Fit Fat Mama
Fit Fat Mama

Ensimmäinen kerta erossa lapsesta yli 8-tuntia

Taapero on 1v 5kk ja olin vasta pari viikkoa sitten hänestä erossa yli 8-tuntia.

Meillä on ystäväporukassa ollut perinne viettää ystävänpäivää yhdessä. Tänä vuonna kuitenkin olen Egyptissä virallisena päivänä, joten aikaistettiin miittiä muutamalla viikolla. Kaikki meidän porukasta ei päässeet valitettavasti paikalle, mutta miun lisäksi 3 hyvää ystävää nähtiin pre-ystävänpäivän vietossa.

Ystävä tuli hakemaan minua kotoa 12.40 ja kotona olin 21.10. Olin poissa siis yli 8-tuntia.

Käytiin kaupassa ja lähdettiin ajamaan tyttöporukalla kohti Koli Spata.

Koli Spassa olen käynyt melkein joka vuosi sen jälkeen kun kylpylä avattiin ja onhan se aivan ihana paikka. Kun päivä oli lauantai, niin kylpylässä oli tällä kertaa aika paljon porukkaa ja meidän piti odottaa hetki respan puolella ennen kuin päästiin span puolelle.

Ensin rentouduttiin jalkakylvyssä jossa vietettiinkin pitkä tovi höpötellen. Käytiin eri saunoissa, rentoutumassa relax huoneessa jossa syötiin pientä hedelmävälipalaa ja testattiin tietenkin miltä ulko palju tuntuu paukkupakkasilla. Oli muuten aika jännä fiilis istua -10 pakkasessa ulkona pakkasessa. Ja ne maisemat, ai että <3.

Kylpylän jälkeen yksi ihana juttu oli föönäta hiukset rauhassa. Kuulostaa ehkä turhamaiselta ja tyhmältä, mutta yleensä kotona homma menee siihen, että käyn illalla suihkussa ja pikaisesti föönään tyven ennen kuin alan tekemään lasten iltapalahommia. Niin yksinkertainen juttu, mutta hiuksetkin tuntui paljon tuuheammilta ja puffeimmalta kun ne sai kuivata kokonaan kaikessa rauhassa.

Rauhallisen laittautumisen jälkeen alkoi olla ihan törkeä nälkä ja mentiin syömään Kolin portille Scan Burgeriin silleen oikein terveellisesti :D.

Hurautettiin hirmuista kyytiä kotia kohti, että ennättäisin nukuttaa neidin. Kaveri ajoi vahingossa liian kovaa kun luuli tiellä olevan eri nopeusrajoituksen, joten reissu huipentui poliisin valoihin. Ei kannattanut siis kiirehtiä kun myöhästyin muutenkin poliisihomman takia haha.

Oli iso yllätys kotiin tullessa; mies oli nukuttamassa neitiä. Ensimmäinen kerta kun mini-mimmiä nukutettiin ilman tissiä ja tuli kyllä ihan huippu fiilis sen onnistuessa!

Miehellä oli mennyt hyvin lasten kanssa. He kävivät Hop Lopissa riemumassa monta tuntia, tekivät burgereita ja leikkivät. Voin kertoa, että tuli tarpeeseen olla Tiina ystävien kanssa, eikä vaan Äiti ja Vaimo.

Siinäkin mielessä oli hyvää harjoitus sekä miulle, että Miinalle olla toisistamme erossa yli 8-tuntia kun ensi kuussa alkaa työarki. Eri asia toki olla oman isän kanssa kuin hoitotätien, mutta kuitenkin.

Milloin olit lapsesta erossa ensimmäisen kerran yli 8-tuntia?

Kannattaa lukea myös:

Yksin kotona 6-tuntia

Yksin kotona

Irti Äitikuplasta

Kommentit (4)

  1. Heidi

    Esikoisesta olin ekan kerran noin pitkään erossa kun hän oli 1v3kk (olin synnyttämässä). Nyt kuopus 1,5v ja no joo, oon mä ollu töissä 7h verran pari krt ja hän on ollut päiväkodissa nyt 2 kertaa 7h. Huhtikuussa pitäisi olla yötä poissa, mutta onneksi saavat olla isänsä kanssa ❤️

    1. tiinafit

      Jos isänsä kanssa, niin ei varmasti mitään ongelmia <3. Ainakaan jos ei buubsiin ole vaikka tottunut yöllä 8)

    2. Susanna

      Vauva on nyt 3kk ja viikonloppuna hän oli ekan kerran äitini luona yökylässä, kun käytiin miehen synttäreiden kunniaksi kylpylässä. Kaikki oli mennyt oikein hyvin, meille vanhemmille vaan tuli yllättävän kova ikävä 😄 isänsä kanssa tyttö on ollut syntymästään saakka kahdestaan useitakin tunteja 😍 mutta mun mielestä isä nyt onkin vauvalle ihan samanveroinen hoitaja kuin äitikin ja haluan isän ja tytön suhteen alusta saakka vahvaksi 😊

      1. tiinafit

        Tosi hyvä, että teillä vauva viihtyy myös muiden kuin Äidin kanssa :). Meillä ei tasavertainen vanhemmuus onnistunut pitkään pitkään aikaan, kun 20-minuuttiakin poissa jos olin niin neiti huusi eikä kukaan muu kelvannut kuin mie :D. Onneksi ei enää tuolleen 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *