FITFARM LITE IN SHAPE: Viikko 5

Nyt te, jotka ette siedä Neiti Negatiivisuutta, katseet pois.

Lupasin Lite In Shapen alussa, että tulen raportoimaan projektista rehellisesti ja niin olen tehnyt. Viime viikko oli jakson viides ja v*ttumaisin.

Miulla tekee ja teki mieli juustoa. Miulla tekee mieli normaalia leipää. Sitä, että voin extemporena käydä vaikka ulkona syömässä ja sitä, että jos huvittaa, voin vetää vaikka kilon karkkia nassuun.

Olen kyseenalaistanut koko dietin. Mitä järkeä? En ole mikään ylipainoinen, en ole ikinä ollut. Tiedän teoriassa miten pitää syödä ja ylimääräinen nipotus ja niuhotus, vaakapelleily pöperöiden kanssa alkaa kyrsiä. Katson vierestä kuola poskella valuen kun mieheni vetää monipuolisia karppiruokia kera juustokuorrutteen ja itselläni pyörii samat raaka-aineet jatkuvasti. Tekemäni ruoka on ollut 90%:sti hyvää, mutta normaalia ruokaa alkaa olla jo ikävä. En todellakaan, en ikimaailmassa pystyisi elämään tälläistä elämäntyyliä jatkuvasti.

IMG_8645

Aamupala, lounas ja välipala on ihan jees, samalla laillahan söin ne ennenkin Liteä. Mutta päivällinen. Ikävä sitä, kun söimme kaikki kolme samaa ruokaa, samaan aikaan pöydässä. Extempore juttuja ei voi tehdä. Viime viikonloppuna meidän piti lähteä torikirpparilta ajoissa kotia, koska välipalan syömisestä oli kulunut jo niin kauan. En voinut käydä extemporena kojulta vaikka wokkia. Ei herranjestas kun niitähän ei olisi saanut punnittua. Tsösses.

Miulla oli tänään niin lähellä, että olisin ostanut suklaata. Olen aikuinen ihminen, joka aloitti tämän projektin oman itseni takia ja saan päättää jatkanko sen noudattaen loppuun vai en. Kuitenkaan en halua olla mikään luovuttaja. Ää, niin ristiriitaista!

Tulevana viikonloppuna menen kummipoikani syntymäpäiville ja mikäli haluan noudattaa diettiä, miun tulisi ottaa omat eväät mukaan. Tuntuu ihan helvetin pelleltä. En ole tähtäämässä ikipäivänä mihinkään kisoihin, en siihen että olisin yyber hottis lihaskimppu muikkeli, vaan siihen, että miulla on hyvä olo omassa kropassa. Ja sen etapin olen saavuttanut. Tunnen oloni entiseksi Tiinaksi jälleen kropallisesti. Lihakset on toki rupsahtaneemmat kuin vaikka vuosi sitten, mutta olen jälleen enemmän sinut itseni kanssa. En halua laihtua liikaakaan. Ylävartalo on muutenkin kuin pikkupojalla ja tästä jos paino vielä tippuu, niin hohhoijaa.

IMG_8791

IMG_8792

Treeni määrätkin oli viime viikolla naurettavat. KAKSI treeniä. Huonoin viikko tähän mennessä. 1 kahvakuula ja 1 crossfit. Käytiin työporukan kanssa crossfittaamassa ja oli huippu kivaa! Sellaista hyvän olon puuskaa en ole saavuttanut liikunnan avulla aika päiviin. Alunperinhän miun pitikin aloittaa crossfit peruskurssi, mutta peruin sen Liten takia. Virhe, olisi pitänyt valita toisin näin jälkikäteen ajateltuna.

Tarvitsen vertaistukea! Onko ruudun sillä puolen normaalipainoisia, normaalivartaloisia jotka ovat/ tai ovat olleet laaditulla ruokavaliolla? Oletko jaksanut loppuun asti? Oletko kuljettanut juhliin omia eväitä?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

 

Kommentit (14)
  1. Ei voi olla että mie oon eka joka tähän mitään sanoo, ihan kuin mie tietäisin mitään tälläisistä dieteeistä tai treenimeiningistä 😀

    Mutta kyllä mie itsekieltämyksestä ja itselleen ankarana olemisesta tiedän, myös liittyen painoon. Aika hassua kun tästähän sie et tiedä mitään, kun asuin silloin siellä PPohjanmaalla, mutta sillon kun mie laihduin 22 kiloa neljässä kuukaudessa, niin eihän sellainen määrä lähde vähän koiran kanssa lenkkeilemässä. Siihen tarvitaan tosi paljon lenkkiä, tosi paljon jumpaa ja tosi paljon porkkanaraastetta ja linssejä ja tosi vähän mitään kivaa ja ei yhtään mitään luksusta. Ja ihminen tarvii sitä, ja ne on oikeasti ihan ansaittuja onnenhetkiä kun työäivän jälkeen ostaa sen suklaapatukan. Tulee kinder bueno fiilis. Ja se on ihan tosi hyvä fiilis ja sie oot kaunis ja ihana ja niinkuin itsekkin sanoit, siulla ei ole mitään syytä noin orjallisesti katsoa sen erään mitä syöt.

    Ymmärtäähän sen kun tuo on tuollainen projekti, ja kun siitä on maksanutkin niin ei viitsisi rahojansakkaan sinne kaivoon heittää ja onhan siihen syy ollu miksi tohon lähdit ja tarkoituksena kuitenkin on ollut katsoa homma loppuun.

    Mutta muista että ei kai se nyt luovuttamista ole, jos tajuaa mikä sopii itselle ja mikä ei. Esimerkiksi mie tiedän etten koskaan voisi karpata kun syön niin vähän lihaa että ei tulisi onnistuu. Ja tiedän myös etten oikein voi edes alkaa katsoa painon perään, kun oon niin jokotai ihminen että siinä menee äkkiä ilo elämästä. ja vähän järkikikin. Siis just toi, että se oma syöminen rajoittaa elämää ja sitä joutuu miettimään mitä voi tehdä ja minne pitää ottaa omat eväät ja mitä sanoa vieraspöydässä.

    Olen silti vähän ollut pahoillani siitä juustokakusta ja siitä että se seisoi pyödällä niin pitkään siinä siun edessä.

    ps. Ihana kun siulla on tää blogi, luen tätä nykyisin aika usein ja ajattelen siuta niin lämmöllä <3. Mennäänkö vaikka rantsuun joku iltapäivä jos on kaunis sää, miten oot töissä?

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      2.6.2015, 21:55

      Ihana Arla <3. Hih, ei se juustokakku minnuu ees härnänny kun vedin niin paljon cokis zeroo :D. Se viikko meni itseasiassa muutenkin dietin kannalta jees, ei ees tehny mieli herkkuja mutta tällä ja edellisellä viikolla on ärsyttäny koko homma.

      Laitetaan feississä viestii! 🙂

  2. Normaalipainoisena, niitä tavallisia ruokasuosituksia noudattavana ja hetkellisesti pari-kolme kiloa viime syksynä ”lihoneena” aattelin nyt siule viestiä laittaa.
    Noudatin laadittua pt:n ruokavaliota, jota ensimmäiset 4viikkoa siedin. Siedin, huolimatta siitä, että kananmunien määrä ahdisti ja aiheutti mahakipuja. Siedin, vaikka ärsytti elää kellon kanssa. Siedin, vaikka piti mitata joka hiivatin bataatti, kurkku, tomsu ja kanapala. Siedin, vaikka juuston syöminen ja ruisleipä kiellettiin. Siedin, vaikka iltapalalla ei näkynyt kuin protskua ja kasvista.
    Sietäminen loppui siihen, kun oman kummipojan synttärit lähestyivät ja kroppa alkoi oireilla. Flunssakierrettä kesti 5vkoa ihmisellä, joka ei koskaan aiemmin ollut kärsinyt pitkistä flunssista. Toisena asiana tuntui maailman HÖLMÖIMMÄLTÄ kantaa porkkanat, kukkakaalit ja maca-jauheet mukana kummipojan synttäreille, kun toiset söi tavallista kotiruokaa jälkkäri kakkujen ja keksien kera. Itkee tihrustin vessassa ja mietin, onko tää kaikki tämän arvoista? Ihminen, joka on liikkunut ja syönyt normaalisti koko elämänsä. Jonka painoindeksi on koko ajan ollut normaali ja liikuntaa harrastanut 4-5kertaa viikossa. Onko tässä mitään järkeä?

    Siinä vaiheessa päätin, että ”lihotut” pari kiloa kehossa saavat lähteä muulla keinoin ajan kanssa. Omaa hyvinvointia on myös se henkinen puoli. Läheisten kanssa oleminen, hetkestä nauttiminen. Jos se tarkoittaa lasia viiniä illalla, otan sen. Jos se on kakkupala synttäreillä, syön sen.
    Ja kyllä nämä lihotut kilot ovat karisseet. Liikuntainto edelleen 5-6 kertaa viikossa ihanalla Energyn salilla ja ryhmiksissä!! Mutta mitä tästä oppineena? Miekin ensin ajattelin, et kaikki ajattelee: ”vähän noloa ku jättää ton keske”, ”makso tosta eikä mitään muutosta.” ”eipä riittäny pää!”. Päätin antaa niiden olla, sillä kukaan muu kuin ihminen itse ei tiedä, koska on hyvä olla.

    Tsemppiä hurjasti, jos päätät jatkaa! Muista, ettet ole sen huonompi ihminen, vaikka päättäisit jättää homman tähän.
    Ps. Blogisi on ihanan rehellinen! Jatka samaan malliin 🙂 Siun ansiosta löysin energyn salinkin Joensuuhun tullessani. Hih!

    1. Tiina / Fit Fat Mama
      3.6.2015, 21:05

      Moi Leena!

      Kiitos todella paljon kun kommentoit ja kerroit omasta kokemuksestasi. Tätä just kaipasin, että saan kuulla muiltakin normaalipainoisilta ajatuksia dieteistä.

      Ikävää, että siulla on reagoinu kroppa niin rajusti ja ehdottomasti hyvä ratkaisu kun lopetit! Miulla on ollu ihan jees olo muuten, mutta juuri tämä rajotteneisuus rassaa…olen kuitenkin ihminen, joka nauttii ja rakastaa ruokaa, eri makuja ja just niitä hetkiä kun katsoo vaikka leffaa ja on jotain kivaa napsittavaa. Ja tuntuu jotenkin todella epäkohteliaalta jos pitäisi roudata omat eväät juhliinkin. Ja typerältä. Niille, joille tarkka ruokailu on elämäntapa ja sen noudattaminen nautinko, heille on se on tietysti ihan itsestään selvää ja kuuluu lajiin. Mutta tälläinen peruspulliainen, niin tälläselle tuntuu tyhmältä. Ehkäpä tämän lopettamisen jälkeen se treeni-intokin palaisi, kun ei olisi tavallaan suorituspaineita siitä…

      Kiitos ihan hurjasti ja olipa kiva kuulla toi että löysit energylle :). Tuu toki moikkaa jos satutaan samaan aikaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *