailla harjoittelussa, siellä hölkkä kunto kasvo huimasti. Mielummin lähti vähäpukeisena hölkälle ku Suomen loskakeleissä, harmi vaa ku niihi piti kuitenki palata ja innostus laski. Nyt suunta taas ylös päin! 🙂 Kunnon tossut on kaiken a ja o, tuli hommattua popot lenkki intoa nostattaakseen, toimii! 🙂

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      7.7.2015, 22:12

      Oi, vähänkö ihanaa :)! Ois huippuu päästä ulkomaille enemmän ku viikon ajaks. Kesällä lenkkeilyssä on kyllä ehdottomasti oma hohtonsa :)! Ja kunnon kengät ihan must, tykkään noista miun kun ovat vielä pirtsakan värisetkin =)

  2. Ajatuksen tasolla tuntuu tosi kivalta, mutta ääääh kun oon niin laiska ja kaipaan poltetta ennemmin miun lihaksissa kuin keuhkoissa 😀 Tää postaus tosin sai miule sellaisen pienen lenkkeilyfiiliksen, että ehkä miekin tässä lähipäivinä yllätän itseni…….. :—D

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      7.7.2015, 22:14

      Mie en tykkää jos keuhkoihin iha niiku sattuu, mut lenkilläki saa etureidet kivasti kipeeks jos tekee spurtteja tai hölkkää rappusia :). Hehee jee, eikun lenkille vaan 😀 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *