Autolla ajaminen pelottaa

Ajokortti on ollut taskussa yli 10-vuotta , mutta edelleen autolla ajaminen pelottaa.

Pelko ja jännitys rajoittaa sekä hankaloittaa monessa tilanteessa. En uskalla yleensä ajaa parkkihalliin. Jäi kammo, kun kerran ajoin Citymarketin halliin ja en meinannut saada peruutettua autoa parkista pois. Lauantai ruuhka, joka puolella autoja ja ihmisiä. En yksinkertaisesti osannut arvioida saanko peruutettua niin etten törmää mihinkään. Pelkotila tuntuu fyysisinä oireina. Sydän tykyttää, hikikarpalot nousee. Tunne on samanlainen kuin ennen paniikkikohtausta.

Parkkihallissa lopulta kysyin joltain mieheltä apua voiko hän katsoa etten peruuta mihinkään. Onneksi hän auttoi ja sen jälkeen olen aina ajanut Citymarketissa suoraan katolle -siellä ei ole ruuhkaista. Parkkihallit aiheuttaa jännitystä ja täällä Joensuussa toriparkki on onneksi puoli tyhjillään joten sinne uskallan ajaa. Sekä keskustan Citymarketin parkkiin katolle.

Autolla ajamisessa pelottaa peruuttaminen. Aina. 18-vuotiaana peruutin auton betoniporsaaseen ja perä meni uusiksi. Siitä asti peruuttaminen on ahdistanut. Meillä on farkku, joten tilan hahmottaminen on vieläkin vaikeampaa.

Autolla ajaminen pelottaa uusissa paikoissa. Jos en tiedä tarkalleen mihin mennä, se aiheuttaa ahdistusta. Tuttuja reittejä on ihan mukava kruisailla, mutta jos iskee epävarmuus mihin pitää mennä, se fiilis on ihan kauhea. Suuntavaistoni on niin surkea, ettei mitään järkeä. Monesti tutuillakin reiteillä saatan laittaa navigaattorin päälle, koska se tuo jotenkin turvaa.

Viime talvena laitoin navigaattoriin vahingossa osoitteen väärin ja päädyin kapealle, lumiselle tielle. Tiellä tuli vastaan mies jolta kysyin apua. ”Tiedätkö onko paikka x täällä lähellä?”. Ukko oli ihme höperö ja rupesi räyhäämään ”soitan poliisille,täällä on joku huumeissa” .Säikähdin, että en kyllä ole vaan ihan apua yritän pyytää. Yritin peruuttaa kapealla tiellä, törmäsin penkkaan. Lopulta pääsin pois isolle tielle ja hitto, että tärisin.

Autolla ajamisessa pelottaa välillä myös vastaantuleva liikenne. Entä jos vastaantuleva auto osuu omaan autoon? Rekat on pahimpia hyi.

Parkkeeraminen hirvityttää myös. Aina jos pitää ajaa uuteen paikkaan autolla, mietin jo valmiiksi millainen parkkipaikka siellä on.

Viime viikonloppuna kuitenkin ylitin itseni auton ratissa:

Ajoin ensimmäistä kertaa pitkän matkan. Pitkä matka oli tässä tapauksessa 3-tuntia kun huristelin Kajaaniin siskoni luokse. Kummatkin lapset oli kaikenlisäksi mukana! Taapero nukkui ihme kyllä mennessä ja tullessa melkein koko matkan, onneksi. Keskittymistä olisi häirinnyt varmasti mikäli neiti olisi raivohuutanut takapenkillä.

Pitkän matkan ajo jännitti, mutta nämä keinot auttoi

Lainasin kirjastosta CD-levyjä ja popittelin lähtiessä oon voimissain biisiä. Muutenkin kuuntelin melkein koko matkan musiikkia levyiltä. Mikään ei ole ajaessa niin ärsyttävää kuin rätisevä radio tai paskat biisit.

Aina kun rekka tuli vastaan, hengitin nenän kautta sisään ja voimakkaasti suun kautta ulos.

Välillä ilma oli huono, lumi pöllysi tiellä ja näkyvyys oli hieman huono. Keskityin hengitykseen ja pidin katseen tiessä. Hyräilin lauluja ääneen ja yritin olla miettimättä kauhukuvia.

Pitkän matkan ajaminen sujui hyvin ja se teki itseluottamukselle ajamiseen liittyen todella hyvää!

Ehkä hieman kliseistä ja ehkä hieman noloakin joidenkin mielestä olla julkisesti ”akka ratissa”, mutta sain kimmokkeen kun luin Katrin blogista samaan aiheeseen liittyvän postauksen, jossa hän kertoi pelkotiloista autolla ajaessa. Pelkotiloja on ihmisillä erilaisia ja se on tavallaan ok pelätä vaikka hämähäkkejä –joten onko autolla ajamiseen liittyvät pelkotilat sittenkään niin outoja?

Pelottaako sinua autolla ajaminen joissakin tilanteissa?

 

 

Lue myös

 

Akka ratissa

Kuka pelkää pimeää?

 

kuvat: ilmainen kuvapankki pixabay

SEURAA MAMAA

Facebookissa / Instagramissa

Kommentit (13)
  1. Ihan samoja pelkoja! Paitsi mä en ees ajaisi Kajaaniin. Enkä oo ikinä ajanu parkkihalliin. Jo vaikka Kuopiontiellä ja Kajaanintiellä ajaminen ahistaa vähän 😀 Eväskontin parkista en meinannu päästä ruuhka-aikaan pois. Lähin peruuttaen kääntää autoo väärään kierrossuuntaan ja vastaan tuli auto siihen odottamaa et saisin peruutettuu ja olin ihan paniikissa kun tuntu et ei oo tilaa yhtään ja kaikki oottaa mun ympärillä. Traumat jäi :DD

    1. Ai kamala, evärin parkki on kyllä karmean ahdas 😀 :/

  2. Minä ajoin 18-vuotiaana pahan näköisen kolarin, jossa ei onneksi henkilövahinkoja sattunut, mutta auto meni lunastukseen. Tämä aiheutti minulle todella pahan ajopelon, jota kesti kymmenen vuotta. Sitten vaihdoin työpaikkaa, jonka sijainti pakotti minut ostamaan itselleni auton. Autonrattiin oli pakko lähteä joka aamu. Pikkuhiljaa pelko väheni ja nyt neljä vuotta myöhemmin voin sanoa olevani ihan hyvä kuski. Osaan jopa peruuttaa (jota monet miehet ovat välillä hämmästellyt). Kuulostaa kliseiseltä, mutta ajopelosta ei pääse muuten pois kuin ajamalla. Jos töppäilet, niin ota siitä opiksi ja jatka matkaa! 🙂

    1. Varmasti säikäyttänyt tuo kolari 🙁 Niinhän se on,että harjoittelu tuo varmuutta 🙂 Totta tuo, että töppäilystä ota opiksi ja jatka matkaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *